Aidan takana ruoho on vihreämpää

Talvi ei tahdo tänä vuonna tulla. Ulkona sataa taas. Välillä pakastaa ja sitten taas sataa. Pimeys ilman lunta tuntuu entistä painostavammalta. Katselin eilen turisteja Helsingin kaduilla ja mietin, että voiko huonompaan aikaan tähän maahan tulla.

Lueskelin tänään sunnuntai-päivän iloksi (vai harmiksi) puutarhakirjoja ja käteeni osui monta vuotta vanha Gardens diary, jonka Hollannissa asuva siskoni oli minulle ostanut. Se on kuvitettu hollantilaisten ja englantilaisten puutarhojen kuvilla. Ymmärrätte tämänpäiväisen murjotukseni, kun katsotte nämä kuvat. Miten ihanaa olisi tehdä puksipuusta matalia penkinreunuksia ja muotoon leikattuja palloja ja kasvattaa tuuheita laventelikumpuja. Ei onnistu näillä leveysasteilla...

Puksipuureunukset ovat yksi suurimmista syistä, miksi Suomessa englantilaistyylisen puutarhan rakentaminen on lähes mahdotonta. Ei ole toista kasvia, jolla sen voisi täysin korvata. Menetpä minne tahansa Keski-Euroopassa, huomaat, että muotoon leikattuja puksipuita on kaikkialla. Muiden kasvien kirjo vaihtelee, mutta puksipuilla luodaan puutarha ryhti ja raamit. Nämä kuvat ovat ovat hollantilaisesta kuvakalenterista. Kuvat on ottanut Marijke Heuff. Huomatkaa miten pieneen tilaan hollantilaiset tekevät reheviä puutarhoja!

  
On surullista, että itsenäisyyspäivä on juuri tähän aikaan. Kyllä minä tätä maata rakastan (keskikesällä etenkin), mutta en juuri tänään. Juuri nyt haluaisin asua Englannissa. Tai Tanskassa. Etelä-Ruotsikin kävisi. Välimerenmaat eivät minua kiehdo, sillä en pidä liian kuumasta ilmastosta. Mutta juuri siinä puksipuun, laventelin ja muratin menestymisen rajalla olisi puutarhaintoilijan kaikkein parasta asua. Olen miettinyt, miten puksipuuta vastaavia reunuksia voisi tehdä tässä maassa. Joku ehdotti taikinamarjaa. Toinen sepelvarpua. En oikein innostu kummastakaan. Mutta tuijaa voisin kokeilla. Tässä kuva, jonka olen ottanut muutama vuosi sitten tanskalaisella hautausmaalla. Siellä reunuksia on tehty pikkuruisilla tuijilla, joiden muotoonleikkaus on tehty ilmeisen tunnollisesti pienistä taimista alkaen.

Matalia reunuksia voi tehdä tuijistakin. Tosin ne kasvavat ajan oloon selkeästi suuremmiksi kuin puksipuu, jota voi pitää leikkaamalla todella pienenä, jos niin haluaa.

Samalla hautausmaalla oli myös likusteriaidanteita, mutta ne olivat sitten jo selkeästi korkeampia, lähes aitoja. Jos ja kun haluan tehdä vihreät penkinreunukset, ei likusteri sittenkään liene paras vaihtoehto. Sen sijaan tuo kuvan keltainen pallotuija korvaisi menen tullen puksipuupallon! Olen monta vuotta kärkkynyt, jospa löytäisin Suomesta näitä tämän värisiä, mutta eipä ole vielä tullut vastaan.

Kuura ja kukkia

Lammen pinta on jäätynyt. Perennat lammen ympäriltä on leikattu matalaksi. Kaikki muut puut ja pensaat ovat jo täysin paljaita, mutta riipparaita pitää sitkeästi kiinni viimeisistä lehdistään.

Komeamaksaruoho ei ole säikähtänyt pikkupakkasia ja kevyttä kuuraa. Se hehkuu yhä punaisena ja uhmaa sinnikkäästi pakkasukkoa.

Herttavuorenkilvet käpristävät kylmässä lehtensä rullalle. Tässä kohtaa aina mietin, kuinka se onnistuu selviämään talven yli vihreänä. Vaikka juuri nyt se näyttää kuolevalta kaalimaalta, niin keväällä se oikoo kohmeiset jäsenensä reippaana ja pirteänä pitkän talviunen jälkeen.

