tiistai 8. marraskuuta 2011

Punakärsämön erehdys

Onpa ihmeellinen marraskuu. Talvesta ei ole tietoakaan. Ulkona on mukavan lämmintä. Vaikka puut ja pensaat ovat jo paljaita, jotkut perennat eivät tunnu ymmärtävän mikä vuodenaika nyt on. Yksi sellainen on punakärsämö. Kasvatin sitä keväällä siemenistä. Taimia tuli aivan valtavasti. Olen istuttanut niitä kolmeen eri paikkaan tontilla ja kahteen paikkaan ojan puolella. Niiden piti kukkia vasta ensi kesänä, mutta lämmin syksy on innostanut muutamia yksilöitä kukkimaan. Kukat ovat suuria ja kukkavarret pitkiä. Lupaa hyvää ensi kesälle.

Kesäkuun puolivälissä taimet olivat ihan pikkuruisia. Lokakuussa ilmestyivät ensimmäiset kukat. Osa taimista kukkii vieläkin!

Näitä ruukkuja on tänä kesänä riittänyt. Kun olin vihdoin saanut maahan kaikki ruukutetut taimet joskus elokuun lopulla, huomasin, että taimikasvatuslaatikkoon hylkäämäni "jämät" eivät olleet kuolleet vaan kasvaneet reippaasti kokoa. En millään voinut heittää niitä kompostiin... Niinpä nekin saivat paikan kukkapenkistä. Nyt punakärsämöä piisaa, joten toivon, että se ei tuota ensi kesänä pettymystä, kun näen sen ensimmäisen kerran täydessä loistossaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti