lauantai 27. elokuuta 2011

Silmät, suu ja sielu

Sää kuin morsian: aurinko on paistanut mukavasti lämmittäen pilvettömältä taivaalta aamusta asti. Syötiin ulkona ja otettiin päiväunet viltin päällä nurmikolla. Juuri tällaista päivää kaipasin raskaan työviikon jälkeen.
 
Päivästä ei voi mitenkään tulla huono silloin, kun sen voi aloittaa juomalla kupin kahvia yöpaidassa terassin portailla. Ihmeellisen lämmintä voi vielä olla tähän aikaan vuodesta. Tänään ravintoa ovat saaneet silmät, suu ja sielu. Miten paljon iloa oma puutarha voikaan tuottaa!

Kuljeskelin koko pihan läpi kasteluletkun kanssa ja ihmettelin, miten sitkeästi jotkin kasvit yhä kukkivat. Tummakukkainen krassi jaksaa yhä, vaikka punainen sisar heitti veivinsä jo aikapäivää sitten. Ylioppilaan neilikat työntävät vielä uusia kukintoja, vaikka leikkasin ensimmäiset pois jo pari-kolme viikkoa sitten. Osa syysleimuista kukkii vielä. Ne levittävät voimakasta tuoksuaan koko pihaan. Muurikellokin kukkii vaikka olen laiminlyönyt sen kastelun ja jättänyt sen oman onnensa nojaan liian suurien naapureiden jalkoihin. Ruusuissa on runsaasti nuppuja. Komeamaksaruoho alkaa pikkuhiljaa muuttua vaaleanpunaiseksi. Siniset orvokit, violetit petuniat ja noolanat ovat kuin ihmeen kaupalla vironneet ja kukkivat komeasti, vaikka osan heitin jo pois ja jäljelle jääneetkin säästin vain siksi, että en ehtinyt siivota niitä pois. Valkoinen jalokärhö on alkanut kukkia uudelleen, eikä vaaleansinisetkään osoita mitään merkkiä kukinnan hiipumisesta. Krysanteemit, samettikukat, syyshortesiat ja tarhapiiskut ovat aivan parhaimmillaan.

Tämä maksaruoholajike on kasvutavaltaan tanakka ja tukeva eikä kaatuile samalla tavalla kuin altaan reunalla kasvattamani lajike. Se kehittelee kukkaansa pitkään ja hartaasti, mutta hyvää kannattaa odottaa. Kukinto on todella suuri.
  
Ainoa negatiivinen huomio tänään oli se, että joihinkin kasveihin on levinnyt härmää. Leikkasin saastuneita osia pois ennen kuin tauti pääsee leviämään. En tiedä, olisiko ne pitänyt hävittää polttamalla. Asia tuli mielen vasta, kun olin jo heittänyt ne kompostiin. Myös tomaateissa on jotain vikaa. Ihmeellistä kyllä kolmesta tomaattilajikkeestani vain yhdellä on tämä vaiva.

Osassa tomaateista on jokin kummallinen tauti: ne mätänevät/kuivuvat päästä. Kun kuivan osan leikkaa pois, tomaatti on muuten ihan syötävä.
Ehdin pitkästä aikaa kasvihuoneeseen. Olen murehtinut tomaattien hidasta kypsymistä, mutta nyt niitä olikin sitten kypsynyt. Tosin raakileita on vielä PALJON.


Minisydäntomaatteja on kypsynyt hiljalleen tasaiseen tahtiin, mutta raakileita on vielä paljon tässäkin tomaattilajikkeessa.

Kurkkuja on tullut tänä vuonna paljon. Syömme avomaankurkut tuoreina. Kun ne kuorii, ne ovat todella hyviä salaatissa tai leivän päällä. Amppelitomaatit ovat vihdoin alkaneet kypsyä. En arvannutkaan, että ne jäisivät noin pieniksi - ovat kuin kirsikkatomaatteja.

Viinisuolaheinä on ihana! Vaikka olemme nyppineet suurimpia lehtiä koko kesän lähes päivittäin salaattiin, aina se vaan kasvattaa uusia lehtiä.



tiistai 23. elokuuta 2011

Syksyn suloiset

Monet kasvit ovat jo lopettaneet kukintansa. Värejä on vähemmän. Mutta kun kulkee hiljaa ja malttaa katsella hetken, voi nähdä puutarhan optimistit. Ne kuiskivat: "Älä sure, älä itke. Kesä ei ole vielä ohi."

