torstai 28. heinäkuuta 2011

Ylitsevuotavat

Puutarhassa kaikkein hauskinta on se, että kasvit yllättävät. Puutarha muuttuu joka päivä. Joskus muutos on hidasta, toisinaan niin nopeaa, että leuka loksahtaa auki.

Koristekurpitsat ovat luottokasvejani. Laitan niitä joka vuosi. Käytän niitä "paikkauskasveina" kohdissa, joissa on kolo tai istutetut pensaat ovat vielä liian pieniä luomaan rehevyyden tunnelmaa. Tämä yksilö on istutettu nuoren kameliajasmikkeen juurelle penkin toiselle puolelle. Se on kiivennyt tuhkapensaan yli ja jatkanut matkaansa sangon kautta nurmikolle. Ei siitä ole montaa päivää, kun sangon tuohon jätin... Nauroin ääneen, kun tämän näin. Tällä veijarilla on kovasti menohaluja.

Harmaamalvikit kasvavat suurena vaaleanpunaisena pilvenä. Aloin ihmetellä, että niiden viereen istuttamani liljat eivät ole tänä kesänä kukkineet. Kyyristyin puskan juurelle ja näin tämän. Jahas, kyllä liljat kukkivat, mutta niitä ei näe, kun harmaamalvikit ovat rymistelleet niiden yli. Liljat pitänee siirtää. Mutta minne?

Rentoakankaali on osoittautunut todella ahkeraksi leviäjäksi. Se täyttää muutamalla taimella nopeasti isoja alueita. Rönsyistä lisäämällä siitä saa uusia taimia niin paljon, kuni vaan viitsii ottaa. Nämä alkukesällä purkkeihin istutetut pyrkivät jo ulos ruukuistaan. Pidän tällaisista kasveista, jotka kasvavat tuuheina ja ovat kauniita sekä kukkiessaan että kukinta-ajan ulkopuolella niin maassa kuin ruukussakin.

Riipparaita kurkottelee jo altaan veden pinnalle. Olen vähän ymmälläni tämän kanssa. Pitäisikö minun leikata veteen yltävät oksat vai antaa sen olla? Vähän hirvittää, jos se meinaa kasvaa tästä vielä paljonkin. Se on todella kaunis ja juuri oikeassa paikassa puutarhan kokonaisilmeen kannalta, mutta en haluaisi sen kasvavan enää kovin paljoa, jotta se ei peittäisi näkymää terassilta altaalle.

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Odottamattomia vieraita

Kun avasin tänään kasvihuoneen oven, minua päin lensi kaksi rastasta. Ne olivat menneet kasvihuoneeseen sisälle raollaan olleesta ovesta eivätkä päässeet ulos. Ne sinkoilivat hädissään sinne tänne ja törmäilivät laseihin. Avasin oven ja odotin kasvihuoneen ulkopuolella viitisen minuuttia. Ensin toinen löysi tien ulos, muutamaa minuuttia myöhemmin toinenkin lensi vapauteen. Olimme kaikki kolme helpottuneita.

Tämä reppana jäi ensin jumiin lasin ja papuja varten viritetyn köynnöstuen väliin kasvihuoneen peräseinällä. Kävin jo hakemassa hanskat, kun luulin, että joudun ottamaan linnun sieltä käsin pois. Onneksi se selvisi omin avuin. Minä säästyin nokkimiselta ja lintu sydäriltä.

Lapsille koti

Olen tutun tilanteen edessä: olen kasvattanut liikaa taimia enkä tiedä, mihin ne kaikki lykkäisin. Tämä kaivuutyö ratkaisi vain osan pulmasta.

Pidensin penkkiä karviaispensaan vierestä. Kaivoin kuopasta noin 30 cm syvän. Perennoille se riittää. Pensaille ja puille kaivan aina 60-80 cm syvät kuopat, joiden pohjalle laitan paksusti kompostia. Ei uskoisi miten paljon näinkin pienestä kuopasta tulee käyttökelvotonta savimaata. Kasasin sen kompostin viereen, ehkä käytän sen maan tasoittamiseen jossain muualla. Multaa kuoppa imaisi neljä täyttä kottikärryllistä. Taas oli hyötyä kasvimaalle kipatusta multakasasta.