  
Lumi ei ole vielä tullut, mutta maassa on kuuraa ja lampi on jäässä. En ehtinyt saada kaikkia ruukuissa ja taimikasvatuslaatikoissa kasvaneita perennoja maahan. Hitaudesta sakotetaan. Nyt on myöhäistä. Jos talvi on leuto, ne saattavat selvitä, mutta paleltumiskuolema on melko todennäköinen. Peittelin niitä säkkikankailla, jotta pakkanen purisi ainakin hieman hellemmin. Toivon runsaslumista talvea, sillä eristävien kinosten alla ruukut ovat paremmassa turvassa.

Oi voi, osa sormustinkukista jäi istuttamatta maahan. En tiedä miten ne selviävät laatikossa talven yli. Istutuslapiokin oli jäänyt laatikon viereen muistuttamaan ja syyllistämään tekemättömästä työstä.

Kevätkaihonkukkia on kaksi tälläista laatikollista. En keskinyt niille paikkaa, joten ne saavat myös talvehtia laatikoissa.

Kylmä betoni ei ole paras talvetusalusta. Kannoin ruukuissa kasvaneet bellikset, mirrinmintut ja jättipoimulehdet laatoilta kuorikatteen päälle terijoensalavien alle ja peittelin ne säkkikankaalla.

Lupiiniruukku oli jäätynyt kiinni. Sujautin säkin sen ylle. Onneksi ruukku on korkea - eristävää multaa jää juurien ja kylmää hohkavan betonin väliin.

Kurpitsat piiloon pakkaselta

Tänä vuonna kurpitsoja tuli enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Hauskimmillaan ne ovat juuri nyt, kun värejä on monenlaisia. Ne muuttuvat kaikki vähitellen oransseiksi. Osa kuivuu ontoiksi "helistimiksi", osa aina mätänee. Onneksi tänä vuonna näitä riittää!

 
Koristekurpitsat näyttivät niin hauskoilta puutarhassa, että en pitänyt kiirettä niiden sisälle tuomisessa. Olin tehnyt asetelmia ruukkuihin ja ämpäreihin ja nostellut kurpitsija sinne tänne ympäri pihaa pieniksi väriläiskiksi. Mutta viivyttelin liian pitkään: osa kurpitsoista paleltui piloille kylminä öinä. Viikonloppuna toin ehjät sisälle. Harmittaa vähän hölmöilyni. Sen tiesin, että kurpitsan taimet paleltuvat herkästi, mutta kuvittelin, että hedelmät kestävät paremmin kylmää. Eivät kestä. Tiedänpä ensi vuonna. Osa oli myös kolhiintunut, kun olin kuljettanut niitä edestakaisin koululle oppilaiden piirrosmalleiksi. Puolet saaliista päätyi siis kompostiin. Siitä huolimatta niitä on omiin tarpeisiin miehen mielestä liikaa, vaikka olen jo jaellut niitä tutuille. Ehkäpä vien koulun myyjäisiin pussillisen.

Asetelma suuressa ruukussa: kurpitsoja ja sammalta matalaksi leikattujen kotkansiipien suojana. Kuva on otettu 30.10.2011

Asetelma nurinpäin käännetyn sinkkiämpärin päällä. Kuva on otettu 9.10.2011.

 
Suurimmat kurpitsat kasvoivat tänä vuonna ojan rinteessä. Loppukesästä kasvit kiipesivät koko leveän ojan yli ja pyrkivät keskelle tietä. Ohikulkijat poimivat hedelmiä vaivihkaa. Niitä tuli niin paljon, että ei minua haitannut. Olisin antanut luvallakin, ei olisi tarvinut piilottaa paidan alle. :)
 

Oja on paitsi leveä, myös jyrkkä. Se näyttää kuvassa matalammalta kuin oikeasti on. Koska rinteeseen keväällä istuttamamme maahumala oli vasta kasvun alussa, päätin laittaa kolotilkkeeksi muutaman yksivuotisen koristekurpitsan taimen. En voinut kuvitella, että ne kiipeäisivät lopulta koko ojan yli tielle saakka. Tien puoleinen rinne jäi kunnostamatta näiden takia. Eihän sinne sopinut sekaan, kun oli kurpitsaa täynnä kaikki paikat. Kuva on otettu 20.8.2011. Ne kasvoivat tästä vielä...