Köynnösruusu.

Hiirenvirna ja viimeinen kukka.

Pallokrysanteemi.

Myöhäinen? Ei kun aikainen: siemenistä kasvatettujen lupiinien ei pitänyt kukkia vielä ensimmäisenä vuotena. Tämä yksilö ei tiennyt sitä.

Kärhö se vaan kukkii ja kukkii...

Suloinen pari: petunia ja mirrinminttu.

Hunajakukka.

Rusoikikukat ujostelevat iltaisin ja vetävän kainosti terälehdet suppuun.

maanantai 22. elokuuta 2011

Väsynyt, mutta onnellinen

Olin töiden jälkeen ihan puolikuollut väsymyksestä. Ei yhtään olisi huvittanut mennä ulos. Menin kuitenkin, koska viikonloppuna ostamani taimet olivat yhä istuttamatta. Nyt olen iloinen. Kukkapenkki, jossa aloitin perennojen siirtelyn, on nyt valmis.

Paitsi että sorakantit puuttuvat. Ne saavat jäädä ensi vuoteen.

Kivikkokäenminttuja oli vain kolme taimea. Ne kasvoivat korkeiden perennojen välissä niin, että niitä ei näkynyt lainkaan. Siirsin ne nyt altaan reunalle kuunliljojen viereen. Vaikka pari päivää sitten uhosin heittävänä kuvassa vasemmalla olevat maksaruohot kompostiin, en kuitenkaan hennonut. Revin niitä vain sen verran, että siirtotaimet mahtuivat väliin.

Violetit syysleimut saivat paikan harmaamalvikin ja liljojen välissä olleesta kolosta. Penkin etureunasta poistuivat jalopähkämöt ja iso kasa päivänkakkaroita. Jalopähkämöt eivät viihtyneet paikassa ja päivänkakkarat olivat siemenistä levinneitä tunkeilijoita, jotka olin joka tapauksessa aikeissa siirtää. Uusiksi asukkaiksi tuli tämän vuoden taimia: punakärsämöitä ja harjaneilikoita. Sen näkee sitten vasta ensi vuonna, kun ne kukkivat ensimäistä kertaa, että sopivatko värit ja korkeudet ja kukinnan ajankohta kokonaisuuteen. Ihailen ihmisiä, jotka pystyvät rakentamaan penkin siten, että eivät koskaan siirtele kasveja. Minä en ole onnistunut siinä vielä kertaakaan.

Nämä violetit syysleimut hurmasivat minut taimikaupassa. Minulla on jo vaaleanpunaisia (kahdessa paikassa), mutta tämä väri oli jotenkin hätkähdyttävä. Myös tuoksu on ihana: koko auto oli parfymoitu, kun kuljetin ne kotiin.
Miten hienosti ukonhatun väri sopiikaan uusien naapureidensa väriin! Oli hyvä idea ostaa koloon syysleimuja. Nyt penkissä on muitakin syyskukkijoita kuin vain nämä ukonhatut.

Vastakohtien voimaa

Kultapiiskut kasvavat suurena ryhmänä kaivon ja tuija-aidan välissä. Tuijat muodostavat hyvän taustan niille. Kukat hehkuvat tummaa vihreää vasten.

 
Puutarhassani ei pitänyt olla keltaista. (Halusin rajata väripalettini sinisiin, violetteihin, vaaleanpunaisiin, aniliininpunaisiin ja valkoisiin.) Sattumien kautta keltaista kuitenkin on puutarhassani siellä sun täällä. Vaikka olen vuosien kuluessa luopunut monista keltaisista perennoistani, silti niitä yhä on. Juuri tähän aikaan kultapiiskut kukkivat parhaimmillaan. Syksyä kohden tultaessa keltainen väri häiritsee minua vähemmän. Se ikään kuin kuuluu syksyyn.
 
Keltainen ja violetti ovat vastavärit. Sinipallo-ohdakkeen pyöreä muoto ja tarhapiiskun harsomainen kukinto luovat yhdessä myös hienon muotokontrastin.