Vuosien varrella olen oppinut, että nurmikko todella tulee penkkiin, jos sitä estä. Upotin nurmireunanauhan kokonaan maan sisään. Teen myöhemmin vielä sorakanttauksen muovireunan ja nurmikon väliin (10 cm leveä, syvyyttä 15 cm). Pelkkä sorakanttauskin varmaan riittäisi, mutta nyt alkuun näin, kun ei juuri nyt ollut soraa saatavilla.

Istutin penkkiin punapäivänkakkaroiden taimet ja osan harjaneilikoista.

Harjaneilikoita on vielä vaikka kuinka paljon, vaikka osan istutin jo ojan puolelle. En millään raaskisi heittää niitä poiskaan.
Punakärsämöt jäivät taas yli! Pitänee siis vielä kaivaa jonnekin toisaalle...

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Feeling blue

Syysleimut viisi päivää sitten.
Syysleimut tänään. Näiden aukeaminen merkitsee lopun alkua.

Syyshortesiat kehittelevät jo nuppuja. Jättipoimulehti (kuvassa oikealla) lopettelee kukintaansa.

 
Sellaiset kasvit, joiden nimessä esiintyy etuliite "syys" ovat aloittaneet kukintansa, apua! Viimeinen lomaviikkoni alkoi tänään. Isäntä lähti jo töihin. Olen vähän allapäin. Vaikka kummipoika tuli pariksi päiväksi kylään ja lapset ovat nauttineet lämpimästä kesäpäivästä, en pääse yli tunteesta, että kesä on taittunut loppuaan kohden.

Samalla tunnen syyllisyyttä siitä, että minulla on ollut pientä puutarhaväsymystä muutaman päivän ajan. Nyt pitäisi tietysti nauttia ulkona olemisesta vielä kun voi. Sen sijaan olen ollut kiitollinen viimepäivien kuurosateista ja eilisistä kälyn syntymäpäivistä, niin olen voinut hyvällä omatunnolla unohtaa pihan vähäksi aikaa. Olen tehnyt kaikkea muuta, mitä lomalla oli tarkoituskin: lukenut, ommellut, suunnitellut pojan huoneen tapetointia, katsonut elokuvia ja ratkonut sudokuja. Tänään tein kierroksen kasteluletkun kanssa. Muutamat ruukkukasvit olivat pahoittaneet mielensä ja riiputtivat nuutuneina oksiaan. Vesi virvoitti ne kuitenkin melko nopeasti.

Onneksi meillä on kaivo. Se on katettu pienellä "mökillä". Talon käyttövesi tulee kaupungin vesijohtoverkosta, joten vanha kaivo on pyhitetty täysin puutarhakäyttöön. Kun vesi on ilmaista, sitä ei tarvitse säästellä. Kastelen aina kerralla kunnolla, jotta kasvit eivät kasvattaisi pelkästään pintajuuria vaan oppisivat ottamaan veden syvältä maasta.

Orvokit olivat lässähtäneet veden puutteessa. Mutta jo tunnin kuluttua kastelusta ne olivat vironneet. Kesäkukkien kastelua ei saisi laiminlyödä tällaisilla helteillä.

torstai 21. heinäkuuta 2011

Saanko esitellä, Herra Siili

Run Forest, run! Kuka väitti, että siilit eivät osaa juosta?
   
Kutsumme kaikkia piikkinahkaisia vieraitamme demokraattisesti nimellä "Herra Siili". Tämän päiväinen oli aika pieni. Se tuhisi esiin kukkapenkistä ja pelästyi minua ensin. Tai ei se minua pelännyt, mutta kamera piti vaarallisen kuuloista ääntä. Saimme sen liikkeelle mansikoilla houkuttelemalla. Lapset tarjosivat sille laktoositonta maitoa lautaselta, mutta se kävi vain vähän haistelemassa ja varpaita kastelemassa. Jätimme lautasen odottamaan, ehkä Herra Siili palaa juomaan sen, kun yleisö on poissa.

