Simppeli homma?

Tänään oli tarkoitus tehdä orapihlaja-aidan leikkaus loppuun, kun se eilen jäi kesken. Homman piti olla suoraviivainen ja selkeä: isäntä leikkaa, minä kerään roskat. Mutta meissä on joku vika, että oli työ mikä tahansa, se tahtoo rönsyillä sen seitsemäksi sivuprojektiksi. Niin myös tänään.

Orapihlaja-aidan porttiin rajoittuvassa päässä oli viitapajuangervo ja sen edessä ojan puolella vanha nelimetriseksi puuksi kasvanut selja. Orapihlaja oli sotkeutunut angervoon. Angervo on levinnyt ojaan. Seljassa oli kaksi kuollutta haaraa ja terveemmissäkin haaroissa risuisia oksia. Olimme viivytelleet sotkun setvimistä jo vuosia, koska selja ja kookas angervo antoivat näkösuojaa tontille. Halusimme odotella, että aidan keskellä kasvava vaahtera saa vähän lisää kokoa. Mutta nyt selja näytti jo niin karmealta, että päätimme sahata ainakin kuolleet osat pois. Noh, jäljelle jäänyt osa oli niin ruma, että noin sekunnin harkinnan jälkeen koko selja sai lähteä. Kun selja oli kaadettu, paljastui angervon todellinen kunto. Se oli täynnä pystyyn kuolleita oksia. Puolisen tuntia niitä leikattuani totesin työn toivottomaksi - ei maksa vaivaa, ei tule millään siistiä. Eikun moottorisahalla pöheikkö matalaksi. Alas leikattu pensas versoo uuden terveen kasvun tilalle.

Leikkaamiselta säästettiin kuitenkin angervon nuoremmat osat, jotka olivat hiipineet vuosien mittaan alemmas rinteeseen.

Vanhan seljan oksat olivat pystyyn kuolleita ja keskeltä lahoja. Runko oli kuitenkin leikkauskohdasta yllättävän terve. Toivomme, että kanto suostuu nyt kuivumaan paikalleen, eikä ala versoa.

Kun angervo oli kaadettu, sen keskellä kasvaneet orapihlajan juurakot piti saada pois. Ei ollut helppoa. Orapihlaja on kasvanut kenties vuosikymmeniä paikallaan, joten komeita kantoja siitä jäi - juurakkoa ei olisi saanut pois kuin kaivinkoneella.

 .

Nyt orapihlaja-aidan ja portin välissä on kolmen metrin levyinen kolo, jonka keskellä kasvaa nuori vaahtera. Kadulta näkee suoraan pihaan. Angervoa saa odotella pari vuotta, ennen kuin se tekee koloon uuden näkösuojan. Ohi kävelee päivittäin paljon hyväntahtoisia ja uteliaita ihmisiä, joilla on tarve kysellä ja kommentoida. Mietittiin, että jaksetaanko odottaa, vai tehdäänkö jotain muuta. Päätettiin, että laitetaan koloon tuijia. Ostan kookkaat taimet paikalle, niin näkösuoja on heti valmis. Matalaksi leikatut angervot kaivan lapiolla maasta ja istutan ojaan alemmas rinteeseen.

Sitten seisoimme kadun puolella katselemassa kolosta pihaamme, ja huomiomme kiinnittyi talon kulmalla olevaan kissan ulkoiluhäkkiin. Häkki vaurioitui pahoin talvella, kun katolta putosi lunta sen päälle. Koska häkki on ollut rikki eikä kissa halua olla pelkästään sisällä, se on saanut juosta vapaana koko kevään ja alkukesän. Asumme taajamassa, jossa kissa on vaarassa jäädä auton alle, joten häkki on tarpeen. Korjausta on kuitenkin lykätty, kun on ollut muutakin hommaa, mutta juuri tänään oli hyvä päivä ylimitoittaa työtehtävät. Vaan ei mennyt putkeen: paikkausverkko loppui kesken. Mieheni pääsi kuitenkin työssä hyvään alkuun.
 
Kun kerran perattiin selja-sotku ja aloitettiin häkin korjausta, niin samalla sitten vielä yksi pitkään lykätty: Koko 20 metrisen aidan juurakko oli täynnä pieniä ja vähän suurempiakin vaahteran taimia. Kitkemistä oli lykätty pari vuotta ainakin, koska se tuntui niin toivottoman työläältä. Orapihlajassa on piikkejä, siksi sen alta ei mielellään ala mitään kitkeä. Varsinkaan, kun paikassa pesii myös nokkosia. Pitkään listalla ollut suunnitelmamme on ollut, että koko aidan alusta kitketään sekä talon, että ojan puolelta noin 60 cm leveydeltä kokonaan rikkaruohovapaaksi ja maan pinta peitetään paksulla kuorikatekerroksella. Mutta tämän piti olla vasta ensi kesän homma, koska tämän vuoden projekti oli se lyhyempi oja. Joka on sekin vielä kesken. Mutta aloitettu, mikä aloitettu... Koko päivän sai nyhtää, kaivaa, leikata ja riuhtoa. Nyt on rikkaruohot aidan juurelta ja tontin puolelta kukistettu. Ojan puoli jää ensi viikkoon. On voittaja-olo. Luulin hommaa paljon hirveämmäksi, kuin mitä se oli. Hyvät kumipintaiset hanskat kädessä säästyin kuitenkin vammoilta. Mieheni sen sijaan ei - kehotuksista huolimatta hän ei halunnut pitkiä hihoja, ja nyt on käsivarret täynnä punaisia naarmuja.

Vältelty työ on kasvanut korkoa. Vaahtera on ihana puu, mutta pirullinen siementämään. Kaikkialta muualta jaksan keväisin nyppiä vaahteran taimet, mutta orapihlajan alta on useana vuonna jäännyt. Osa pensasaidan sisään kasvaneista vaahteran taimista oli niin suuria, että tarvittiin sahaa tai oksasaksia.

.
Entä se aidan leikkaaminen? No se jäi viittä vaille vajaaksi, kun pensasleikkuri otti ja hajosi. Kiva kiva. Eikun huomenna uutta ostamaan. Ostan samalla tuijat ja jyrsijäverkkoa kissanhäkkiä varten. Nämä työt pitää nyt saada loppuun asti ennen kuin uudet ideat hyökkäävät nurkan takaa. Mitä ikinä sanoinkaan niistä päällekäisistä projekteista?

Orapihlajan piikit ovat suuria ja niiden tekemät haavat kipeitä. Tästä syystä myös jalat pitää muistaa suojata paksupohjaisilla kengillä, kun orapihlajaa alkaa leikata. Kun olet kerran astunut pitkään orapihlajan piikkiin, ymmärrät miksi. Me levitämme pressu maahan, jonka päälle leikatut oksat putoilevat. Sillä tavoin maahan ei jää piikkisiä oksia. Pressulla oksat siirretään kasaan, joka viedään peräkärryllä kaatopaikalle. Leikkuujäte ei kompostoidu, eikä sitä piikkien takia voi silputa silppurillakaan.