Terveisiä Pariisin puistoista

Olimme perheen kanssa lomalla Pariisissa. Nähtävää oli niin paljon, että perhe laittoi etusijalle muuta kuin minun toivomani puutarhat. Noh, ei tämä vuodenaika olisi muutenkaan ollut niitä ajatellen paras ajankohta. Parissa puistossa sentään kävimme.

Luxembourgin palatsin vieressä on suuri puisto, jossa paikalliset viettivät leppoisaa sunnuntaipäivää retkeillen tai urheillen. Kalpeassa syysilmassa komeat krysanteemi-istutukset loistivat maisemassa kuin pienet värilyhdyt.

Puolikaaren muotoisen balusterikaiteen koristeena oli tasavälein jalallisia betoniruukkuja. Joka toinen istutus oli pallon muotoinen, joka toinen oli tehty metallituen avulla sen näköiseksi, kuin kukat roikkuisivat valtoimenaan kaiteen yli.

Luxembourgin palatsi on senaatin kokoontumispaikka ja suljettu yleisöltä. Rakennuksen päädyssä on kuitenkin taidemuseo, jossa oli tällä kertaa modernistien näyttely. Keskellä puistoa on suuri allas, jossa lapset uittivat leikkiveneitä.

Muotoonleikattuja plataanikujia oli joka puolella kaupunkia. Tämä kuja on Pariisin luonnontieteellisen museon puiston ympärillä. Koululaiset juoksivat siellä cooperintestiä.

Luonnontieteellisen museon rakennusten keskellä on suuri puutarha Jardin des Plantes. Tässä yrttitarhassa tuoksu oli sumuisesta ja viileästä säästä huolimatta tyrmäävä. En saanut jäädä kykkimään puskiin kameran kanssa (perhe kielsi) - olisin kuulemma jäänyt sinne tuntikausiksi. What are they talking about :) Kasvihuone jäi nyt näkemättä. Pitää tulla uudelleen.

Saman puiston toisella laidalla oli hedelmäpuu, jota epäilen persikkapuuksi. Mutta en ole ihan varma - puu oli aidan takana siten, että en ylettänyt hedelmiin. Kolme suurta korppia mekkaloi puun latvuksessa. Tuli mieleen jokin karmiva Grimmin veljesten satu.

Ilon väri on vihreä

Katsos jötkälettä! Ihan olin sinut tuonne jääkaapin perukoille unohtanut.

Kun perheessä asuu kaksi kania ja nainen, joka rakastaa perunaa, on juureslaatikko yleensä täynnä. Kaivoin laatikkoa ja ihmettelin, mitä vihreää porkkanapussien alta pilkistää. Kas, siellä olikin vielä yksi kesäkurpitsa - vieläpä iso sellainen! Ihme, että se oli yhä kunnossa, vaikka keräsin viimeisen sadon jo reilu kuukausi sitten.

Itse kasvatetut vihannekset maistuvat aina paremmilta kuin kaupasta ostetut. Pragmaatikko sanoisi, että lähellä tuotettu luomu on puhdasta ja siksi hyvää. Tunteellinen romantikko sanoo, että siinä maistuu rakkaus ja äidin ylpeys: minun pikku kesäkurpitsani, äidin oma mussukka.

No, pataan se kullannuppu (tai viidesosa siitä) pääsi ja maistui hyvältä. Aikanaan vannoin, että tämä on puutarhablogi, ja pysyn aiheessa. Poikkeus vahvistaa säännön, eikö? Sallittehan YHDEN ruokakuvan.

Kesäkurpitsa on hyvää myös ihan sellaisenaan, mutta erityisen paljon pidän siitä lihakastikkeessa haudutettuna. Naminami!

Sillä sipuli

Pakko on paras muusa. Tuli kiire saada viimeiset kukkasipulit maahan. Yksi oli homeessa (kuvassa keskellä). Heitin sen pois. Oli mistä heittää, sillä sipuleita oli monta pussillista.

 
Olimme perjantai-iltana ahkeroineet pihalla sen verran, että saimme pakolliset syystyöt valmiiksi, mutta erinäiset istutushommat jäivät yhä odottamaan. Lauantai-aamuna lentokoneessa lähetin taivaalle vienon toiveen, että talvi odottaisi vielä muutaman päivän. Kalenteristani ei löytynyt kukkasipulin mentävää aukkoa ja rukoilin armonaikaa. Viikonloppumatkaa ei voinut siirtää. Maanantaina työkaveri luki uutisotsikoista, että yöllä sataa lunta. Sain vipinää kinttuihin ja lähdin ajoissa töistä.