Hän on aika pieni ja ujo. Kärsivällisen odottelun jälkeen uteliaisuus ja makeanhimo kuitenkin voittivat.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Satoa tai sitten ei

Mansikoita tuli tänä vuonna mukavasti. Ne ja karhunvatut ovatkin marjoista ainoita, jotka tekevät meillä kunnolla kauppansa. Vähäiset kirsikat katoavat lintujen suihin niin nopeasti, että ei niistä jää meille kuin muutama maistiainen. Ei haittaa: kiva vaan, jos voin tehdä linnuista onnellisia. Meillä marjat syödään tuoreina mieluiten suoraan puskasta. Inhosin lapsuudenkotini hillo-, mehu- ja pakastusstressiä, jonka liika marjasato sai aikaan. En ole halunnut samaa taakkaa itselleni.
Kasvatan marjoja vain sen verran, mitä tuoreina syödään. Jos satoa tulee liikaa, annan naapureille ja ystäville tai jätän lintujen syötäväksi. Pakkaseen laitan mahdollisimman vähän. Ei niitä tule talvella syötyä. Meillä ei juurikaan leivota, enkä ole hillo- tai kiisseli-ihmisiä. En yksinkertaisesti tahdo tässä kohtaa jatkaa sukuni naisten perintöä, anteeksi vain. Meidän perheen ruokaympyrästä puuttuu sokerisektori.
  
Mikä onni, että vihanneksia saa kaupasta. En ole mikään hyötyviljelijä, se on pakko tunnustaa. Juurekseni jäävät pieniksi, salaatit ovat olleet milloin kitkeriä, milloin etanoiden valtaamia. Välillä tulee joku onnistuminen, mutta jo seuraavana vuonna voi sama kasvi epäonnistua. En ota siitä paineita. Pyrin pitämään puutarhaharrastukseni mahdollisimman etäällä kaikesta sellaisesta, mihin liitetään sana "hyöty". Puutarhainnostukseni lähtikin ennen kaikkea kukista. Niistä ei ole kenellekään mitään "hyötyä", siksi niihin ei liity samanlaista suorittamista tai pakkoa. Ensimmäisinä vuosina kasvatin ainoastaan koristekasveja.

Pikkuhiljaa aloin kuitenkin kokeilla hyötykasvien viljelyä. Koska halusin pitää sen rentona harrastuksena ilman satotavoitteita, sijoitin hyötykasvit ja koristekasvit iloisesti sekaisin ikäänkuin protestina oikeaoppisuudelle. Sain lapsena riittävän annoksen kasvimaan kitkemistä, perunoiden kuokkimista, omenien ja viinimarjojen keräämistä ja mehujen ja hillojen keittämistä. Oman puutarhani halusin olevan ensisijaisesti muotojen ja värien taidetta ja oman tilan luomista. Perunamaata en missään nimessä halunnut ja kasvimaasta tein pienen. Siellä on kaikki nämä vuodet kasvanut enemmän perennoja välivarastossa kuin salaattia tai muita vihanneksia. 
 
Hedelmäpuut sijoitin talon seinustalle ja viinimarjapensaitakin laitoin vain muutaman - nekin siten, että edessä ja väleissä on perennoja. Myöhemmin olen sijoittanut hedelmäpuita myös varsinaisen puutarhan puolelle perennapenkkeihin. Mutta näissäkin tapauksissa enemmän esteettisistä syistä luomaan kokonaisuuteen korkeutta.

Kasvihuoneen halusin, koska ajatus tomaattien ja paprikoiden kasvattamisesta tuntui hauskalta. Niiden kasvattamisessa olenkin joten kuten aina onnistunut. Kasvilavan sain anopiltani, joka oli saanut sen äidiltäni. Kummallakaan ei ollut sille käyttöä. Enimmäkseen olen kasvattanut lavalla perennoja, kunnes neljä vuotta sitten kokeilin avomaankurkkuja. Se yllättäen onnistui, jonka jälkeen lavalla on aina ollut kurkkuja. Tänä vuonna laitoin lavalle myös kolme kesäkurpitsaa, joiden kanssa olen nyt ongelmissa.