 
Olen päättänyt tehdä tarhapiiskun kohdalla poikkeuksen. Se saa jäädä. Pidän sen tanakasta kasvutavasta. Se on hyvän näköinen koko kesän. Nyt loppukesästä se kukkiin yhtä aikaa sinipallo-ohdakkeen kanssa. Voisin pörhistellä, että olen taitava luomaan vastakohtien puutarhaa, kun sain näin komean vastaväriparin aikaiseksi. Mutta totta puhuakseni kaikki oli sattumaa. Tarhapiisku oli tontilla, kun muutimme. Jaoin kasvuston ja istutin kaivon taakse, koska muualla ei ollut paikkaa - kaivinkone riehui samanaikaisesti keskemmällä pihaa. Väliaikasesta hätäratkaisusta tuli pysyvä. Sinipallo-ohdakkeet sain samana kesänä anopilta pikkuisina siemenestä kasvatettuina sirkkalehtinä. Minulla ei ollut hajuakaan, mitä ne olivat, milloin kukkivat, miten korkeaksi kasvavat. Istutin ne tarhapiiskun viereen kaivon toiselle puolelle. Yllätys oli riemastuttava, kun sitten vuotta myöhemmin ne kukkivat. Miten täydellisen parin ne kultapiiskun kanssa muodostavatkaan! Kun "tekkee vaan", välillä onnistuu ihan vahingossa.

Tänä kesänä siirsin kuunliljoja terijoensalavien alta kultapiiskujen eteen kaivon toiselle puolelle. Sinipallo-ohdakkeet ovat toisella puolella. Kuunliljat ovat toistaiseksi harvoja ja harittavia, mutta toivon niiden tuuheutuvan ensi kesänä, kun ne ovat kunnolla juurtuneet paikalleen. Myös tällä puolella kontrastit ovat silmiinpistäviä. Pidän erityisesti siitä, että kirjokuunliljojen kaksiväriset lehdet tekevät selvän värirajan sekä nurmikon, että kultapiiskujen varsien kanssa. Näin ryhmään tulee mielenkiintoa myös silloin, kun kultapiiskut eivät vielä kuki. Myös tuo kuunliljojen vapaasti nuokkuva kasvutapa toimii hyvin kultapiiskujen tanakan vertikaalisen kasvutavan parina.Tämä oli enemmän laskelmoitu muutos kuin ohdakkeet ryhmän toisella puolella.

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Ihan maahumalassa

Maahumala on hauska, helppo, monipuolinen ja kiitollinen kasvi. Sillä saa nopeasti peitettyä suuria alueita. Se sopii myös erinomaisesti ruukkuun kesäkukkien parina. Lisäksi sitä on helppoa lisätä rönsyistä. Kaiken kukkuraksi se on ilmainen - sitä kasvaa Suomessa luonnonvaraisena. Jos sitä kastelee ja lannoittaa, lehdistä tulee suuria. Nurmikolla lehdet jäävät yleensä pieniksi. Väri vaihtelee kasvupaikan valon määrän mukaan. Kastelulannoksella värin saa taas vihreäksi, jos se on päässyt muuttumaan kelmeäksi. Omat maahumalani olen lisännyt kaikki ojasta löytämistäni rönsyistä. Tässä muutamia käyttökohteita.

Vasemmassa kuvassa maahumalaa maanpeittokasvina nurkkauksessa, jossa nurmikon ajaminen olisi hankalaa. Oikealla amppelissa kesäkukkien parina. Kesäkukat kiskoin jo pois, kun ne kuihtuivat, mutta maahumala näyttää hauskalta yksinkin. Maahumala sietää jonkin verran kuivuutta, mutta alkaa lurputtaa lehtiään, jos kosteutta on liian vähän. Onneksi se virkoaa nopeasti, kun sen kastelee.

Kun ruukkuun tökkää kesän alussa pari pientä pistokasta, niin kesän lopussa ruukku näyttää pitkäpartaiselta maahiselta. Oikealla alhaalla olevan kuvan ruukun maahuma oli viimevuotista. Talvetin sen lyhyeksi parturoituna vilpolassa talven yli. Maaliskuussa otin siitä latvapistokkaita maitopurkkeihin kasvamaan. Keväällä nostin ruukun ulos ja laitoin keskelle pelargonian. Siemenestä kasvatettu pelargonia oli ilmeisesti liian pieni. Se ei ole tykännyt maahumalan voimakkaasta kasvusta vaan on kitunut koko kesän. Sen sijaan samettikukat ja maahumala viihtyvät erinomaisesti yhdessä.