Satoi, mutta en antanut sen häiritä. Puin kumisaappaat ja paksusti villavaatetta. Kun kolme tuntia myöhemmin tulin takaisin sisään yltäpäältä multaisena ja märkänä, tupsupipo vinossa ja otsalamppu otsalla, mies nauroi, että nyt näytät kotitontulta. Sellainen oloni olikin. Tontussa yhdistyy huono pukeutumismaku, hieman huvittava onnellinen hymy ja kyky tehdä pieniä taikoja kodin hyväksi.

Paria viikkoa aikaisemmin kesken jäänyt kaivuutyö tuli vihdoin valmiiksi: Tein ruusuorapihlajan ympärille suihkulähteen viereen uuden kukkapenkin. Istutin sen täyteen kukkasipuleita. Keskelle kerrottuja vaaleanpunaisia (Angelique), niiden ympäri valkoisia papukaijatulppaaneita, ulkokehälle sinisiä hyasintteja ja eteen Korpikankaalta bonuspussina tuleet assyrianpikarililjat. Kehän reunaan soratien puolelle laitoin ketoneilikan pistokaslapsia ja toiseen reunaan itse lisättyjä punaisia belliksiä.

Anopin jouluruusu sai kodin ympyrän kupeesta. Syysvuokot saivat paikan kaivon takaa. Salkoruusut, loput ketoneilikat, mansikat ja kevätkaihonkukat peittelin säkkikankailla. Niiden istutus jääköön kevääseen. Jospa ensi keväänä en niin paljoa enää lisäisi kasveja... keskittyisin mieluummin hoitamaan jo olemassaolevia. (You wish...)

Lentokentältä mukaan tarttuneet vaaleanpunavalkoraidalliset Sorbet-tulppaanit istutin turveharkkokohopenkkiin kuunliljojen sekaan. Paikka on huono, sillä maa on penkissä hapanta, mutta muutakaan paikkaa en siihen hätään keksinyt. Jos ne säilyvät hengissä, keksin kesällä paremman paikan seuraavaksi vuodeksi.
 

Assyrian pikarililjat tulivat yllätyslahjana Korpikankaalta. Kiinnostavaa nähdä, millaisia ne sitten ovat!

Uusi mahdollisuus

Krassi kehittää runsaasti siemeniä. Keräsin niitä kesällä talteen ja kuivatin keittiön kaapin päällä. Pienet ja homeiset heitin pois. Pulleista kasvaa elinvoimaisia kasveja seuraavana vuonna.

Luontoäiti on metodeissaan selkeä. Se antaa suoran palautteen ilman mitään lisättyjä pehmennyksiä tai ylisanoja. Jos hoidat hyvin, puutarha kukoistaa. Jos hoidat huonosti, kaikki on juuri niin rempallaan, kuin ansaitsit. Joskus Hän on ankara, mutta antaa aina anteeksi. Joka vuosi tulee uusi kesä. Aina saat aloittaa alusta ja koettaa uudestaan. Pieneen kurttuiseen siemeneen kätkeytyy toivo, joka lohduttaa tappioiden jälkeen.

Osa pavuista jäi keräämättä silloin, kuin olisi sadon kannalta ollut paras hetki. Ei se mitään. Annoin niiden olla ja kehittää hyvät siemenet. Kun ne alkoivat nahistua, keräsin ne, ja levitin sanomalehden päälle kaapin päälle kuivumaan. Kuivista kuorista paljastui kauniita valkoisia siemeniä. Niissä on uuden sadon alku.

Kodin onni vaakalaudalla

Teot ja niiden seuraukset: Pelakuut kukkivat ja kukoistavat vilpolassa pakkasenpuremilta suojassa. Mutta mitä tapahtui kodinonnelle, joka jäi kohtalon pakkasyöksi portaille? Kiljuin kauhusta! Jos nimi on enne, tätä kasvia en halua tappaa! Nostin sen sisään, karistelin kuolleet osat ja puhuin sille lempeästi. Jospa se antaisi minulle anteeksi...

 
Yleensä riemastun lumentulosta. Eilen aamulla, kun näin ensilumen sataneen, hypin tasajalkaa kiukusta ja kiljuin: "Ei, ei, eiiiiii!". En tietenkään ollut seurannut säätiedotuksia. Ei mulla ole aikaa katsoa telkkaria, ja autoradiokin on rikki. Töissä on niin kiire, ettei ehdi edes uutisia vilkaista. Olen ollut onnellisesti uutispimennossa osittain omasta valinnasta. Omassa elämässä on nyt niin paljon kuormaa, että en enää jaksa kantaa maailman murheita sen lisäksi.