Kurkut ovat kummallisen kelmeitä väriltään ja kypsyvät hitaasti. Kesäkurpitsat ryökäleet kasvavat niin tuuheina, että kurkut eivät saa valoa. Harkitsen nostavani ne köynnöstuen varaan kesäkurpitsojen ylle. Viinisuolaheinää kasvatan ensimmäistä kertaa. Hidas, mutta vaivaton kasvi, sopii hyvin laatikossa kasvatettavaksi. Maku on todella hieno, vähän kirpeä.
Kokeilin tänä vuonna mustaa mavras-paprikaa. Hauskan värinen se ainakin on. Mausta en osaa vielä sanoa. Syömme ne vasta, kun hedelmät ovat kasvaneet vähän lisää kokoa.
Tomaatit ovat tänä vuonna myöhässä. Ei yhtään kypsää vielä. Se johtuu siitä, että ensimmäinen satsi siemeniä ei itänyt. Laitoin uudet taimet reilusti myöhässä vähän sillä ajatukselle, että voihan sitä kokeilla.
Kolme kesäkurpitsaa ovat vallanneet tilan kurkuilta. En oikein tiedä, miten tämän kasvin kanssa pitäisi toimia. Se työntää tolkuttomasti hedelmiä, mutta osa mätänee päästä. Ilmeisesti kuihtuva kukka pitäisi nyppäistä pois. Vai kastelenko liikaa? (Lisäys 21.7. Löysin vastauksen, kyseessä on harmaahome.)

tiistai 19. heinäkuuta 2011

Elävä hiekka

Siinä venekerhomme kotisataman pientareella täysin puhtaalla hiekalla kasvaa kaksi hyvinvoivaa kaverusta siskoineen ja veljineen. Ihmeellinen on elämän voima – etäämmällä olisi eloperäisempää maata, mutta nämä kaksi ovat halunneet lähemmäksi merta hinnalla millä hyvänsä.

Tulvahti lapsuusmuistoja mieleen.

Pietaryrtti. Siskon kanssa sanottiin tätä nappikukaksi. Mahtava kasvi pienten tyttöjen pihaleikkeihin. Napit kelpaavat leikkisoppa-aineksiksi, rahoiksi tai tukkakoristeiksi.

Siankärsämö. Kukka on kaunis, mutta nimeä olen aina inhonnut. Tätä oli vaikea poimia: Varsi on hankala katkaista paljain sormin. Äiti kielsi poimimasta kukkia juurineen. Kun riuhtomalla juuret kuitenkin tulivat mukaan, eikä meillä ollut koskaan saksia mukana, käytimme hyvän tovin varsien poikki puremiseen, jotta rikos ei olisi paljastunut äidille. Nyt taisin jäädä kiinni.

Aarresaari

Et arvaa mitä löysin kaksipäiväisen veneretkemme aikana: salaisen aarrekartan nimettömästä saaresta, jonka olinpaikkaa en paljasta. Jäkälä oli piirtänyt sen suuren kiven kylkeen. Aarteen saa se, joka osaa tulkita karttaa.

lauantai 16. heinäkuuta 2011

Tunnelmallinen ilta tihkusateessa

Ystäväperhe tuli eilen kylään. Olimme katsoneet säätiedotuksesta, että illaksi selkenee, vaikka aamulla oli pilvistä. Optimisteina katoimme astiat ulos. Mutta aurinko ei tullut esiin. Sen sijaan alkoi tihuttaa vettä. Onneksi vieraamme olivat samaa mieltä: syömme ulkona joka tapauksessa. Terassin markiisin suojassa kynttilän valossa ilta ei ollut ollenkaan hullumpi, kun kaikki saivat jotain lämmintä päälleen. Hyvä seura lämmittää.

Tyttäreni keräsin terassin pöydälle kimpun horsmia. Lisäsin asetelmaan pari oksaa mirrinminttua. Kesällä ei tarvitse käydä kukkakaupan kautta. Luonto tarjoaa koko kasvukauden ajan jotain maljakkoon laitettavaa.

torstai 14. heinäkuuta 2011

Ylioppilaita ja muita Suomenlinnassa

Pappa sanoi, että villiviini sai alkunsa kolmesta pienestä rimpulasta. Nyt sitä joutuu vuosittain repimään ikkunoiden kohdalta, jos mielii nähdä ulos.
 
Päivän veneretki johti Suomenlinnaan mieheni isovanhempien luokse. Heidän puutarhassaan pääosassa ovat suuret syreenit, belliksien valtaama nurmikko, lähes koko talon peittävä villiviini, jättimäinen raparperi (josta sain nipun kotiin vietäväksi) ja kukkapenkki, jossa kasvaa mm. päivänkakkaroita, rohtosuopayrttiä ja rönsyalpia. Kun ihastelin parhaillaan kukkivia suopayrttejä, Pappa katsoi minua hitaasti ja korjasi:

– Ne ovat ylioppilaan neilikoita.
– Mitä?
– Niin, ylioppilaan neilikoita, en minä muuta nimeä niille tiedä.
– Jaa, en ole koskaan kuullutkaan tuota nimitystä.