Vasemmassa kuvassa maahumala leviää luontevasti nurmikolle pensashanhikin alta. Oikealla olevassa kuvassa maahumala kasvaa maanpeittokasvina ojan rinteessä. Yksivuotinen viherlannosseos (viljatatar, hunajakukka ja veriapila) sekä koristekurpitsat antavat rehevyyttä tämän vuoden. Niiden alla maahumala on juurtunut hiljalleen. Ehkä ensi vuonna maahumala peittää jo koko rinteen eikä apukasveja enää tarvita. Toivon sitä.

lauantai 20. elokuuta 2011

Askel kerrallaan

Tietysti olin optimisti. Ehdin tehdä päivän työlistalta vain muutaman asian. Osittain siksi, että huomioni kiinnittyi aina johonkin muuhun kuin oli ollut tarkoitus. Oli kuolleita lehtiä ja kuivia kukkavarsia, kastelun tarpeessa olevia ruukkuja ja sitä sun tätä kitkemistä, siistimistä ja leikkaamista. Jatkan listan purkamista huomenna. Täytyy herätä ajoissa, jos aion ehtiä, sillä iltapäivälle on muuta menoa.

Mutta pistotien reunan sain valmiiksi: Laakakatajat ja punakärsämöt muuttivat sinne. Paikka on portin vieressä kadun puolella. Se ei siis näy tontilta, mutta on silti mielestäni tärkeä kohta, sillä viimeistellyt reunat antavat muun "epätasaisuuden" anteeksi. Vastaavasti epäsiistit reunat pilaavat muuten huolellisestikin pidetyn pihan. Olen vuosia kulkenut paikan ohi harmitellen, että tuossakin nuo rikkaruohot rehottavat. Nyt ihmettelen itseäni, miksen ollut aikaisemmin tehnyt sille mitään. Sama pitäisi tehdä seuraavaksi pistotien toiselle laidalle. Harmi kyllä kuvat olivat tärähtäneitä. Nyt siellä on jo pimeää. Kuvaan huomenna.

Sen sijaan näytän nyt kuvia pistotiestä tontin puolelta. Se on soratie ja saa ollakin. En ymmärrä ihmisten valtavaa tarvetta laatoittaa kaikki mahdolliset paikat. Minusta sora on kaunista ja sammaloituukin romanttisesti ajan mittaan. (Ajan patina luo vanhan puutarhan tunnelmaa.) Toki huoltamista on, pitää kitkeä ja haravoida, mutta kyllä laattojakin saa lakaista, jos haluaa pitää ne siisteinä. Pidän laatoista pieninä pintoina, mutta suuret alueet tekevät kokonaisuudesta helposti kovan.
  
Mikä ihmeen pistotie? No tämä, mikä kuvassa näkyy köynnöskaaren takana. Talon varsinainen sisäänkäynti on ollut aikanaan 50-luvulla tällä puolella taloa ja tie on siltä ajalta. Tosin olemme lyhentäneet sitä. Nykyisin sisäänkäynti on tontin toisella laidalla. (Tontti on kulmatontti.) Nykyisin pistotie on käytössä vain, jos peräkärry tai vene tuodaan pihaan, tai on juhlat, jolloin vieraiden autot eivät mahdu kaikki talon toiselle puolelle.

Olen pyrkinyt jakamaan puutarhaa osiin. Pistotien reunaan haluan vihreää seinämän, jonka läpi voi kulkea köynnöskaaren kautta. Oikealla oleva luumupuu on vielä pieni, mutta kasvaa kyllä. Vasemmalla puolella oli kameliajasmike, jonka siirsin eilen. Siihen ei siis nyt ole tulossa korkeampaa näkösuojaa, mitä nyt tuhkapensas tuosta kasvaa.

