Näkyvät ja näkymättömät

Lempipaikalleni terassin portaille paistaa aurinko aamuvarhaisesta pitkälle iltapäivään. Paikasta näkee lähes koko puutarhan yhdellä silmäyksellä. On meillä tuolejakin, mutta portailla minä mieluiten istun.

 .

Tapasin puutarhassa tänään:

• Pullean kotilon. Jos olisin ollut fiksu, olisin tuhonnut sen. Mutta koska sillä oli niin komea kuori ja se kantoi sitä niin ylväästi, hellyin.
• Vesiliskon ja sen kaverin. Kun malttaa olla ihan hiljaa lammen reunalla ja odottaa, ne tulevat pintaan napostelemaan vesikirppuja.
• 20 000 hyttysentoukkaa, jotka murhasin kylmäverisesti kaappaamalla ne pintavedestä kastelukannuun ja heittämällä kukkapenkkiin lannoitteeksi. Mistä niitä on tänä vuonna niin paljon siunaantunut? Viime vuonna ei ollut juuri ollenkaan.
• Lintuja, jotka kuulin, mutta joita en nähnyt. Ne näkivät minut ja pysyivät siksi piilossa koivujen ja kirsikan suojissa. Istuin portailla mietteisiini vaipuneena juomassa kahvia. Olin juuri leikannut vanhasta hanhikkipensaasta kuivia oksia ja pidin pientä taukoa. Ensin oli se tyyppi, joka narisi kuin vanha sarana. Sitten joku päästeli yläilmoissa sirittävää ääntä, joka olisi yhtä hyvin voinut kuulua polkupyörän vaihteista. Sitten oli ne lukuisat sirputukset ja luritukset, joista en saanut sen enempää selkoa. Olisipa tätini ollut täällä. Hän olisi kyllä tiennyt, ketkä ääniä päästelivät.

En tavannut puutarhassa tänään:

• Sitä tyyppiä, joka on rei’ittänyt lumipalloheiden ja harmaamalvikin lehtiä. Tapasin hänet myöhemmin.