Kotona googlasin ja viisastuin. Toden totta rohtosuopayrtti tunnettiin ennen kansan keskuudessa nimillä "ylioppilas" ja "ylioppilaan neilikka", vaikkei se neilikka olekaan. Miten viehättävä nimi! Otan sen käyttöön.

Omat ylioppilaani olivat työn takana. Niitä oli tontilla, kun muutimme, mutta en ehtinyt pelastaa niitä muurin alta. Minulla oli jokin hatara muistikuva lapsuudesta tästä kasvista ja arvelin, että se oli jokin perinneperenna, jota mummo oli saattanut kasvattaa. Koska pidin sitä kauniina, halusin palauttaa sen puutarhaamme. Mun en tuntenut kasvia nimeltä enkä osannut kuvailla sitä muille, jonka takia sitä oli mahdotonta löytää.

Kolme vuotta sitten lykästi. Eksyin kivan nettikaupan sivuille: Isoäidin kasvit Oy. Sieltä löysin kasvin kuvan ja sain sille nimen. Tilasin siemeniä. Ne piti kylmäkäsitellä ennen kylvöä. Mitään ei itänyt. Pettyneenä hylkäsin kylvöastian. Se lojui vilpolan pöydän alla kevättalvesta kesän alkuun asti ilman, että kukaan olisi edes kastellut sitä parin kuukauden aikana. Luulin, että kylvös oli epäonnistunut ja ajattelin käyttää mullan toisaalla. Toukokuun lopulla siivosin vilpolan ja nostin kylvöastian ulos. Pari päivää myöhemmin astiassa oli taimia! Ensimmäisenä kesänä kukkia ei vielä tullut. Toisena kesänä tuli jo vähän. Tänä kesänä pöheikkö kukkii komeasti. Olin kuullut, että se leviää helposti. Istutin sen paikkaan, jossa se saa levitä rauhassa.

Papan ylioppilaat ovat levinneet laajalle alueelle yhdessä päivänkakkaroiden kanssa. Ne kukkivat sopivasti vuorotellen. Jotenkin olemme onnistuneet vierailemaan vuosien aikana Suomenlinnassa aina jonakin muuna ajankohtana kuin tämän kasvin kukinnan aikaan. Jos olisin tiennyt, että Pappa kasvattaa sitä, olisin pyytänyt palan juurakkoa jo vuosia sitten. Lehtien perusteella kasvin sekoittaa helposti syysleimuun.

Harvoin näkee niin suuren raparperin kuin Mamman ja Papan puutarhassa. Omani ovat ihan onnettomia. Ne suuttuivat, kun siirsin niitä uuden kompostin tieltä. Uusi paikka ei miellyttänyt.

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Työleiri

Huh, olipa päivä! Tänään on tehty koko perheen talkoovoimin monta keskeneräistä asiaa valmiiksi. Nyt on hyvä mieli. Vihdoin piha näyttää valmiilta, kun kasat ja rojut ja kottikärryt ja työkalut on kerätty ja olen ehtinyt vähän fiilistellä yksityiskohtienkin kanssa.

Juuri nyt monet perennat lopettelevat kukintaansa eivätkä seuraavat ole vielä aloittaneet. Lisäsin väriä puutarhaan esineasetelmilla. Pienellä vaivalla ikävän näköisiinkin paikkoihin saa eloa.

 
Tyttäremme siivosi leikkimökin ja keräsi loput punaherukat. Poikamme sai tehtäväkseen viimeistellä sen, minkä oli aloittanut.

Sen minkä rikkoo, saa sitten rikkoa kunnolla. Poikamme pisti hajoneet ruukut lekalla pieniksi palasiksi. Syntynyttä mursketta käytetään ruukkujen pohjilla salaojitukseen.

Murskeesta tuli hauska värisekoitus. Se kerättiin tyhjään taimikasvatuslaatikkoon odottamaan ensikesän ruukkuistutuksia.
  
Minä kitkin ja kanttasin kukkapenkit, istutin uuteen paikkaan loput kuunliljat, leikkasin matalaksi nukkapähkämön kukkavarret ja keräsin roskia ja risuja.