Pistotien päässä on rinneangervoaidanne, joka rajaa ruokailupaikkaa ja antaa näkösuojaa tielle päin. Keskellä aidannetta kasvaa riippaherne (näkyy kuvassa huonosti, katso linkistä toinen kuva). Vaikka se on pieni, se antaa sopivasti korkeutta ja luo intiimin tunnelman ruokaryhmän suojana. Puutarha-allas on tieltä katsottuna ryhmän oikealla puolella. Vasemmalla kasvaa matalia perennoja, jolloin näkymä altaalle ei peity terassilta katsottaessa.

Työlistalla siirtämistä ja istuttamista

Yritän olla ottamatta puutarhasta stressiä. Nyt olen kuitenkin kehitellyt itselleni pientä painetta. Lista tekemättömistä töistä on pitkä. Vastaavasti aikaa puutarhassa puuhailuun on koko ajan vähemmän. Illat ovat jo oikeasti pimeämpiä. En enää ehdi ottaa kuvia, kun hämärä yllättää. (En koskaan käytä salamaa, se pilaa kuvat.) Yksi syy on myös se, että arki on alkanut. Aika ja voimat ovat vähäisempiä kuin haluaisin. Eilen päivällä kuvittelin, että vietän illan puutarhassa. Mutta kotiin päästyäni ja iltaruuan syötyäni nukahdin. Nyt olen nukkunut yli kellon ympäri. Tänään meidän piti lähteä merelle, mutta tuulta on luvattu niin paljon, että jätämme sen väliin. Harmittaa ja riemastuttaa samanaikaisesti. NYT saan koko päivän aikaa puutarhassa.  
  
Parivuotias kameliajasmike (vasemmassa kuvassa keskellä) ja viime vuonna ostettu pensasruusu (oikealla olevassa kuvassa keskellä) vaihtoivat paikkoja keskenään. Olin alunperin ajatellut, että haluan suuren pensaan altaan reunalle köynnöskaaren viereen. Mutta niin kuin usein pienien pensastaimien kanssa käy, sitä ei tajua miten suuriksi ne voivat oikeasti kasvaa. Tuhkapensas siinä vieressä ja riipparaita altaan toisella puolella kasvoivat parissa vuodessa jo niin suuriksi, että ajatus täysikasvuisesta kameliajasmikkeesta tällä paikalla alkoi hirvittää. Vielä kun jostain luin, että pensaat kasvavat yhtä leveiksi kuin ne ovat korkeita, sain sätkyn. Allas jäisi kokonaan piiloon, jos jasmike kasvaisi paikalla koko pituuteensa. Pensanruusun istutin viime syksynä korkeiden perennojen taakse. Miten typerä ajatus: se jäi kokonaan piiloon, ja olis jäänyt täysikasvuisenakin. Se kasvaa nimittäin enintään metrin korkeuteen. Nykyisellä paikalla se näkyy, vaikka jäisi pieneksikin. Vastaavasti jasmike kasvaa nyt kaivon takana olevassa penkissä tuija-aitaa vasten. Sillä paikalla se saa kasvaa sekä korkeutta että leveyttä juuri niin paljon kuin mielii. Olin ajatellut paikkaan lumipalloheiden taivukaslasta, mutta se saa nyt jäädä vielä toistaiseksi emonsa viereen. 
Otin keväällä keväthaihonkukasta muutamia nurmikolle ryömineitä rönsyjä laatikoihin kasvamaan. Nyt ne ovat tuuheita kasvustoja. Niillä saisi hyvin ojan rinnettä peittoon varsinkin, kun kasvilla tuntuu olevan voimakas tarve levitä ja lisääntyä. Mutta maanparannus ja kitkeminen on aikaa vievää puuhaa eikä minulla taida olla tänä syksynä siihen rahkeita. Annan laatikoiden olla toistaiseksi ja istutan kasvit ennen pakkasia kasvimaalle talvehtimaan


