perjantai 10. kesäkuuta 2011

Miten saada enemmän aikaan

Älä nyhjää sisällä bloggaamassa, kun ulkona on näin kaunis ilma, viikon työt tehty ja viikonloppu alkamassa. Mars pihalle nyt.
 .

Tässä muutama vinkki, jotka kirjasin ylös eilen.
  1. Vie mennessäs, tuo tullessas. Toimii sekä sisällä talossa että ulkona puutarhassa.
  2. Tee joka päivä jokin vaikka kuinka pienikin asia puutarhassa. Sillä tavoin työt eivät kasaannu. Jos on kiirettä tai olet sairas, älä edes ajattele mitään isoa, mutta voit vaikka nyppiä kuihtuneet kukat kesäkukista tai kastella kukka-amppelin. Kun puutarhan hoitaminen kuuluu itsestään selvänä osana päivärutiineihisi samalla tapaa kuin hampaiden pesu, vältyt ryhtymis-kynnyksen syntymiseltä.
  3. Tee yksi asia kerrallaan, jos se on mahdollista. Monta yhtä aikaa kesken olevaa projektia tuppaa aiheuttamaan stressiä. Älä aloita uutta projektia ennen kuin edellinen on valmis. (Heh, look who’s talking.) Tarvitset itsekuria, jos olet yhtä kärsimätön ja levoton ihminen kuin minä.
  4. Tee pienet työt aina loppuun asti. Ole oma personal trainerisi: jaksaa, jaksaa, vielä pari. Älä esim. jätä porkkanapenkin harvennusta puoleen väliin. Voi mennä useita päiviä, että saat itsestäsi irti, että teet työn loppuun. Tekemättömänä se kalvaa mieltäsi, mutta jos nyt teet sen saman tien, on epämukavaa hetken, mutta sen jälkeen tulet kaksin verroin tyytyväiseksi ja iloiseksi ja tunnet olevasi ahkera ja hyödyllinen. Rehkimisen perään laiskottelu maistuu erityisen hyvältä.
  5. Palauta työvälineet käytön jälkeen omille paikoilleen. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin se, että pensaiden leikkaaminen pitää aloittaa pensassaksien etsimisellä. Niitä ei löydy. Menee monta päivää, että saat ostettua uudet. Availet parhaillaan pakkausta, kun huomaat, että kottikärryjen alta pilkottaa se, mitä olet etsinyt.
  6. Siivoa aina työn lopuksi jälkesi. Aina. Älä jätä kasteluletkuja, risu- ja rikkaruohokasoja, työkaluja tai multasäkkejä pitkin pihamaata. Tiedän: ei huvittaisi, on jo hämärää, hyttysiä, lempiohjelma alkamassa… Älä uskottele itsellesi, että keräät jäljet huomenna. Et kerää. Sen sijaan välttelet puutarhaa päiväkausia, koska tiedät, että pitäisi aloittaa siivoamisella. Et viitsi edes katsoa ikkunasta ulos, koska sotku ärsyttää ja pilaa maiseman. Tulet pahantuuliseksi ja tiuskit lapsille.
  7. Pidä tyhjiä ruukkuja tai sinkkiämpäreitä puutarhassa rikkaruohoroskiksina. Ota rutiiniksi nyppäistä rikkaruoho penkistä aina, kun se osuu silmään ja heitä se ämpäriin sen sijaan, että viskaiset sen nurmikolle. Näin sinun ei tarvitse koskaan varsinaisesti kitkeä, koska se tulee hoidettua kaiken muun ohessa. Kasojakaan ei kerry, vaan roskat ovat kätevästi ämpärissä, jolla ne on helppo kantaa kompostiin sitten, kun ämpäri täyttyy. Äläkä sitten mitään rumaa muoviämpäriä, ethän?
  8. Eliminoi konditionaali kielenkäytöstäsi. Siinä ajassa, kun luettelet itsellesi, mitä kaikkea PITÄISI tehdä, olisit jo tehnyt monta asiaa. Kun pitäisi-ajatus putkahtaa päähäsi, siirry samoin tein toimintaan. Ei ole iso vaiva lakaista terassia. Älä voivottele, tee se!
Sinkkiämpäri täynnä rikkaruohoja - aika tyhjentää. Sain rikkaruohoroskisidean viime kesänä. Yhtäkkiä päähäni pälkähti, että enhän heitä roskia lattialle sisälläkään. Sen sijaan olen laittanut roskiksia lähes joka huoneeseen. Miksei pihallakin voisi olla pysyvillä paikoilla astioita, joihin roskat saa luvan kanssa heittää? Näin ei tarvitse aina ravata kompostille ja takaisin tai katsella epämääräisiä kasoja pitkin pihaa.

      Ei kommentteja:

      Lähetä kommentti