Sillävälin mieheni ja tyttäremme kavereineen tekivät puutarha-altaan pesun. Sitä oli lykätty, koska vesiliskojen ja sammakoiden haluttiin antaa lisääntyä rauhassa. Sammakot ovat jo nousseet altaasta, mutta vesiliskon poikaset olivat vielä aika pieniä. Osa kuoli, vaikka ne yritettiin mahdollisimman tarkoin seuloa talteen pohjamoskan seasta, mutta osa sentään pääsi ehjänä takaisin altaaseen. Toivomme, että ne eivät säikähdä puhdasta vettä.     

Likainen vesi pumpattiin letkulla kukkapenkeille.

pohjamudasta pelastettiin kymmenittäin pikkuruisia vesiliskon poikasia. Osa valitettavasti menehtyi operaatiossa.
Altaan vesi vaihdettiin kokonaan. Pohjalla on allassubstraattia.

  
Sitten jatkettiin orapihlaja-aidan alustan kitkemistä. Mieheni teki sitä jo eilen monta tuntia, mutta vielä vaan työtä riitti tällekin päivälle. Kun rikkaruohot oli viimein saatu pois, lisättiin juurille multaa. Mieheni haki sitä peräkärryllisen, josta myös kasvimaan laina maksettiin korkojen kera takaisin. Mullan päälle levitettiin kuorikatekerros juurille ja molemmin puolin aitaa. Menimme ihan sanattomiksi ja istuimme penkillä ihmettelemässä työn tulosta. Onko se oikeasti nyt viimeinkin tehty?

Aidan ja terijoensalavien alusta on kitketty ja mullattu tuoreella mullalla. Kuva on pihan puolelta.

Mullan jälkeen lisättiin kuorikate. Tältä oja näyttää nyt kadun puolelta. Kuten kuvasta näkyy, viherlannos iti lopulta, vaikka sitä epäilinkin. Sen sijaan maahumala on lähtenyt kasvuun vain osassa rinnettä.

Kun kuorikate oli levitetty ja penkki palautettu paikoilleen terijoensalavien väliin, iski vastustamaton halu koristella puutarhaa yksityiskohdilla, vaikka kello oli jo paljon. Tein pieniä asetelmia ympäri pihaa. Ne tekevät minut aina yhtä iloiseksi. Kuva on puutarhan puolelta.

 

tiistai 12. heinäkuuta 2011

Pieni hapan penkki

Eilen ja toissapäivänä edettiin pitkien projektien kanssa jättiläisen askelin. Kun kaksi aikuista raataa aamusta puoleen yöhön, niin toki tulee valmista. Nyt särkee käsivarsia, jalkoja ja selkää, mutta vatsassa poreilee riemu.

Toissapäivänä sain kitkettyä ja maanparannettua parin metrin matkalta ojan rinnettä uuden pajuaidan vierestä. Istutin paikkaan rinneangervot ja osan kasvihuoneessa kasvaneista punakärsämön ja harjaneilikan taimista. (Molempia on valtavasti vielä jäljellä! Mihin joudun niiden kanssa?) Lisäsin multaa myös viitapajuangervon juurille. Kulmaus alkaa olla kuorikatetta vaille valmis.

Puutarhassa syntyy helposti dominoefektejä. Yhtä asiaa ei saa tehtyä ennen kuin toinen on tehty ja kolmas seuraa näistä kahdesta. Dominot kaatoi tällä kertaa pensasaitojen alustojen kunnostus. Paitsi että siitä seurasi seljan kaataminen ja viitapajuangervon alasleikkaus, niin tuli muutakin: Myös monta vuotta suunnittelemani "pieni hapan penkki" on nyt tehty. 

Syyt ja seuraukset: dominot laittoi liikkeelle peräkärryllinen kuorikatetta, jonka alta kuunliljat ja kotkansiivet piti saada uuteen paikkaan.
  