Kaiken kiireen keskellä puutarha on ollut lähes heitteillä. Normaalit syystyöt ovat kaikki myöhässä. Viime torstaina ehdin kuitenkin muutamaksi tunniksi ulos. Aloitin perennojen alasleikkausta, ja nostin maa-artisokat ja loput punajuuret maasta. Haravoinnin päätin jättää viikonloppuun. Mietin, mitä tekisin lukuisille perennoille, joita olin kasvattanut pistokkaina laatikoissa. Ensin ajattelin, että peittelen ne vain säkkikankailla ja pohdin asiaa keväällä. Mutta anopilta saatu iki-ihana jouluruusu odotti siinä juuret paljaina istutusta. Kukkasipuleitakin oli tullut tilattua. Samallahan ne ketoneilikatkin istuttaisi. Ja syysvuokot. Ja vuorenkilvet. Ja bellikset. Siinä sivussa voisi yhtä hyvin tehdä kurjenmiekkojen harvennuksen. Niinpä aloin kääntää maata... Oho, vähän lähti lapasesta, tulikin isompi kaivanto, kuin alkuun ajattelin. Sitten tuli pimeä. Sormet kangistuivat kohmeisiksi. Hommat jäivät kesken. "Ei haittaa, jatkan sitten lauantaina", ajattelin. Olihan pitkästä aikaa vapaa lauantai tiedossa.

Mutta perjantaina aamulla maa oli valkea! Tänään lauantaina tilanne on edelleen sama. Valmistaudun sotaan. Puen lämpökerraston toppa-asun alle ja piiloudun pipon suojaan. Nyt menen ulos ja uhmaan luontoäitiä. Mulla on hommat ja suunnitelmat. Pikku pakkanen saattaa olla haitta, mutta ei este. Kosta vad det kosta ville!

Huh, ehdin nipin napin ottaa maa-artisokat ajoissa maasta. Pienet mukulat jätin niille sijoilleen. Kunnon kimpaleita tuli ämpärillinen muutamasta mukulasta, jotka sain keväällä puutarhurisukulaiselta. Istutin ne entisen mansikkamaan nurkalle aitan taakse. Olen kuullut että kasvi leviää tehokkaasti. Olin ovela ja laitoin kaksi kovaa vastakkain: Karhunvattu valtasi jo masikkamaan toisen päädyn. Siinäpähän tappelevat kaksi kovaa vastakkain, katsotaan kumpi lopulta voittaa. Mansikat ovat jo pakolaisina erilaissa purkeissa ja ruukuissa, joten tanner on vapa avoimeen sotaan elintilasta.

Kuva on otettu torstaina. Perjantaina aamulla koko tekemätön työ oli hautautunut lumen alle.

Maan kaivaminen on tehokasta jumppaa ja mielen terapiaa. Ei tarvitse hakata nyrkkeilysäkkiä, kun käytää lapiota. Samalla, kun maa kääntyy, huolet valuvat hikinoroina selkää pitkin ja puhdistavat pään katkerista ajatuksista.

Näille sijoilleen työ sitten jäi. Huokaus... lähden etsimään lapiota lumen alta.

Anopin jouluruusu on ensimmäisenä hätäapulistalla. Tätä järjettömän kaunista kasvia EN tahdo menettää.

Viimeiset villitsijät

Maa-artisokat huiskuttelevat yhä vihreinä ja korkeina. Pitkien varsien päissä leiskuaa keltaiset kukat. Taitaa olla viimeiset hetket, pian on korjattava sato.

Ihmeellinen kelloköynnös! Yhä se vaan kasvaa ja kukkii. Miten ihanaa! Laitan tätä ensi vuonnakin.

Komeamaksaruoho kukkii näyttävästi. Rakastan tätä kasvia. Tanakka kasvutapa tekee kasvista kiitollisen kasvatettavan. Se on siistin ja hyvinhoidetun näköinen koko kasvukauden ajan, vaikka en itseasiassa hoida sitä muuten, kuin keväällä lannoitan. Kasvusto on jo niin tiivis, että oikeastaan se pitäisi jakaa. Ehkäpä otan tästä lapiolla palan ja siirrän altaa reunalle. Sieltä pitää karsia kurjenmiekkoja, jotka kasvat liian korkeiksi ja peittävät samalla näkymän altaalle.

