sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Uusi mahdollisuus

Krassi kehittää runsaasti siemeniä. Keräsin niitä kesällä talteen ja kuivatin keittiön kaapin päällä. Pienet ja homeiset heitin pois. Pulleista kasvaa elinvoimaisia kasveja seuraavana vuonna.

Luontoäiti on metodeissaan selkeä. Se antaa suoran palautteen ilman mitään lisättyjä pehmennyksiä tai ylisanoja. Jos hoidat hyvin, puutarha kukoistaa. Jos hoidat huonosti, kaikki on juuri niin rempallaan, kuin ansaitsit. Joskus Hän on ankara, mutta antaa aina anteeksi. Joka vuosi tulee uusi kesä. Aina saat aloittaa alusta ja koettaa uudestaan. Pieneen kurttuiseen siemeneen kätkeytyy toivo, joka lohduttaa tappioiden jälkeen.

Osa pavuista jäi keräämättä silloin, kuin olisi sadon kannalta ollut paras hetki. Ei se mitään. Annoin niiden olla ja kehittää hyvät siemenet. Kun ne alkoivat nahistua, keräsin ne, ja levitin sanomalehden päälle kaapin päälle kuivumaan. Kuivista kuorista paljastui kauniita valkoisia siemeniä. Niissä on uuden sadon alku.

lauantai 27. lokakuuta 2012

Kodin onni vaakalaudalla

Teot ja niiden seuraukset: Pelakuut kukkivat ja kukoistavat vilpolassa pakkasenpuremilta suojassa. Mutta mitä tapahtui kodinonnelle, joka jäi kohtalon pakkasyöksi portaille? Kiljuin kauhusta! Jos nimi on enne, tätä kasvia en halua tappaa! Nostin sen sisään, karistelin kuolleet osat ja puhuin sille lempeästi. Jospa se antaisi minulle anteeksi...
 
Yleensä riemastun lumentulosta. Eilen aamulla, kun näin ensilumen sataneen, hypin tasajalkaa kiukusta ja kiljuin: "Ei, ei, eiiiiii!". En tietenkään ollut seurannut säätiedotuksia. Ei mulla ole aikaa katsoa telkkaria, ja autoradiokin on rikki. Töissä on niin kiire, ettei ehdi edes uutisia vilkaista. Olen ollut onnellisesti uutispimennossa osittain omasta valinnasta. Omassa elämässä on nyt niin paljon kuormaa, että en enää jaksa kantaa maailman murheita sen lisäksi.

Kaiken kiireen keskellä puutarha on ollut lähes heitteillä. Normaalit syystyöt ovat kaikki myöhässä. Viime torstaina ehdin kuitenkin muutamaksi tunniksi ulos. Aloitin perennojen alasleikkausta, ja nostin maa-artisokat ja loput punajuuret maasta. Haravoinnin päätin jättää viikonloppuun. Mietin, mitä tekisin lukuisille perennoille, joita olin kasvattanut pistokkaina laatikoissa. Ensin ajattelin, että peittelen ne vain säkkikankailla ja pohdin asiaa keväällä. Mutta anopilta saatu iki-ihana jouluruusu odotti siinä juuret paljaina istutusta. Kukkasipuleitakin oli tullut tilattua. Samallahan ne ketoneilikatkin istuttaisi. Ja syysvuokot. Ja vuorenkilvet. Ja bellikset. Siinä sivussa voisi yhtä hyvin tehdä kurjenmiekkojen harvennuksen. Niinpä aloin kääntää maata... Oho, vähän lähti lapasesta, tulikin isompi kaivanto, kuin alkuun ajattelin. Sitten tuli pimeä. Sormet kangistuivat kohmeisiksi. Hommat jäivät kesken. "Ei haittaa, jatkan sitten lauantaina", ajattelin. Olihan pitkästä aikaa vapaa lauantai tiedossa.

Mutta perjantaina aamulla maa oli valkea! Tänään lauantaina tilanne on edelleen sama. Valmistaudun sotaan. Puen lämpökerraston toppa-asun alle ja piiloudun pipon suojaan. Nyt menen ulos ja uhmaan luontoäitiä. Mulla on hommat ja suunnitelmat. Pikku pakkanen saattaa olla haitta, mutta ei este. Kosta vad det kosta ville!

Huh, ehdin nipin napin ottaa maa-artisokat ajoissa maasta. Pienet mukulat jätin niille sijoilleen. Kunnon kimpaleita tuli ämpärillinen muutamasta mukulasta, jotka sain keväällä puutarhurisukulaiselta. Istutin ne entisen mansikkamaan nurkalle aitan taakse. Olen kuullut että kasvi leviää tehokkaasti. Olin ovela ja laitoin kaksi kovaa vastakkain: Karhunvattu valtasi jo masikkamaan toisen päädyn. Siinäpähän tappelevat kaksi kovaa vastakkain, katsotaan kumpi lopulta voittaa. Mansikat ovat jo pakolaisina erilaissa purkeissa ja ruukuissa, joten tanner on vapa avoimeen sotaan elintilasta.
Kuva on otettu torstaina. Perjantaina aamulla koko tekemätön työ oli hautautunut lumen alle.
Maan kaivaminen on tehokasta jumppaa ja mielen terapiaa. Ei tarvitse hakata nyrkkeilysäkkiä, kun käytää lapiota. Samalla, kun maa kääntyy, huolet valuvat hikinoroina selkää pitkin ja puhdistavat pään katkerista ajatuksista.
Näille sijoilleen työ sitten jäi. Huokaus... lähden etsimään lapiota lumen alta.
Anopin jouluruusu on ensimmäisenä hätäapulistalla. Tätä järjettömän kaunista kasvia EN tahdo menettää.

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Viimeiset villitsijät

Maa-artisokat huiskuttelevat yhä vihreinä ja korkeina. Pitkien varsien päissä leiskuaa keltaiset kukat. Taitaa olla viimeiset hetket, pian on korjattava sato.
Ihmeellinen kelloköynnös! Yhä se vaan kasvaa ja kukkii. Miten ihanaa! Laitan tätä ensi vuonnakin.
Komeamaksaruoho kukkii näyttävästi. Rakastan tätä kasvia. Tanakka kasvutapa tekee kasvista kiitollisen kasvatettavan. Se on siistin ja hyvinhoidetun näköinen koko kasvukauden ajan, vaikka en itseasiassa hoida sitä muuten, kuin keväällä lannoitan. Kasvusto on jo niin tiivis, että oikeastaan se pitäisi jakaa. Ehkäpä otan tästä lapiolla palan ja siirrän altaa reunalle. Sieltä pitää karsia kurjenmiekkoja, jotka kasvat liian korkeiksi ja peittävät samalla näkymän altaalle.
Vaahteranlehtiä tulee meillä paljon. Yleensä viemme ne jätesäkeissä kaatopaikalle, mutta tänä vuonna teinkin toisin. Kasasin lehtiä perennapenkkeihin talvisuojaksi. Keväällä kaavin ne sitten uuden vihannespenkin pohjalle.
Vielä on värejä tallella. Osa omenapuista on jo varistanut lehtiään, toiset vasta aloittelevat.
Olipa huikean upea sää viikonloppuna. Ehdin onneksi nauttia säästä molempina päivinä vähän. Aloitin haravointiurakkaa ja leikkasin perennoja matalaksi. Kannoin talvenarkoja ruukkuistutuksia vilpolaan ja suojasin suurimpia säkkikankailla. Nyt, kun on pihavalaistus, työtä pystyi jatkamaan vielä pimeän tultuakin.

Kasvilavalta löytyi vielä muutama kurkku ja yksi kesäkurpitsa, jossa oli jo hieman pakkasenpuremaa.

Jo aikaa sitten matalaksi leikattu lipstikka oli versonut uutta kasvua. Miten suloista! Myös persiljat ja ruohosipuli olivat tehneet tuoretta kasvua. Lämmin syksy saa kasvitkin sekaisin.

Sormissa on ruusunpiikkejä. Ne menevät läpi hanskoista. Katsoin lauantaina pää kallellani juhannusruusuani ja sain yhtäkkisen kohtauksen. Olkoon vaikka väärä vuodenaika, aivan sama, puolet puskasta sai lähteä. Toispuoleisesti kasvanutta pensasta oli tuettu jos jonkinmoisin virityksin, ja aina se jotenkin ärsytti. Kyllä helpotti, kun sain sen parturoitua kauniin pyöreäksi ja terhakaksi. Otan kuvan myöhemmin (ehti tulla pimeä).

Samassa vimmassa päätin hävittää palavan rakkauden. Kasvusto on kumollaan joka vuosi ja rumentaa muuten niin kaunista penkkiä. Etsin keväällä koloon jonkin kauniin pensaan. Hirmuisen siivousvimman seurauksena myös jalopähkämöt joutuivat kompostiin. Mitä minä sellaisia kitukasvuisia vuodesta toiseen katselen, kun eivät suostu kasvamaan, vaikka paikkaa on vaihdettu moneen kertaan. Ja aivan villiksi heittäydyin, kun kylmän viileästi päätin, että kasvimaasta tulee keväällä havupenkki. Paikka on liian varjoisa, ei siellä oikein mikään viihdy. Teen keväällä entisen mansikkamaan (jonka karhunvattu on vähin äänin vallannut) kupeeseen kohopenkin, siitä tulkoon vihannesmaani. Mansikat lähtivät jo keväällä evakkoon suuriin ruukkuihin. Kas, kun en siitäkään muistanut blogissa kirjoittaa. Meillä nimitettiin sitä "mansikka-diasporaksi", sillä mansikkaruukkuja on ihan joka puolella pihaa!

Tunnelmoin lyhtyjen valossa. Ilta oli lämmin. Onni asuu pienissä asioissa.