Tässä sama rinne 9.10.2011 ojan toisesta päädystä kuvattuna. Kurpitsat ja viherlannoskasvit (hunajakukka, viljatatar ja veriapila) on kiskottu jo pois. Maahumala on levinnyt muiden kasvien alla niin hyvin, että ehkäpä se täyttää ensi kesänä koko rinteen.

Sää kylmenee

Lämpötila on käväissyt nollan alapuolella nyt muutamana yönä. Se näkyy puutarhassa siten että loputkin perennat ovat lakastuneet. Myös koristekurpitsat ovat saaneet pakkasenpuremia. Onneksi muutamat niistä olivat vielä kunnossa. Toin ne sisälle ja pistin lavuaariin kylpyyn. Pesun jälkeen ne saavat paikan ikkunalaudalla. Joskus olen saanut kurpitsat säilymään sisällä koko talven yli. Osa aina mätänee, mutta se ei haittaa, kun niitä on iso kasa.

Ylihuomenna lämpötilan ennustetaan laskevan nollaan myös päivällä. Se tarkoittaa, että ensilumen tulo on lähellä. Pientä paniikkia tuli tänään. Keräsimme miehen ja tyttären kanssa loppuja ruukkuja, tuikkulyhtyjä ja työvälineitä kiireesti pois lumen tieltä. Mies tyhjensi kaivon pumpun ja letkut, sekoitteli komposteja ja istutti tuijan, jonka halusin siirtää etupihalta takapihalle. Minä leikkasin perennoja matalaksi ja keräsin loppuja roskakasoja. Myös terassi tyhjennettiin lopuista tavaroista ja markiisi kelattiin rullalle.

Ryhmäruusuissa oli vielä yksi kukka jäljellä. Leikkasin sen leikkokukaksi talteen ennen kuin pistin koko kasvuston maata myöten matalaksi.

Ruusut paleltuvat helposti. Sen vuoksi olen ottanut tavaksi peitää ne hallaöiden tultua perennojen varsilla.

Tässä parturoidaan jättipoimulehtiä. Vielä jäi etupihalla yksi penkki leikkaamatta, mutta suurin osa perennoista on nyt leikattu. Matalia ja maata peittäviä en leikkaa, mutta korkeat perennat leikkaan aina syksyisin.

Punakärsämön erehdys

Onpa ihmeellinen marraskuu. Talvesta ei ole tietoakaan. Ulkona on mukavan lämmintä. Vaikka puut ja pensaat ovat jo paljaita, jotkut perennat eivät tunnu ymmärtävän mikä vuodenaika nyt on. Yksi sellainen on punakärsämö. Kasvatin sitä keväällä siemenistä. Taimia tuli aivan valtavasti. Olen istuttanut niitä kolmeen eri paikkaan tontilla ja kahteen paikkaan ojan puolella. Niiden piti kukkia vasta ensi kesänä, mutta lämmin syksy on innostanut muutamia yksilöitä kukkimaan. Kukat ovat suuria ja kukkavarret pitkiä. Lupaa hyvää ensi kesälle.

Kesäkuun puolivälissä taimet olivat ihan pikkuruisia. Lokakuussa ilmestyivät ensimmäiset kukat. Osa taimista kukkii vieläkin!

Näitä ruukkuja on tänä kesänä riittänyt. Kun olin vihdoin saanut maahan kaikki ruukutetut taimet joskus elokuun lopulla, huomasin, että taimikasvatuslaatikkoon hylkäämäni "jämät" eivät olleet kuolleet vaan kasvaneet reippaasti kokoa. En millään voinut heittää niitä kompostiin... Niinpä nekin saivat paikan kukkapenkistä. Nyt punakärsämöä piisaa, joten toivon, että se ei tuota ensi kesänä pettymystä, kun näen sen ensimmäisen kerran täydessä loistossaan.

Vihdoin valmista

Etuoja saatiin eilen valmiiksi. Koko perhe värvättiin hommiin. Lapsetkin lapioivat soraa ja kantoivat kiviä siinä missä aikuiset. Katso lähtötilanteen kuvat tästä ja tästä.

