Tack, Väla skola

Tukholma, vanha kaupunki. Pysähdyimme terassille nauttimaan kupposet kahvia. Takorautaista kaidetta kiertää perinteiset punasaviruukkuihin tehdyt kesäkukkaistutukset: Murattia ja vaaleanpunaisia pelargonioita.

  
Koska juhannussää oli mitä oli, teimme pikalähdön laivalla Ruotsiin. Epävakaista oli Tukholmassakin. Koska vanhassa kaupungissa suurin osa kaupoista oli kiinni, päätimme pienen kävely- ja kahvilakierroksen jälkeen mennä lautalla Djurgårdeniin. Skansenin portilla alkoi sataa. Hetken harkitsimme, että viitsimmekö mennä. Mutta sadekin on asennekysymys. Sitä voi jäädä sisälle harmittelemaan tai sitten voi kävellä sateenvarjon alla ja ihmetellä, miten raikas ja erilainen maailma onkaan kaatosateessa.

Väla skolan kohdalla huokaisin, että onneksi tulimme. Pihalla oli sellaisia sorakäytäviä, millaisia olin aina halunnut nähdä. Ne oli tehty huolellisesti sieväksi pieneksi muotopuutarhaksi. En halua meille muotopuutarhaa, mutta olen pitkään harkinnut, pilkkoisinko yhtenäisen nurmikenttämme polkujen paikoilta sorakäytävillä. Olen arkaillut asiaa, vaikka siitä on puhuttu kauan. Välillä olen miettinyt askellaattojakin, mutta sorakäytävät olisivat pehmeämpiä ja luonnollisempia. Väla skolan pihassa myös mieheni innostui asiasta. Sitten täytyykin enää päättää, millaista soraa käytämme. Haluaisin sellaista, minkä päällä voi kävellä myös paljain jaloin. Käytännössä se tarkoittaa jotain rantakiveä. Tänä kesänä projektia ei enää ehditä, mutta kesä tulee joka vuosi. Laitamme idean kypsymään.

Väla skolan pihassa sorakäytävät olivat hyvin hoidettuja. Myös hyötytarha ja lehmuskuja talon sivustalla olivat näkemisen arvoisia. Vain ruotsalaisilla voi tulla mieleen tehdä ruusuaidanteita hedelmätarhan silmäniloksi.

Väla skolan pihamaalla huolehtiva hanhiäiti suojasi lapsukaisiaan sateelta.

 
Ruotsalaisia ei sade haitannut. Siellä he tanssivat juhannussalon ympärillä sadetakeissa ja söivät jäätelöä, vaikka näpit olivat varmaan kaikilla jo kohmeessa.

Mutta yhtäkkiä sade lakkasi, ja aurinko tuli esiin. Kävelimme siirtolapuutarhoille. Ne olivat kuin nukkekoteja. Muutaman neliön tilaan oli saatu kaikki tarpeellinen: keittonurkkaus, pieni pöytä ja tuolit sekä sivusta vedettävä sohva, jossa saattoi nukkua. Pihoilla kasvoi perinteisiä perennoja ja kohopenkeissä vihanneksia.

Miten pieneen tilaan onni mahtuukaan!

Minikokoinen puuhella ja kuparikattilat olivat kuin satukirjasta.

Valtavia vaaleanpunaisia pioneja, täydessä kukassa olevia jasmiineja ja erilaisia pensasruusuja oli joka puolella Skansenia. Muurien reunoilla kasvoi pitkinä nauhoina ahomansikoita.

 
Ruusutarhassa oli niin monenlaisia ruusuja, että olin kuin vauhko vasikka, joka hyppii mättäältä toiselle eikä tiedä miten päin olisi. En pysynyt millään enää rekisteröimään, mikä oli mikäkin. En ole päässyt puutarhaharrastuksessani vielä ruusuasteelle. Mielikuvissani ruusuharrastajat ovat käveleviä tietosanakirjoja, jotka osaavat kaikki latinankieliset nimet ulkoa ja tietävät jokaisen lajikkeen erikoisvaatimukset. Pidän kovasti ruusuista, mutta toistaiseksi perennojen ja koristepuiden ja -pensaiden kasvattamisessa on ollut minulle riittävästi opittavaa. Ehkä sitten vanhoilla päivilläni keskityn ruusuihin. Toistaiseksi puutarhassani kasvaa vain pari pensasruusua, yksi köynnösruusu ja muutama ryhmäruusu, jotka olen kokeeksi laittanut.

Skansenin ruusutarhassa menin jotenkin pois tolaltani. Olin niin tohkeissani tuoksuista ja väreistä, että en muistanut vaihtaa sään muututtua kameran ASA-lukua. Kaikki ruusukuvat ovat ylivalottuneita.