 
Päivän työlistassa on:
  • Siirrä laakakatajat laikkukirjokanukoiden alta pistotien reunaan. (Kanukat ovat kasvaneet niin suuriksi, että katajat jäävät kokonaan niiden alle.)
  • Siirrä verikuljenpolvet altaalle maksaruohojen paikalle. Maksaruohojen tämä lajike on ollut pettymys: varret taipuilevat ja kaatuvat. Heitän ne kompostiin tai istutan ojaan. Kevätkaihonkukka on ahdistanut verikurjenpolvet niin, että toisen on lähdettävä.
  • Siirrä jalopähkämöt aurinkoisempaan paikkaa (minne?). Ne ovat nyt kelmeitä ja kitukasvuisia.
  • Istuta uudet syysleimut koloon harmaamalvikkien ja liljojen väliin.
  • Istuta loput punakärsämöt: puolet pistotien reunaan, puolet kukkapenkkiin päivänkakkaroiden tilalle. Siirrä päivänkakkarat ojaan.
  • Siirrä rönsyleimut suurista ruukuista rinneangervon reunaan nurmikon tilalle paikkaan, josta nurmikon ajaminen on vaikeaa. Istuta suuriin ruukkuihin tilalle loput harjaneilikat (ja myöhemmin osa tulppaaneista, kun ne tulevat nettikaupasta.)
  • Istuta kasvimaalle yksinäiset ja kodittomat perennat talvehtimaan.
Nämä jos tänään ehtisin, niin olisin todella tyytyväinen.


"Unikaverini". Mikään ei ole tehokkaampi tapa rauhoittua iltaisin sängyssä kuin suunnitelmien kirjoittaminen ja piirtäminen muistikirjaan. Kirja on lahja hyvältä ystävältä, joka tietää mistä pidän - kiitos "Eno".



torstai 18. elokuuta 2011

Kesä talteen

Krassinsiemenet (lautasilla) on kerätty jo viikko sitten, mutta niitä ei voi vielä pussittaa. Annan niiden kuivua ensin kokonaan, muuten ne homehtuvat.
  
Jokavuotisiin rituaaleihini kuuluu siemenien kerääminen. Se on vähän hassua, koska kaikkia en todellakaan tarvitse tai käytä. Silti se tuntuu tärkeältä ja antaa lohtua syksyn lähestyessä. Siemeneen sisältyy lupaus seuraavasta kesästä.

Illat ovat jo sateisempia ja hämärä tulee aikaisemmin. Töiden jälkeen ei tahdo enää jaksaa. Eilen oli kuitenkin mukavan lämmin ja aurinkoinen ilta. Käytin sään hyväkseni ja uurasti puutarhassa kolme-neljä tuntia aina siihen saakka, kun en enää nähnyt pimeässä eteeni. Aloitin kesän aikana tekemääni listan touteuttamista. Se sisältää mm. perennojen siirtämistä. Postaan siirroista myöhemmin tänään, kun olen saanut eilen kesken jääneet työt valmiiksi. Keräsin myös kuivakukkia talven varalle talteen.

Kasvatin tänä vuonna rusoikikukkia ensimmäistä kertaa. Koska minulla ei ollut siitä kokomusta, en osannut arvioida, miten tuuhea, korkea tai tukeva kasvi on. Tein sen virheen, että laitoin taimia mataliin ja liian pieniin ruukkuihin. Kasvi sopisi parhaiten suurena ryhmänä kukkapenkkiin. Ruukuissa varret taipuivat ja harottivat sinnetänne. Kuvan kukat kaartuvat penkkiin nostetun ruukun reunojen yli nukkapähkämön ylle.
Keräsin ensimmäisen kimpun jo talteen. Nyt olen ymmälläni, miten nämä pitäisi kuivata. Pää alaspäin?

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Oho, mikä kurpitsa!


 
En ollut käynyt muutamaan päivään kasvilavalla. Tänään kurkistin, mitä kesäkurpitsoille kuuluu. Löysin kaksi jättiläistä! Pienemmätkin näyttivät terveiltä. Olen ikionnellinen. Viikko sitten nypin mätiä hedelmänalkuja pois ja ajattelin, että ei ole minun lajini tämän kasvin kasvatus. Silloin kuvan kurpitsa oli vielä puolta pienempi. Ällistyttävää, miten nopeasti ne kasvavat.

Pienet tomaatit ovat minisydäntomaatteja. Kaikki tomaattini ovat tänä vuonna myöhässä. Raakileita on paljon, mutta kaikki ei ehdi kypsyä ennen yöpakkasia. 

Jätin toisen jättiläisen vielä paikoilleen, mutta toisen söimme (tai siis puolet siitä) grillattuina siivuina kanafileiden kera. Nami nami.