Vaahteranlehtiä tulee meillä paljon. Yleensä viemme ne jätesäkeissä kaatopaikalle, mutta tänä vuonna teinkin toisin. Kasasin lehtiä perennapenkkeihin talvisuojaksi. Keväällä kaavin ne sitten uuden vihannespenkin pohjalle.

Vielä on värejä tallella. Osa omenapuista on jo varistanut lehtiään, toiset vasta aloittelevat.

Olipa huikean upea sää viikonloppuna. Ehdin onneksi nauttia säästä molempina päivinä vähän. Aloitin haravointiurakkaa ja leikkasin perennoja matalaksi. Kannoin talvenarkoja ruukkuistutuksia vilpolaan ja suojasin suurimpia säkkikankailla. Nyt, kun on pihavalaistus, työtä pystyi jatkamaan vielä pimeän tultuakin.

Kasvilavalta löytyi vielä muutama kurkku ja yksi kesäkurpitsa, jossa oli jo hieman pakkasenpuremaa.

Jo aikaa sitten matalaksi leikattu lipstikka oli versonut uutta kasvua. Miten suloista! Myös persiljat ja ruohosipuli olivat tehneet tuoretta kasvua. Lämmin syksy saa kasvitkin sekaisin.

Sormissa on ruusunpiikkejä. Ne menevät läpi hanskoista. Katsoin lauantaina pää kallellani juhannusruusuani ja sain yhtäkkisen kohtauksen. Olkoon vaikka väärä vuodenaika, aivan sama, puolet puskasta sai lähteä. Toispuoleisesti kasvanutta pensasta oli tuettu jos jonkinmoisin virityksin, ja aina se jotenkin ärsytti. Kyllä helpotti, kun sain sen parturoitua kauniin pyöreäksi ja terhakaksi. Otan kuvan myöhemmin (ehti tulla pimeä).

Samassa vimmassa päätin hävittää palavan rakkauden. Kasvusto on kumollaan joka vuosi ja rumentaa muuten niin kaunista penkkiä. Etsin keväällä koloon jonkin kauniin pensaan. Hirmuisen siivousvimman seurauksena myös jalopähkämöt joutuivat kompostiin. Mitä minä sellaisia kitukasvuisia vuodesta toiseen katselen, kun eivät suostu kasvamaan, vaikka paikkaa on vaihdettu moneen kertaan. Ja aivan villiksi heittäydyin, kun kylmän viileästi päätin, että kasvimaasta tulee keväällä havupenkki. Paikka on liian varjoisa, ei siellä oikein mikään viihdy. Teen keväällä entisen mansikkamaan (jonka karhunvattu on vähin äänin vallannut) kupeeseen kohopenkin, siitä tulkoon vihannesmaani. Mansikat lähtivät jo keväällä evakkoon suuriin ruukkuihin. Kas, kun en siitäkään muistanut blogissa kirjoittaa. Meillä nimitettiin sitä "mansikka-diasporaksi", sillä mansikkaruukkuja on ihan joka puolella pihaa!

Tunnelmoin lyhtyjen valossa. Ilta oli lämmin. Onni asuu pienissä asioissa.

Yrtit talteen

Kannoin eilen viimeiset yrttiruukut olohuoneen lattialle ja aloitin säilömisprojektin. Vain sitruunamelissa (jonka aion pakastaa) jäi operoimatta, muut on leikasin matalaksi. Ruukut saavat talvehtia vilpolassa.

Keräsin suurimman osan yrteistä talteen jo pari viikkoa sitten, mutta muutamat vielä odottelivat. Oregano ja minttu kukkivat vielä niin kauniisti, että en raaskinut. Mutta eilen huomasin oreganossa kellastuneita lehtiä. Se sai vipinää kinttuihin.

Persiljaa tuli niin paljon, että ajattelin kokeilla kuivaamista. Kuva on parin viikon takaa. Olihan niput kauniita ja kuivuivat hyvin keittiön kattoon ripustettuina. Mutta lopputulos ei ilahduta. Kuivasta persiljasta katoaa kaikki maku. Olisi ollut fiksumpaa pakastaa.

Basilikat, kirvelin ja lipstikan kuivasin laakeissa astioissa sanomalehden päällä. Hyvin onnistuivat. Lipstikka menetti väriään, mutta maku on tallella.