Siirrettäviä happaman maan kasveja on vähän joka puolella pihaa. Talon länsipuolella pensaiden alla/välissä on kasvanut pari timanttituijaa ja niiden alla taponlehtiä ja vuorenkilpiä. Ne viihtyivät aluksi kohtalaisesti vaikka paikka on kuiva ja puolivarjossa. Vuosien kuluessa pensaat ovat kasvaneet ja samassa tahdissa perennat ja tuijat ovat alkaneet kitua. Minulla ei ole ollut niille uutta paikkaa, joten olen lykännyt siirtämistä jo pari vuotta. Nyt, kun kesän suurprojektina on se, että kaikkien pensaiden alustat harataan rikkaruohoista ja peitetään kuorikatteella, on perennojen siirtämisen aika. Vuorenkilvet lähtevät väliaikaisesti kasvimaalle odottamaan ensikesän projekteja, mutta taponlehdet ja toinen timanttituija saivat eilen uuden kodin.

Myös tontin etelälaidalla syntyi pakolaisia. Tien reunassa orapihlaja-aidan edessä kasvaa neljän terijoensalavan rivi. Istutimme ne ihan pieninä risuina kahdeksan vuotta sitten. Nyt niistä on kasvanut puita. Niiden alla kasvaneet kuunliljat ovat olleet vuosi vuodelta kitukasvuisempia, kun vettä ja valoa on ollut vähemmän. Ne piti myös saada pois kuorikatteen tieltä.

Olen suunnitellut pitkään ns. pientä hapanta penkkiä, johon keräisin väärissä paikoissa kasvaneet kuunliljat, höyhenpensaan, timanttituijat ja kotkansiivet. Mutta penkin paikkaa on ollut vaikea löytää. Puolivarjoisia paikkoja kyllä on, mutta ne ovat kaikki liian kuivia. Pihan neljä suurta koivua ovat melkoisia litrahuulia ja imevät tehokkaasti veden maasta.
 
Vasemmalla penkin paikan mallailua narun ja kasvien avulla. Oikealla nurmikon kuorinta. Koivun juuret ovat ihan pinnassa. Kohopenkki oli ainoa vaihtoehto.
 
Kymmenien kokeilujen jälkeen palasin paikkaan, mihin olen aina happaman penkkini halunnutkin: rutikuivaan nurkkaukseen, joka on mielestäni koko puutarhan ikävin paikka. Se on takapihan pistotien vieressä, koivun ja suuren kukkapenkin välissä lähellä porttia. Portti on matala, sen kohdalta näkee pihaan esteettä ko. kulmasta. Kun puutarhan rehevyys on kasvanut vuosi vuodelta pihan toisella laidalla on tämä etelälaidan kulmaus alkanut tuntua entistä autiommalta. Halusin tasapainottaa kokonaisuutta ja saada paikkaan jotain korkeaa ja rehevää. Jotain ikivihreää halusin siksi, että se tarjoaisi näkösuojan kadun puolelle myös silloin, kun lehtensä pudottavat kasvit ovat paljaita.

Ongelmanurkkaus. Kohopenkki tarjoaa toivottavasti riittävät kasvuolot happaman maan kasveilleni. Etualalla pikkuinen höyhenpensas-poloiseni. Takana maata kuivattava koivu ja portti, jonka yli koirien ulkoiluttajat ja sauvakävelijät kurkkivat pihaan. Portin oikealla puolella mainitsemani uusi pajuaita.

  Kuvassa etualalla oleva sivu on 90 asteen kulmassa ja kohtisuorassa pistotien ja tontin laidan suuntaisesti. Kaksi muuta sivua on tehty tulevia sorakäytäviä ajatellen kulkuväylien väliin jäävään muotoon. Toivon turveharkkojen sammaloituvan nopeasti. Timanttituija on kärsinyt kuivassa paikassa, mutta ehkä se nyt rehevöityy. Ainakin maa sen alla on voimakasta ja taatusti hapanta. Ainoa uusi kasvi penkissä on pieni pallotuija. Muut kasvit on siiretty omasta puutarhasta.
    
Koska paikka on niin kuiva ja koivu on siinä vieressä, ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin tehdä penkistä kohopenkki. Rakensimme reunuksen turveharkoista. Harkot myydään kolmen palan paketeissa. Sahasimme ne pitkittäin puolikkaiksi. Tähän penkkiin meni kuusi paketillista harkkoja, seitsemäs jäi yli. Harkot ladottiin kahteen kerrokseen ja kiinnitettiin toisiinsa pajukepeillä. Multaa oli ostettu 5 säkkiä. Aitan takana odotteli 2,5 säkkiä aiemmin ostuettua rhodo- ja havuturvetta. Multaan sekoitettiin ainakin kahden säkillisen verran kuorikatetta. Silti penkki täyttyi vain kolmasosaan tilavuudestaan. Öh, penkki ei ollutkaan ihan pieni. Mitäs sitten? Mieheni sekoitti koktailiin talouskompostia ja käytettyjä kaninpuruja kaksi kottikärryllistä. Minä keräsin kaikki mahdolliset pussinjämät ja purkinpohjat ja epäonnistuneet laatikkoviljelykset ja kippasin ne penkkiin. Vieläkin jäi vajaaksi. Sitten meni hermo. Otin lapion ja kaivoin kasvimaasta kolme kottikärryllistä multaa. Kasvimaa oli pettänyt minut, joten se sai hyvitellä - kiskoin epäonnistuneet retiisit pari päivää sitten maasta, jonka takia kasvimaassa oli paikka, missä ei kasvanut mitään. Se ei siis vakavasti häiriintynyt, vaikka kävin nyysimässä siitä multaa. Näin penkki saatiin täyteen.

Vaikka rakennelma söi jättimäärän multaa, silti siihen mahtui vain osa kodittomista kasveistani. Voi hitsi. Vielä on löydettävä paikka lopuille kuunliljoille ja taponlehdille. Toinen timanttituijista on niin huonossa kunnossa, että heitämme sen todennäköisesti menemään.

........

Lue lisää penkin sammaloimisprojektista tästä. Tänään 5.5.2012 (eli sammalointia seuraavana keväänä) huomasin, että työ on tuottanut tulosta. Sammalta on ilmestynyt paitsi harkkojen vaakapinnalle, myös kylkiin.

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Luonne-eroja

Jokaisella kasvilla on omanlaisensa luonne. Minun puutarhassani kasvaa vaikka minkälaisia persoonia. Tänään minulle poseerasivat:

Naivi ja viaton: rohtosuopayrtti.

Kova jätkä: sinipallo-ohdake, joka nostaa piikkikaulukset pystyyn eikä kumarra ketään.

Ylpeä kaunotar: lilja, joka tietää olevansa puutarhan kuningatar. Se viivyttelee nupun suojassa ja vaatii tulla huomatuksi ennen kuin suvaitsee levittää koko komeutensa yleisön ihasteltavaksi.

Leikkisä ilopilleri: Krassi, joka katselee luottavaisin silmin maailmaa aina yhtä reippaana satoi tai paistoi. Se hyppii ja kujeilee ja kasvaa vallattomasti sinne sun tänne eikä malta millään pysyä siellä, mihin sen kasvua yritän ohjailla.

Jäykkä tosikko: Kalla, jolla ei ole lainkaan huumorintajua. Se on aina yhtä vakava ja jäykkäniskainen ja jurottaa omissa oloissaan ruukussaan terassin kaiteella.

Herkkä unelmoija: Harmaamalvikki. Se kasvattaa pitkään varteen tiiviissä ryppäissä romanttisia kukkia, jotka se sulkee häveliäästi illan hämärtyessä. Se taitaa olla vähän ujo. Päivällä se avaa kukat ja tanssii viehkosti tuulessa.

Mahtailija: Nukkapähkämö on vaatimaton ja nöyrä reunuskasvi suurimman ajan kesästä. Mutta kukinnan aikaan siitä tulee esiin piirre, jota ei siitä uskonut löytyvän: Se tällää itsensä prameisiin rokokoo-tamineisiin, pröystäilee ja talloo muita jalkoihinsa kaatamalla pitkiä kukkavarsia muiden kasvien päälle. Kukinnan päätyttyä (kun leikkaan kukkavarret) se palaa taas sävyisän palvelijan rooliin, mutta kerran vuodessa sillä on tarve näyttää kuka on kuka.
Itsepäinen: Loistokärhö. Ensin se ei halua tulla esiin lainkaan vaan jurottaa juurakossa pitkälle kevääseen. Sitten kun se alkaa kasvaa, se ei halua että sitä sidotaan köynnöstukeen. Se joko karkaa tai katkeaa, mutta aina se pistää hanttiin. Kuvattavaksi se ei haluaisi ollenkaan. Se sinkoaa syvän violetin värinsä pois valokuvista eikä halua että sitä esitellään kuin näyttelyesinettä. Kun sen antaa olla omissa oloissaan, se viihtyy ja tekee paljon jättimäisiä kukkia.