Hyvästi rikkaruohot ja iänikuinen trimmerillä niittäminen. Avo-oja on nyt putkitettu ja täytetty. Kaupungin putken ja meidän putken yhdistäminen olisi ollut niin hankalaa, että päätimme jättää putkien päät auki ja tehdä kohtaan kivillä reunustetun pienen avokaivon.

Sora ja kivet tilattiin säkeissä kotipihaan. Se tuli kalliimmaksi kuin hakea itse peräkärryllä, mutta joskus helppoudesta haluaa maksaa.

Tontin puolelle lisättiin multaa pohjalla olevaan rumpuputkeen asti. Pengerrys täytettiin maanpeittokasveilla. Pohjoispäädyssä on rentoakankaalia ja täällä etelä puolella on rönsyleimua. Tähän asti työ tehtiin jo aikaisemmin. Kadun puolella rumpuputken vieressä on salaojaputki. Tältä puolelta oja täytettiin soralla.

Mullan ja soran rajalle tehtiin kivistä reunus.

Sora jätettiin hieman kuopalle, jotta tie pysyy puhtaana ja vesi ei lammikoidu tielle.

Taksvärkkityöläiset syystöissä

Taksvärkkityöläiset leikkasivat eilen tarhapiiskut matalaksi. Joinain vuosina olen jättänyt perennojen varsia talventörröttäjiksi. Mutta nykyään pyrin leikkaamaan matalaksi kaikki, mitkä vaan ehdin ennen lumien tuloa. Syy on yksinkertainen: minulla on niin paljon perennoja, että en voi jättää kaikkea keväälle. Kevättöitä on paljon muitakin - usein on käynyt niin, että olen ehtinyt perennapenkkien perkaamiseen vasta sitten, kun uusi kasvu on jo alkanut. Silloin olen tallonut/vahingoittanut nuoria versoja penkissä hyppiessäni.

  
Sain eilen kaivattua apua. Poika ja hänen ystävänsä suorittivat taksvärkkipäivänsä meillä puutarhatöissä. Tosin pienen protestoinnin säestämänä: "Kaikkien muiden mutsit antaa vaan sen kympin, eikä niiden mitään tarvitse tehdä." Mutta minä olen periaatteellinen, maksan vain työstä. Tuskaa helpotti se, että löytyi kaveri, jonka vanhemmat olivat yhtä tiukkiksia. Koko taksvärkin idea on, että lapset oppivat tekemään työtä rahan eteen, ja että ansaittu raha annetaan apua tarvitseville - nuorilta nuorille. Toki toisten äitien antamat kympit päätyvät hyvään tarkoitukseen nekin, mutta mitä ne sohvalla makaavat nuoret silloin oppivat? Äidiltä saatu raha on äidin rahaa, mutta itse ansaitun rahan lahjoittaminen opettaa aivan toisenlaisen tunteen käsittelyä: osaanko jakaa omastani, olenko valmis ponnistelemaan jonkun muun kuin oman etuni nimissä?

Oma lapseni ja hänen ystävänsä tekivät kiltisti oman osansa ja saivat paljon aikaan, siivosivat mm. kasvihuoneen loppuun, kun se jäi minulta viikonloppuna kesken. He saattoivat myös haravointiurakan päätökseen sullomalla lehtikasat jätesäkkeihin. Säkkejä kertyi komea kasa. Taajamassa roskia ei voi polttaa, joten roskat viedään peräkärryllä kaatopaikalle lajiteltavaksi. Olemme luopuneet lehtien kotikompostoinnista, koska niitä tulee vuosittain niin paljon. Meillä on jo muutenkin kaikki neljä avokompostia säännöllisesti täynnä vaikka niistä kaksi parhaiten maatunutta tyhjennetään kasvimaalle ja kukkapenkkeihin aina keväisin. Ruokajätteet kompostoimme erillisessä lämpökompostorissa.

Vielä viikko sitten kirsikassa oli lehtiä jäljellä. Nyt se on täysin paljas. Meillä lehdet haravoidaan joka syksy. Jotkut puutarhakirjat opettavat, että lehdet kannattaisi jättää maahan lannoittamaan maaperää ja suojaamaan perennoja. Joo, toimii varmaan sellaisessa pihassa, jossa EI ole kolmea valtavaa vaahteraa (ja muutamaa nuorta), neljää isoa koivua, viittä terijoensalavaa, tammea, tuomea, kahdeksaa hedelmäpuuta ja kymmenittäin lehtensä varistavia pensaita. Meillä lehtiä on yksinkertaisesti niin paljon, että niiden jättäminen maahan olisi katastrofi: nurmikko tukehtuisi ja kaikki paikat olisivat keväällä lumien sulettua limaisen lehtikerroksen peitossa. Kerran olemme myöhästyneet haravoinnin kanssa, jolloin osa lehdistä jäi lumen alle. Sitä virhettä en enää päästä tapahtumaan, niin karmeaa oli jälkien siivoaminen keväällä. Sitä paitsi lehtien haravoiminen syksyisin on kivaa. Samalla saa hyötyliikuntaa.

Karkki vai kepponen?

Tämä on se päivä vuodesta, kun kannattaisi pysyä sisällä.

 
Halloweentunnelma on hiipinyt puutarhaan. Kaikenlaiset noidat ja kummitukset ovat liikkeellä.

Verta köynnöskuusaman lehdillä? Kuka on rikkonut lyhdyn? Ja millä oikeudella kurpitsa pitää jäljelle jäänyttä raatoa keinunaan?

Hämähäkki on kutonut seittiä tuikkulyhdyn ympärille. Kärhö vetää karmeaa peruukkia päähänsä. Kurpitsat hyppivät joka paikkaan.

Haravointiseuraa

Kanimme asuvat kesäaikaan puutarhassa. Talveksi ne muuttavat vilpolaan, joka pidetään lämmittimen avulla sen verran plussan puolella, että puput pärjäävät. Häkki tuotiin vilpolaan syyskuun lopulla, kun yöt alkoivat kylmetä, ja syyssateet alkoivat. Puput päästetään päivittäin hyppimään talossa sisällä vapaina, mutta tänään ne tuntuvat kaipaavan vaativampaa liikuntaa - ja selvästi myös raitista ilmaa. Tytär ulkoilutti niitä valjaissa ulkona pitkän tauon jälkeen. Touhua oli varsin hauska seurata haravointiurakan lomassa.

Viesti meni perille. Teuvo (yllä) murisi kameralle ja yritti purra sitä ja Kinuski, joka normaalisti aina tulee tervehtimään (alla), murjotti häkin perällä. Oli aika järjestää pupuille tekemistä.

Molemmat olivat niin tohkeissaan pihalle pääsemisestä, että jokaisesta puskasta piti maistaa matkan varrella. Teuvo juoksutti tytärtäni pitkin pihaa ja onnistui sotkeutumaan milloin minkäkin puun ja pensaan ympärille. Kinuski (jolla on pohjaton ruokahalu) söi jopa varisseita lehtiä hyvällä ruokahalulla.

Kun pupu alkaa pestä turkkia ja tassuja, on aika palata kotiin.

Kasvihuone talviteloille

Kasvatin tänä vuonna tavallisten tomaattien lisäksi minisydäntomaatteja ja amppelitomaatteja. Vain amppelitomaatit ehtivät kypyttää kaikki hedelmät, muihin jäi raakileita.

 
Tomaattikausi on päättynyt. Taimet ovat saaneet paleltumia. Osa lehdistä on homeessa. Tytär poimi tänään kasvihuoneen tyhjäksi. Huomenna kiskon taimet pois ja siivoan tilan. Niin kuin keväällä epäilin, kaikki tomaatit eivät ehtineet kypsyä, koska myöhästyin taimien kanssa. Mutta raakileita ei kannata heittää pois, sillä niitä voi kypsyttää laatikossa sanomalehtien välissä viileässä tilassa. Vanha kansa neuvoo käärimään hedelmät yksitellen paperiin, mutta en minä jaksa.Varsinkaan noita pieniä. Ladon ne vain harvalti laatikkoon rypistettyjen sanomalehden sivujen päälle ja peitän vielä yhdellä sanomalehdellä. Meillä käytetään myös raakoja tomaatteja. Varsinkin kastikkeisiin ne sopivat erinomaisesti.
 

Osa lehdistä on homeessa. Silloin alkaa olla kiire kerätä loput hedelmät talteen. Muuten kaikki on pian homeessa.