Kaksivuotias oreganoni on ihana! Sitä on syöty ahkerasti koko kesä, mutta silti se on ehtinyt kukkia komeasti ja pitkään. Kasvi alkaa olla jo pieni pensas. Parturoin sen eilen, mutta jätin vihreää jonkin verran, ettei raukka tykkää liikaa kyttyrää. Rosmariini (kuvassa etualalla) on hidaskasvuisempi. Sitä on latvottu ahkerasti, ja se onkin haarautunut hyvin. Mutta pitkiä oksia ei oikein enää ollut. Taimi on tältä vuodelta - ehkä se kasvaa kokoa ensi kesänä.

Pilkoin persiljat purkkeihin eilen. Salviat, lipstikat, tillit (maistuu kuivattuna heinältä, yäk), basilikat ja kirveli asuvat persiljan naapureina sievässä rivissä uudessa yrttihyllyssäni keittiön katonrajassa.

Koska rosmariinista ei oikein saanut nippuja, riivin lehdet ja levitin ohuena kerroksena kuivumaan. Rosmariini säilyttää hyvin makunsa kuivanakin.

Persiljaniput tekivät tilaa uusille tulokkaille mintulle ja oreganolle. Suloinen rivi pieniä yrttinippuja hymyilyttää koko perhettä. Ne roikkuvat keskellä huonetta suojassa suoralta auringonpaisteelta.

Sanon sen kukkasin

Napsin kesällä muutaman ukkolaukan kukkavarren maljakkoon talventörröttäjäksi.

Selän poteminen alkaa olla rankempaa henkisesti kuin fyysisesti. Neljä päivää mennyt, ja yhä saa varoa nostelemista ja kumartelua. Pihalla sorakasa tuijottaa syyllistävästi. Kaikkialle tunkeutuvat koivunsiemenet ärsyttävät. Kesäkukissa ja perennapenkeissä riittäisi siistittävää. Turhauttaa, kun ei voi tehdä mitään. Uusi kamera sentään lohduttaa. Kuvat puhunevat enemmän kuin sanat.

Keräsin ukkolaukat kukinnan päätyttyä, kun terälehdet olivat pudonneet ja siemenkodat alkoivat kehittyä. Ne ovat kuivuneet hiljalleen maljakoissa ja muuttuneet ruskeiksi. Juuri nyt siemenkodat poksahtelevat auki ja siemenet karisevat lattialle. Ei se mitään, imuri on keksitty.

Kukintansa ehtoopuolelle kääntynyt President-kärhö huojuttaa jo pieniä pölyhuiskujaan. Pidän niiden luomasta surumielisestä tunnelmasta.

Varjoliljan kukkavarret kuuluvat jokavuotiseen talviasetelmaan ikkunalaudalla. Ne muistuttavat riipaisevalla tavalla kesän katoavaisuudesta. Samalla ne kuitenkin tuovat toivoa, kesä tulee taas vuoden kuluttua.

Reikä seinässä ja kuunliljassa

Hän ja komppania kavereita ovat saaneet tänä kesänä mellastaa rauhassa. Mutta ensi kesänä tähän tulee muutos, sen olen hänelle luvannut. Nauttikoon viimeisestä huolelttomasta kesästään. Ensi vuonna löytää sorakanttauksia salaattipenkin riviväleistä ja tuhkaesteitä strategisista kohteista.

Kostea kesä ja poissaolollaan loistanut puutarhuri ovat luoneet erinomaiset apajat etanoille. Salaattipenkistä pilalle meni puolet, ja ruusukaalien lehdet muistuttavat emmentalia. Sen vielä kestän, sillä reikäsalaatit ovat kelvanneet kaneille, mutta kuunliljojen rei'ittäminen herättää suuttumusta.

Pienien reikien lisäksi huushollissa on yksi suuri: pyörävarasto muuttuu miehen käsittelyssä hyvää vauhtia lämminvarastoksi. Talon seinässä on uusi reikä ja reikään asennettuna uusi ovi. Siitä tulee kulku eteiseen. Ulkoa päin seinät laitetaan umpeen. Mahtavaa, talo laajenee kokonaisella huoneella!

Rakenteiden purkaminen ei ilahduttanut seinänrakoon talvehtimaan kömpinyttä nokkosperhosta. Se hytisi kylmästä, mutta jaksoi lopulta lentää sen verran, että toivomme sen löytäneen uuden piilopaikan.

Sorakäytävät ja sähköt, osa 3 - suihkulähde

Sain suihkulähteen syntymäpäivälahjaksi. Se on juuri sellainen luonnollisen tuntuinen, mistä pidän. Vierastan liian mahtipontisia tai moderneja. Mutta tämä sopii visiooni englantilaistyyppisestä puutarhasta, jossa saa olla patinaa ja vähän raunioromantiikan tuntua.

Sähkömies sai työnsä valmiiksi eilen. Kaapeli kulke sorakäytävän alla. Suihkulähteen viereen tuli oma pistoke, joka naamioidaan lopuksi kivien alle piiloon. Kyllä oli juhlallinen tunne, kun kytkettiin laite ensimmäistä kertaa päälle!

Suihkulähteeseen kuuluu maahan upotettava saavi ja pumppu. Saavi jää maahan talveksi, mutta pumppu ja ruukku pitää nostaa sisälle turvaan. Täytin kaivannon soralla astian reunaan. Sitten laitoin ritilän päälle palan suodatinkangasta, johon leikkasin reikiä, jotta vesi valuu paremmin takaisin vesisäiliöön. Pinnalle asettelin koristekiviä. Työ jäi vähän kesken, sillä koristekiviä oli liian vähän.

Valkoiset kivet ovat Kekkilän koristekiveä (kalsiittia). Ostin kolme pussia, mutta se ei riittänyt. Vielä täytyy ostaa ainakin yksi pussi.

Sorakäytävät ja sähköt, osa 2

Miten saadaan teini lapion varteen? Nätisti pyytämällä. Mitä ihmettä, ei tullut edes urputusta!

Tänään päästiin taas askel eteenpäin sorakäytäväurakassa. Mutta voi itku... venäytin sekäni niin pahasti soraa lapioidessani, että nyt en pääse liikkumaan. Kyllä ottaa koteloon. Huomenna olis ollut aikaa jatkaa, mutta tuskimpa pystyn.

Singelikuorma tuli torstaina. Keko mahtui juuri ja juuri pistotielle.

Pistotien reunassa on penkki, jossa kasvaa rivissä vuorotellen kolme timanttituijaa ja neljä laikkukirjokanukkaa. Keskimmäisten kanukoiden juurelle olen istuttanut kärhöjä. Ryhmä on yksi suosikeistani koko pihalla, joten olin vähän huolissani, jyrääkö singelikasa puskat alleen. Mutta ei. Nuori kuljettaja osasi olla tosi tarkka ja varovainen, kun kippasi kasan pihaan.

Valitsimme sorakäytävien päällysteeksi singeliä, jonka raekoko on 8-16mm. Saatiin halvin tarjous Mäntsälästä Kivapihalta. Hinnoissa oli valtavia eroja! Soran päälle tulee Kekkilän askellaatat. Olin alunperin ajatellut valaa laatat itse ämpäreissä, mutta lopulta järki voitti. Urakka olisi ollut hidas ja vaivalloinen. Joskus kannattaa maksaa siitä, että pääsee vähän helpommalla.

Kuvan yläreunassa näkyy pesemätöntä singeliä, alareunassa pestyä. Valmiiksi pestyäkin saa, mutta se maksaa enemmän. Pesu oli helpompaa kuin luulin. Ei tarvinut kuin vähän puutarhaletkulla suihkutella.

Sora on juuri niin kaunista kuin toivoin! Teräviä murskauskulmia ei ole, sillä singeli on hiekasta seulottua luonnon pyöristämää kiveä.

Kaivannon pohjalle levitettiin suodatinkangas ja sen päälle sora. Lopuksi leikataan ylimääräiset kankaat ja asetellaan askellaat. Saimme tänään vasta pienen pätkän tehtyä.

Sähköt saatiin perjantaina. Hihkuin riemusta! Vihoviimein vuosien jahkailun jäljeen meillä on kunnollinen pihavalaistus! Pylväsvaloja on kolme, seinään kiinnitettyjä neljä (tai yksi niistä on portissa). Kasvihuone, varasto, kaivo ja upouusi suihkulähde saivat myös sähköt. Lisäksi on muutama pistorasia piilossa pensaassa ja köynnöskaaren alla. Laitan valoista kuvia myöhemmin. Nyt en pääse tämän selkäni kanssa minnekään kuvaamaan (vaikka juuri nyt olisi hyvä aika kuvata, kun on pimeää) vaan makaan kannettava vatsan päällä sängyssä...

Kiitos tunnustuksesta

Voi Kiitos Parasta aikaa -blogin Tarja! Kannustus lämmittää aina. Mietin, kenelle antaisin tunnustuksen eteenpäin. Mutta en oikein osaa/halua laittaa seuraamiani blogeja paremmuusjärjestykseen - ja monet ovat jo tunnustuksen saaneet. Kaikilla on joku oma juttu, jonka vuoksi blogi on kiinnostava. On hienoa, että blogit ovat erilaisia. En voi sanoa muuta kuin että jatkakaa kaikki, rikastutetaan omilla kokemuksillamme myös toistemme elämää. Tunnustus teille kaikille!

