keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Yrtit talteen

Kannoin eilen viimeiset yrttiruukut olohuoneen lattialle ja aloitin säilömisprojektin. Vain sitruunamelissa (jonka aion pakastaa) jäi operoimatta, muut on leikasin matalaksi. Ruukut saavat talvehtia vilpolassa.

Keräsin suurimman osan yrteistä talteen jo pari viikkoa sitten, mutta muutamat vielä odottelivat. Oregano ja minttu kukkivat vielä niin kauniisti, että en raaskinut. Mutta eilen huomasin oreganossa kellastuneita lehtiä. Se sai vipinää kinttuihin.

Persiljaa tuli niin paljon, että ajattelin kokeilla kuivaamista. Kuva on parin viikon takaa. Olihan niput kauniita ja kuivuivat hyvin keittiön kattoon ripustettuina. Mutta lopputulos ei ilahduta. Kuivasta persiljasta katoaa kaikki maku. Olisi ollut fiksumpaa pakastaa.
Basilikat, kirvelin ja lipstikan kuivasin laakeissa astioissa sanomalehden päällä. Hyvin onnistuivat. Lipstikka menetti väriään, mutta maku on tallella.
Kaksivuotias oreganoni on ihana! Sitä on syöty ahkerasti koko kesä, mutta silti se on ehtinyt kukkia komeasti ja pitkään. Kasvi alkaa olla jo pieni pensas. Parturoin sen eilen, mutta jätin vihreää jonkin verran, ettei raukka tykkää liikaa kyttyrää. Rosmariini (kuvassa etualalla) on hidaskasvuisempi. Sitä on latvottu ahkerasti, ja se onkin haarautunut hyvin. Mutta pitkiä oksia ei oikein enää ollut. Taimi on tältä vuodelta - ehkä se kasvaa kokoa ensi kesänä.
Pilkoin persiljat purkkeihin eilen. Salviat, lipstikat, tillit (maistuu kuivattuna heinältä, yäk), basilikat ja kirveli asuvat persiljan naapureina sievässä rivissä uudessa yrttihyllyssäni keittiön katonrajassa.
Koska rosmariinista ei oikein saanut nippuja, riivin lehdet ja levitin ohuena kerroksena kuivumaan. Rosmariini säilyttää hyvin makunsa kuivanakin.
Persiljaniput tekivät tilaa uusille tulokkaille mintulle ja oreganolle. Suloinen rivi pieniä yrttinippuja hymyilyttää koko perhettä. Ne roikkuvat keskellä huonetta suojassa suoralta auringonpaisteelta.

8 kommenttia:

  1. Ihanan omavaraista (kade)! Eikä varmasti tule mitään lisä/säilöntäaineita mukaan, kun noilla yrteillä ruokia maustelee! Voi kun löytyis joku mummun yrttipäiväkirja jostain aitan kätköistä, niin lähettäisin sen sinulle!

    VastaaPoista
  2. Ja noita nippujahan täytyy käydä välillä tuoksuttelemassa ohikulkeissa:)

    VastaaPoista
  3. Näppärää kun voi talvettaa yrttejä viileässä. Ei tarvitse joka kevät kylvää uusia. Olen laiska kuivaamaan, helpommalla pääsee kun laittaa pakastimeen :)

    VastaaPoista
  4. Pakastus olisi tosiaan fiksumpaa, maut säilyisivät paremmin. Mutta meillä on pakastin aina niin täynnä ja itse kukin penkoo sitä aina niin kiireellä, että mikään ei pysy järjestyksessä. Tiedän kokemuksesta, että pakastetut yrtit jäävät käyttämättä, kun ne on aina jossain pohjalla hankalasti saatavilla... Löysin juuri folioon käärittyjä sitruunamelissamyttyjä parin vuoden takaa :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos vinkeistä, mitä ei kannata kuivattaa. :-) Meillä käy samalla tavalla pakkasessa, pitäisi olla oma lokero yrteille...

    Lainasinkin aiheeseen liittyvät kirjan Maistuvat ruoka yrtit, yritän valmistautua ensi vuotta varten. ;-)

    Oletko muuten huomannut eroa ilmakuivauksen ja nopeamman uunikuivauksen välillä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uunikuivausta en ole kokeillut, mutta saunassa olen kuivannut. En ole huomannut eroa - joku asialle vihkiytynyt varmaan huomaa eron...

      Oregano on minusta kuivattuna jopa parempaa kuin tuoreena. Myös minttu säilyttää hyvin aromit. Siitä saa hyvää teetä, nam! Mut persilja tosiaan kannattaa pakastaa.

      Poista
  6. Kompuroin tänne opiskelujen puitteissa googlen kautta. (Opiskelen siis hortonomiksi). Jäin tänne toviksi lueskelemaan. Aivan super ihana blogi. Sulla ei näköjään voi liittyä lukijaksi?

    VastaaPoista
  7. Voi kiitos positiivisesta palautteesta :) Ihan tuli huono omatunto, kun olen niin vähän postaillut viimeaikoina. Työ haittaa elämää :)

    Itsekin olen aikuisella iällä miettinyt, että miksi en aikanaan lähtenyt opiskelemaan hortonomiksi. On varmasti ihana ammatti! Vaikka ei omassa alassanikaan mitään vikaa ole (olen graafikko-kuvittaja-kuvisopettaja).

    Pitääpä tutkailla noita blogi-asetuksia.. pitäähän se lukijarekisteri laittaa, jos sellaista kaivataan :)

    VastaaPoista