Suloinen sammal

Nämä lasitettua savea olevat lampaat ja pajusta tehdyt kurjet ovat ainoat puutarhaveistokset, mitä minulla on. En ole halunnut enempää veistoksia, koska vaarana on erilaisten tyylien sekoittuminen epämääräiseksi sillisalaatiksi. Olen aina pitänyt lampaista, siksi näiden valinta oli lopulta aika helppo, vaikka veistoksien tarjonta on ylenpalttisen moninainen. Valitsin nämä myös aivan erityisestä syystä: pinta on rosoinen. Olen pitänyt näitä ulkona kesät talvet ja ihmetelly, miksi ne eivät suostu sammaloitumaan. Mutta tänään huomasin, että odotus on palkittu, kuoppaiseen pintaan on alkanut syntyä sammallaikkuja! Unelmani on, että jonain päivän ne ovat vihreä turkin peitossa.

 
Tiedän ihmisiä, jotka vihaavat sammalta ja jynssäävät sen pois mihin ikinä se sattuu asettumaan. En ole koskaan oikein ymmärtänyt sitä. Minusta sammaleet ovat kauniita ja ihanan pehmoisia. Ne tuovat juuri sellaista ajan patinaa ja vanhan puutarhan tunnelmaa, jota tavoittelen. Olen pyrkinyt edistämään sammalien leviämistä puutarhassani monin eri tavoin.

Olen iloinen. Pistotie on vihdoin alkanut sammaloitua. Koko kesän ajan jatkunut säännöllinen haravointi ja kitkeminen on edistänyt tiiviskasvuisen ja matalan sammalen muodostumista kivituhkan pintaan.

 
Punasaviruukut ja punaiset tiilet patinoituvat itsestään, kun niitä pesee vain varoen. Hankalaa on sen sijaan ollut pistotien pinnan sammaloimisprojekti. Olen antanut maa-ainesten levitä ohuelti kivituhkan päälle ja välillä kastellutkin tietä, jos on ollut pitkiä aikoja kuivaa. Sammal on lähtenyt kyllä kasvamaan, mutta samalla myös rikkaruohot ovat innostuneet. Isäntä ei oikein ymmärrä, haluaisi myrkyttää tienpätkän Roundupilla, mutta minä en anna. Sen sijaan olen uutteraasti kitkenyt sitä koko kesän. Välillä olen epäillyt järkeäni, onko tien sammaloituminen todella kaiken vaivan arvoista. Mutta kyllä se on. Pistotie on meidän kulmatonttimme kulkuaukko takapihalta kadulle. Se on vain noin kymmenen metriä pitkä ja nelisen metriä leveä, mutta se on aivan keskellä tonttia. En halua ajatella sitä tienä, jonka ympärillä puutarha on, vaan osana puutarhaa. Koska puutarhan hoitaminen on minulle ensisijaisesti tilan luomista, on tienpätkä maisemoitava kokonaisuuteen sopivaksi. Se ei ole aktiivisessa käytössä, sillä autot jätetään pääsisäänkäynnin eteen tontin toiselle puolelle. Mutta sitä käytetään silloin, kun peräkärry tai venetraileri tuodaan pihaan tai meille tulee vieraita. Sen vuoksi tie tulee pysymään tienä vastaisuudessakin, vaikka kaikkein mieluiten laittaisin siihen tietysti nurmikon ja kukkapenkkejä.

Vanhojen laattojen välit ovat jo mukavasti sammaloituneet. Mutta huoltoa ne vaativat - siellä missä on sammalta, siellä on myös rikkaruohoja, joten kitkemistä ei saa laiminlyödä.

Kasvimaan reunaa rajaavat turveharkot ovat jo vanhoja. Ne ovat sammaloituneet itsestään.

 
Tänään teimme tyttären kanssa "sammalmaalauksen" kesällä perustetulle turveharkkoreunaiselle kohopenkille. Turveharkot näyttävät ikäviltä uusina. Ne sammaloituvat ajan oloon, mutta minun makuuni liian hitaasti. Kuulin jostain vinkin, että sammaloitumista voi edistää sivelemällä harkot piimän ja sammalsilpun seoksella. En tiedä toimiiko se, mutta ainakin olemme nyt yrittäneet. 

Kävin keräämässä hylätyn hiekkakuopan reunalta sammalta (en siis tuhonnut metsämaisemaa) ja sekoitimme sen murusina neljään litraan vanhaa piimään. Haju oli... noh miten sen kauniisti sanoisi... sama kuin pikkuvauvan sinappivaipassa. Tytär piteli nenäänsä.

