keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Matti Myöhänen

Peräti puolitoistaviikkoinen lomani kului pääasiassa merellä. Sen aikaa puutarhan hoitaminen oli vähän niin ja näin. Päätin ottaa rennosti ja antaa itselleni aikaa myös puutarhassa laiskotteluun. Kaiken ehtii myöhemminkin. Joskus vetkuilusta voi koitua jopa odottamatonta iloa.

Viime vuonna harjaneilikan taimia tuli omiin tarpeisiin aivan liikaa. Kaikille ei löytynyt puutarhan puolelta paikkaa, ja jämät lojuivat taimiruukuissa talon kulmalla pitkälle syksyyn. Kun en millään hennonut heittää niitä kompostiin enkä jaksanut enää kaivaa lisää kukkapenkkiä, kävin törkkimässä ne ojanpenkalle kadun puolelle. Voi jestas, että ne kukkivatkin tällä puolella komeasti! Jopa paremmin kuin varsinaisen puutarhan puolella, missä ne saavat vähemmän valoa. Taustalla näkyvä arkkiviholliseni vuohenputki kukkii myös kauniisti. Jospa antaisinkin sen jatkossa kukkia enkä niin hanakasti kitkisi...
Kesäasterien taimet olivat vähällä kuolla ja saada kompostikohtalon, kun vetkuttelin niiden istuttamisen kanssa iäisyyden. Ne olivat hontteloita ja kärsineitä, mutta pistin ne lopulta maahan pari viikkoa sitten. Niin vaan mokomat alkoivatkin kasvaa. Ehtivät ehkä kukkiakin.
Vanhan orapihlaja-aitamme sisään ja sekaan on kasvanut jokin pensasruusu. Se on kai puistoruusu tai hansaruusu. Mikä ilo ja onni, että emme ole ehtineet leikkata orapihlajaa. Aidasta ryöppyävä kukkameri on ihastuttava ja tuoksuu voimakkaasti.
Jätin keväällä hedelmäpuiden leikkaamisen väliin. Ajattelin, että ei muka tarvitse, kun juuri viime vuonna leikkasin niin runsaasti. Mutta viikonloppuna totesin, että olin väärässä. Leikkaamisen, tukemisen ja kasvun ohjailun tarvetta oli vaikka kuinka. Työväenopiston kursilta opin, että omenia ja muitakin puuvartisia saa leikata myös kesällä kukinnan jälkeen. Niinpä tartuin työhön. Kyllä olivat kaksi kaniamme onnellisia, kun saivat isot kasat pureskeltavaa. Ruukut ovat painoina sellaisille oksille, joiden oksakulma kaipaa avaamista.
Punapäivänkakkarat jäivät tukematta, kun rankkasateet alkoivat. Nyt ne ovat tuhannenmutkalla - ei yksikään suorassa varressa. Mutta onni onnettomuudessa, että ne ovat taipuneet juuri puutarhan paraatipuolelle päin.
Pelargonioiden kuivat kukkavarret olivat myös jääneet nyppimättä. Mutta uusia kukkavarsia on jo tulossa vaikka kuinka. Mikään ei mennyt pilalle.
Tomaattien tukeminen jäi vähän viimetippaan. Olivat osa jo kaatuneet toistensa niskaan. Mutta sain kaikki pelastettua. Vain pavut kärsivät hieman tappioita, kun kierittelin niitä irti tomaateista ja paprikoista ja ohjailin köynnöstukiin.

4 kommenttia:

  1. Hurmaavat nuo harjaneilikat. Pitäisiköhän hakea taas itsellekin muutama uusi taimi. Kaikki vanhat ovat kadonneet, liian innokas kitkijä ollut taas asialla.....
    Tuo ruusu tuolla pensasaidassa näyttäisi valamonruusulta. Kukkii juuri tähän aikaan kesästä ja hurmaavan kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marja, kiitos ruusu-vinkistä. Saatat hyvinkin olla oikeassa, että pensasaidan keskellä asustava ihastuttava kuokkavieras on valamonruusu. Se leviää ja kukkii juuriversoilla, joten on mitä ilmeisemmin omajuurinen.

      Mulla on on nyt ensimmäistä kertaa harjaneilikoita. Olen menettänyt sydämeni niille heti kättelyssä. Ovat todella kauniita ja helppoja ja kukkivat pitkään. Suosittelen lämpimästi kaikille.

      Poista
  2. En olekaan vähään aikaan kerennyt piipahtamaan täällä, mutta voi mitä kaikkea ihanuutta täällä onkaan. Nuo neilikat ovat aivan ihania, minulla tuppaa jäämään aina vain valkoiset jäljelle. Nekin ovat kyllä kauniita.
    Katselin myös aikaisempia postauksiasi ja näyttää oikein hyvältä. Täällä on toinen, ehkä vielä mattimyöhäisempi, sillä tajusin juuri, että timanttikukat ovat vielä purkissaan odottomassa istutusta, olin ihan unohtanut ne kasvihuoneen taakse. Ei kun hommiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mullakin on jäänyt muiden blogien seuraaminen (liian) vähälle. On ollut niin paljon muutakin tässä. