Luonne-eroja

Jokaisella kasvilla on omanlaisensa luonne. Minun puutarhassani kasvaa vaikka minkälaisia persoonia. Tänään minulle poseerasivat:

Naivi ja viaton: rohtosuopayrtti.

Kova jätkä: sinipallo-ohdake, joka nostaa piikkikaulukset pystyyn eikä kumarra ketään.

Ylpeä kaunotar: lilja, joka tietää olevansa puutarhan kuningatar. Se viivyttelee nupun suojassa ja vaatii tulla huomatuksi ennen kuin suvaitsee levittää koko komeutensa yleisön ihasteltavaksi.

Leikkisä ilopilleri: Krassi, joka katselee luottavaisin silmin maailmaa aina yhtä reippaana satoi tai paistoi. Se hyppii ja kujeilee ja kasvaa vallattomasti sinne sun tänne eikä malta millään pysyä siellä, mihin sen kasvua yritän ohjailla.

Jäykkä tosikko: Kalla, jolla ei ole lainkaan huumorintajua. Se on aina yhtä vakava ja jäykkäniskainen ja jurottaa omissa oloissaan ruukussaan terassin kaiteella.

Herkkä unelmoija: Harmaamalvikki. Se kasvattaa pitkään varteen tiiviissä ryppäissä romanttisia kukkia, jotka se sulkee häveliäästi illan hämärtyessä. Se taitaa olla vähän ujo. Päivällä se avaa kukat ja tanssii viehkosti tuulessa.

Mahtailija: Nukkapähkämö on vaatimaton ja nöyrä reunuskasvi suurimman ajan kesästä. Mutta kukinnan aikaan siitä tulee esiin piirre, jota ei siitä uskonut löytyvän: Se tällää itsensä prameisiin rokokoo-tamineisiin, pröystäilee ja talloo muita jalkoihinsa kaatamalla pitkiä kukkavarsia muiden kasvien päälle. Kukinnan päätyttyä (kun leikkaan kukkavarret) se palaa taas sävyisän palvelijan rooliin, mutta kerran vuodessa sillä on tarve näyttää kuka on kuka.

Itsepäinen: Loistokärhö. Ensin se ei halua tulla esiin lainkaan vaan jurottaa juurakossa pitkälle kevääseen. Sitten kun se alkaa kasvaa, se ei halua että sitä sidotaan köynnöstukeen. Se joko karkaa tai katkeaa, mutta aina se pistää hanttiin. Kuvattavaksi se ei haluaisi ollenkaan. Se sinkoaa syvän violetin värinsä pois valokuvista eikä halua että sitä esitellään kuin näyttelyesinettä. Kun sen antaa olla omissa oloissaan, se viihtyy ja tekee paljon jättimäisiä kukkia.