Sitten levitimme sammalpuuron harkkojen pinnalle.

Tässä seos on vielä märkää. Pari tuntia myöhemmin pinta oli jo tummentunut. Sitten vain odottelemme...

Nurmikolla sammal on ongelma, sillä se kestää huonosti kulutusta. Mutta tontin laidoilla ja kulmauksissa se saa minun puolestani levitä rauhassa. Omenapuut ovat kapealla kaistaleella talon ja tien välissä. Siellä sammal ei haittaa. Päin vastoin, eipähän tarvitse niin usein ajella ruohoa hankalassa paikassa.

Arjen yläpuolella

Voiko näin kauniita lehtiä haravoida?

 
Olen onnekas, minulla on vapaapäivä. Lapsilla on syysloma - he nukkuvat vielä. Talossa on myös kaksi kaveria yökylässä. Heräsin tapojeni vastaisesti aikaisin, mies herätti kahvikupilla ennen töihin lähtöä. Miten ihanaa kupsutella hissukseen uinuvassa talossa. Olen lueskellut vanhoja puutarhalehtiä ja piirrellyt suunnitelmia muistikirjaan. Taivas on pilvessä, mutta aamu on raikas. Mitä minä täällä sisällä, menen ulos!

Lampi on puutarhan sydän syksylläkin. Ihmeellistä, miten niin pienikin määrä vettä toimii samoin kuin oikea ranta - se rauhoittaa ja ylevöittää mielen.

Maata peittävät

Syksy on hyvää aikaa siirtää perennoja. Jatkoin tänään viikonloppuna aloittamaani puuhaa, maanpeittokasvien siirtelyä ja jakamista.

Pelastin keväällä muutaman ketoneilikan siemenestä itäneen taimen matalaan koriin. Kesän aikana niistä kasvoi tuuhea mätäs. Lapset pääsivät tänään emonsa viereen. Kaivoin niiden tieltä rentoakankaalit ylös ja käytin niitä toisessa paikassa. Jätin akankaalia vielä hieman ketoneilikoiden taakse. Se on niin kaunis kukkiessaan, että en hennonut luopua siitä tällä paikalla kokonaan, vaikka se tappelee todennäköisesti jo ensi kesänä elintilasta ketoneilikan kanssa.

Rentoakankaali on kova leviämään. Kaivoin kivien koloista tien reunasta ylimääräiset ja istutin ne etupihan uuteen ojapengermään. Ojan toiseen päähän laitoin rönsyleimua, joka täyttää myös nopeasti suuria pintoja ja kasvaa tiheänä mattona. Kuva on työn alkuvaiheesta. Nyt mullattu alue on istutettu täyteen.

Poistin rönsyleimut kokonaan kukkapenkistä, koska ne eivät millään pysy niille varatussa tilassa vaan ahdistelevat kaikkia naapureitaan. Ojapengermällä ne saavat levitä kaikessa rauhassa. Pilkoin lapiolla maton noin 15x15 cm palasiin ja istutin mättäät noin 20 cm välein uuteen paikkaan. Tätä kasvia voi helposti lisätä myös keväällä rönsyistä, kuten tänä vuonna tein.

Arvokkaat minuutit

Koivut ja vaahterat ovat jo pudottaneet lehtensä, mutta monet pensaat ovat vielä värikkäitä. Viimeiset perennatkin sinnittelevät vielä. 

  
Syksyssä on paljon hyvää, mutta yksi merkittävä miinus: valoisa aika on lyhyt. Tänään lopetin työt aikaisemmin ja olin puutarhassa jo kolmen aikaan. Valo oli aivan ihana! Vaikka huhkin otsa hiessä, muistin myös nautiskella ja vetää raitista ilmaa ja kostean mullan tuoksua itseeni.

Höyhenpensaan syysväri on ihastuttava.

Riipparaita on edelleen tuuhea ja vihreä, mutta lumipalloheisi sen naapurissa on jo lähes kokonaan paljas.

Keltaiseksi värjääntynyt rinneangervo muodostaa upean parin komeamaksaruohon kanssa.

Laikkukirjokanukan marjat ovat kuin helmiä. Niissä on aavistuksen liilaan vivahtava sävy, joka tekee niistä epätodellisen tuntuisia.