Taivaan lampaita

Makasi eilen selälläni maassa, kun yhtäkkiä tajusin, mitä olen unohtanut. Kesällä siniseen taivaaseen ja kumpupilviin tottuu niin, että niitä alkaa pitää itsestäänselvyyksinä. Mutta ihan kohta ystävät, ihan kohta: taivas muuttuu. Siitä tulee sävytön peitto, jonka takaa ei näe aurinkoa ja jonka alla kaikki muuttuu värittömäksi ja ankeaksi.

Säilöin äkkiä kameraan sen, mitä yläpuolellani näin. Ehkä kuvat tuovat lohtua sitten, kun syksy saapuu ja mieli alkaa epäillä, että ikiaikainen valo on meidät ainiaaksi unohtanut.




tiistai 9. elokuuta 2011

Voittajia ja luovuttajia

Terassin ikkunalauta sai uuden kokoonpanon, kun ränsistyneet kesäkukat saivat lopullisen tuomion. Ruukuissa kasvaa (etualalla olevaa kallaa lukuunottamatta) perennakarkulaisia, joita siivosin kevällä purkkeihin kasvamaan. Kalliita kukkakaupan taimia ei tarvita, jos on vähän viitseliäisyyttä. Värikkäässä ruukussa vaatimatonkin kasvi voi olla kaunis.

Noolanat lähtivät, tilalle tuli käpyjä. Korissa kasvaa ketoneilikkaa ja yksi eksynyt sormustinkukan lapsi. Ketoneilikka sietää näköjään hyvin kuivuutta, sillä se on ainoa kasvi, joka tässä matalassa astiassa on minulla säilynyt hengissä. Tökkäsin keväällä siihen pari pientä ruipulaa, jotka lähtivät vahingossa irti, kun kaivoin ketoneikan vieressä kukkapenkkiä. Kesän aikana se on kasvanut tuuheaksi mättääksi. Istutan sen maahan ennen yöpakkasia. Paikkaa en ole vielä keksinyt.
 
Syksy lähestyy, ei voi mitään. Osa kesäkukista alkaa olla tiensä päässä. Vielä muutama päivä sitten noolanat, orvokit ja petuniat näyttivät ihan hyviltä. Mutta eivät enää. Heitin huonoimmat kompostiin. Kiskoin myös sormustinkukat maasta (olisi pitänyt tehdä se jo aikaisemmin, mutta nyt ainakin ehtivät hyvin siementää). Leikkasin kokonaan matalaksi jalokärsämöt, lupiinit ja särkyneetsydämet. Kuivat lehdet ja oksat ja/tai kukinnot lähtivät rohtosuopayrteistä, mirrinmintuista, salvioista ja ketoneilikoista.

Nyt yleisnäkymä on siisti, mutta ei enää yhtä värikylläinen. Patenttikonstini syksyisin syntyvien kolojen täyttämiseen on nostaa kukkajakkara ja suuri ruukku koloon. Jos en muuta keksi, laitan koloon sinkkiämpärin nurinpäin ja kasaan sen päälle koristekurpitsoja tai hauskoja esineitä. Siten parhaan loistonsa ohittaneisiin kukkapenkkeihin saa edes vähän väriä.
 
Riippapetunia on vähentänyt kukintaa. Samaan ruukkuun istuttamani mirrinminttukarkulainen on sen sijaan vallannut ruukussa yhä enemmän tilaa ja näyttää elinvoimaiselta.

Isosamettikukat ovat edelleen komeita ja täynnä nuppuja. Näitä laitan ensi vuonna myös. Vaikka edelleen väitän, että väri ei ole valkoinen, vaikka siemenpussissa niin luvattiin.

Säleikössä hyvin viihtynyt krassi ränsistyi ällistyttävän nopeasti sen jälkeen, kun kirvat iskivät siihen. Vaikka tuholaiset myrkytettiin, ei kasvi enää toipunut. Pihan puoleta se oli yhä kaunis ja täynnä kukkia, mutta terassin puolella näky oli kaikkea muuta kuin miellyttävä. Niinpä kiskoin kasvit alas. Tilalle ripustin koristekurpitsoja.