Kävin muuten Tarja sun blogissa nyt ensimmäistä kertaa. Kiva löytää taas uusi kiinnostava seurattava! Vaikuttaa tosi hyvältä!

Katumusharjoituksia

Tämä kesä on mennyt multa jotenkin ihan ohi. Kun ei ole ollut kunnolla lomaa eikä olla ehditty veneillä kuin pari päiväreissua, tuntuu, kuin kesää ei olisi ollutkaan. Puutarhaa on hoidettu kelvottoman huonosti.

 
Hirveä morkkis. Kävin eilen kasvihuoneessa ja järkytyin. Kasvit riiputtivat lehtiään ja osa oli lähes kuihtunut! Siis että kärsivät veden puutteesta vaikka emäntä ei ole ollut edes matkoilla! Ihan hirveää, miten huonosti olen tänä kesänä hoitanut puutarhaani ja etenkin kasvihuonetta. Papuja oli jäänyt keräämättä - osa paloista oli jo muuttunut nahkeiksi. Tomaateissa oli homeisia kuihtuneita lehtiä. Selittelyn makua, mutta jotenkin tuo sää hämää. Kun on sadellut tasaisesti koko kesän, sitä tuudittautuu, että luonto hoitaa. Mutta mitä se nyt sisällä kasvihuoneessa hoitaisi - typerä minä. Normaalikesänä riehun pihalla päivittäin letkun ja kastelukannujen kanssa. Siinä ne tulee suihkittua kasvihuone ja ruukkuistutuksetkin samalla. Mutta tänä kesänä olen vaan ollut töissä ja illat ja viikonloput sisustanut taloa. Aivokäyrässä pyörii vain tapettirullaa, maalitonkkaa ja verhokangasta. Pihalla on kiinnostanut lähinnä sorakäytävät ja varaston siivous. Kasviparat olen jättänyt oman onnensa nojaan. Ihan on olo kuin kehnolla äidillä, joka unohtaa lapsensa, kun on muuta tekemistä.

Tänä vuonna mulla on vain keltaisia tomaatteja ja pieniä punaisia minisydäntomaatteja. Sato jää heikoksi vaikka taimia on enemmän kuin yleensä. Sen siitä saa, kun hoitaa huonosti. Ihan oikein minulle.

Sitten toinen syntini on, että istutin kasvihuoneen ihan liian täyteen. Paprikat eivät oikein millään kypsy, kun kärsivät valon puutteesta. Kasteluvälin olisi pitänyt olla normaalia tiheämpi eikä harvempi nyt, kun kasvejakin on enemmän. Voi voi... Mutta ei se nyt enää auta uikuttaa. Oma on vika.

Mutta saako ihan vähän iloita, että askellaatat ovat jo seinustalla odottamassa. Soraa ja sähkömiestä odotellaan. Eikä sisällä talossakaan hullummalta näytä, kun on huonekaluja maalattu ja tuunattu nurkkia. Eihän sitä ihminen kaikkeen repeä...

Sorakäytävät ja sähköt, osa 1

Kaivuutyötä oli niin paljon, että mies vuokrasi pienen kaivurin. Maata vietiin tonneittain peräkärryllä kaatopaikalle. Sähkökaapeli pitäisi saada 70 cm syvyyteen, mutta ihan kaikkialla ei päästy niin syvälle. Puiden juuret olivat suurin haaste. Tarkoin rakentamani laatta-, puuritilä ja kiviasetelmani kaivettiin ylös, perennat ja pensaat saivat hiekkaa ja multaa kasoittain niskaansa ja loputkin istutukset kärsivät, kun puutarhuri heilui lapion kanssa eikä muistanut kastella.

Tapahtui kolme viikkoa sitten: Otin sen ilmeen, joka ei jätä tulkinnan varaa. Mies veti keuhkot täyteen ja ojensi selkää takakenoon. Pidätti muutaman sekunnin. Sitten se puhalsi: "nooohH, ruvetaas sitten hommiin." Se on kiltti mies, kestää vaikka laitan sen koville. Ei varmaan ihan arvannut kuusitoista vuotta sitten, mitä myötä ja vastamäessä eteen tuleekaan.

Tällä kertaa tuli sorakäytäviä ja pihan sähköistys. Koska olen itse ollut koko kesän töissä, mutta miehellä oli pari viikkoa lomaa, homma kaatui epäreilusti enemmän hänelle. Hyvitän myöhemmin, lupaan!