 
Yksi syksyn pelastajista on koristekurpitsa. Se on hauska ja helppo kasvi. Paitsi, että se tekee kauniita hedelmiä, se on tähän aikaan vuodesta myös todella rehevä. Kasvatan koristekurpitsoja siemenestä ikkunalaudalla joka kevät. Kesän alussa istutan ne ulos, milloin minnekin. Pidän siitä, että puutarhassa tapahtuu kesän aikana yllätyksiä. Koristekurpitsat järjestävät niitä aina. Yhtenä vuonna halloween-kurpitsa ryömi kasvimaan reunalta ensin ojaan ja kiipesi siitä useiden metrien matkan korkealle naapurin sireeniaidanteeseen. Kyllä oli ohikulkijoilla ihmettelemistä. Harmi vaan, että suurimmat kurpitsa kehittyivät juuri ojan puolelle. Ne katosivat vähin äänin. Joku keräsi ne ilmeisesti halloween-juhliaan varten.

Tänä vuonna istutin ojaan perinteisiä koristekurpitsoja. Ne ovat tehneet rinteestä ihanan vehreän ja täyttäneet pinta-alaa tehokkaasti. Hedelmät ovat alkaneet kehittyä. Keräsin ensimmäisen erän jo talteen. Käytän niitä koristeina ulkona ja sisällä. Kuivassa paikassa ne säilyvät hyvinä koko talven.

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Rakkautta ilmassa

Oho, puutarhassa on puhjennut kukkien lisäksi kesäromansseja.

Miten herttaista! Rusoikikukka on ojentanut vartensa viereisessä ruukussa asuvan orvokin syliin. Nuori lempi hehkuu pastellinsävyissä.

Tuhkapensas ja koristekurpitsa ovat umpirakastuneita. Ne ovat ottaneet toisensa tiukkaan syleilyyn kuin peläten, että joku ilkeä puutarhuri saattaisi erottaa heidät.

Hyvänen aika! Tätä ei kukaan olisi osannut odottaa: Noolana lähentelee kallaa terassin kukkalaudalla!

Muodonmuutoksia

Mikä perennoissa on parasta? Kukinta? Ehei, ei. Parasta on se, että niiden kautta kasvun ihme tulee silmien eteen pikakelauksella. Sillä aikaa kun mm. orvokit kukkivat muuttumattomina aikaisesta keväästä yöpakkasiin saakka, näet perennojen puskevan hitaasti maasta, täyttävän penkin vihreillä kummuilla, työntävän kukkavarsia, kukkivan, siementävän ja lopulta lakastuvan.

Toki on ihanaa, jos puutarhassa on kesäkukkia, jotka huolehtivat väriloistosta tasaisen turvallisesti koko kesän ajan. Myös puut ja pensaat ovat tärkeitä, sillä ne luovat ryhdin ja rakenteen puutarhalle. Mutta juuri perennat tekevät puutarhasta mielenkiintoisen. Ne kukkivat vuorotellen ja pitävät huolen siitä, että näkymä on joka viikko erilainen. Mikä parasta, ne myös leviävät ja kukkivat seuraavana vuonna entistä suurempana ryhmänä.

Tässä varjoliljan matka tältä kesältä.

Kevällä maasta puskee esiin tähden muotoinen kaveri. Se kasvaa hitaasti ensin leveyttä ja sitten korkeutta. Kuva on otettu 30. toukokuuta.
Kukkavarsi kasvaa nopeasti ja korkealle. Nuput nuokkuvat alaspäin ja turpoavat hiljalleen. Kuva on otettu 18. kesäkuuta.

Sitten jonain ihanana aamuna huomaat, että ihme on tapahtunut, kukat ovat auenneet. Miten hartaasti niitä on odotettu, miten täydellisiä ne ovat! Kuva on otettu 29. kesäkuuta.

Kukinta ei kestä kauaa. Mutta älä sure. Kasvi tarjoaa vielä yhden makupalan: Siemenkota muistuttaa nuppua, mutta tälläkertaa se ei nuoku alaspäin vaan sojottaa kohti taivasta. Jos katkaiset varret nyt, saat kauniin kuivakukkakimpun, joka kestää maljakossa koko talven. Kuva on otettu 6. elokuuta.