Kun kerran kaivetaan, tietysti oli järkevää, että kaivetaan niitä reittejä pitkin, joihin olin sorakäytävät suunnitellut. Matkan varrelle laitettiin paikat pihavaloille ja pistorasioille sekä pienelle suihkulähteelle, jonka sain syntymäpäivälahjaksi. Sähköt vedettiin kasvihuoneelle, aittaan, portille (jos joskus haluamme sähköistetyn portin) ja kaivolle. Työ on enää kytkentää vaille.

Tästä kaikki alkoi. Piirsin ensin kalkkia ripottelemalla reitit suunnilleen, jotta näin, miltä ne näyttävät. Sitten otin mitan ja apunarun, jonka avulla sain puolikaaren muotoisen sorakäytävän täsmälleen oikein. Merkkasin mittapisteet koukuilla. Sitten viritin narut koukkujen väliin, jotta saatoimme "koeastella" käytäviä pitkin ja vielä hetken harkita, onko hyvät. Korjausten jälkeen mies piirsi reunat spraymaalilla nurmikkoon. Tämän jälkeen koukut ja narut poistettiin, jotta kaivuri ei sotkeutuisi niihin.

Köynnöskaaren vaakatuet estivät tässä kohtaa kaivurin käytön. Onneksi hiekkaa on helpompi kaivaa kuin multaa. Puutarhassa on kukkinut koko projektin ajan, mutta eipä siitä juuri ole huomannut iloita, kun muuten kaikki on ollut hyrskyn myrskyn. Mutta suu suppuun nyt, ei saa valittaa, kun on itse tätä pyytänyt...

Tänään piha näyttää jo paljon paremmalta. Kasat ovat kadonneet. Kaapelit on vedetty ja kaivannot täytetty 20-30cm syvyyteen. Varoitusnauha kulkee 30 cm syvyydessä. Suihkulähde odottaa jo omalla paikallaan. Maahan upotettu saavi täytetään vedellä ja naamioidaan lopuksi koristekivillä. Pumppu saa virtaa viereen asennetusta pistorasiasta. Puolikaaren toisella laidalla sininen penkki saa oman syvennyksen. Terijoensalavien riippuvat oksat muodostavat katon penkille, jossa istuu kuin lehtimajassa. Löysin varastosta kauan kadoksissa olleen viirinauhan, jonka siskoni on tuonut kaukoidästä (oliko Nepalista vai Tiibetistä?). Ripustin sen puusta puuhun. Mies kysyi miksi. Esteettisistä syistä, tiedättehän.

 
Käytävä piirtää keskelle pihan suurinta nurmikenttää puolikaaren, joka on vastapäätä köynnöskaarta. Toinen pääty johtaa aitan viertä puuvajalle ja toinen pää johtaa kasvihuoneelle. Sinisen penkin alle terijoensalavien katveeseen sekä toisella laidalla aitan reunaan tulee levennys. Suihkulähde naamioidaan koristekivillä siten, että puoliympyrän kylkeen syntyy pieni ympyrä. Käytävät täytetään soralla ja askellaatoilla. Olemme päätymässä singeliin. Ensin ajattelin kivituhkaa, mutta se kuraantuu sadesäällä, jonka takia luovuimme ajatuksesta. Singeli on pientä luonnon pyöristämää soraa. Se ei satu jalkapohjan alla samalla tavalla kuin tavallinen sora. Mutta on askellaattoja pitkin silti mukavampi paljain jaloin tassutella, siksi päädyimme yhdistelmään.

Haluan suihkulähteestä pihan pienen helmen. Valitsin ritilän katteeksi suuria valkoisia kiviä, sillä valkoinen väri hohtaa hämärässäkin. Vähän mietityttää, että levääntyvätkö kivet ajan mittaan, mutta voihan ne sitten pestä. Ei niitä onneksi suurelle alalle tule.

Sinisen penkin puolelta katsottuna näkymä on tänään tämä. Käytävä tekee pienen sivuhaaran kohopenkin sivuitse pistotielle. Turveharkkoreunus sai vähän kolhuja, mutta ei mitään niin vakavaa, etteikö sitä saisi korjattua. Pihavaloja varten valettiin paikat kolmeen kohtaan. Lisäksi tulee seinävalot aittaan ja lamput kasvihuoneeseen.

Köynnöskaaren juureen pusikon suojaan tulee sähkökeskus, josta mm. altaan pumppu saa virtansa. Mies nikkaroi sille koteloa.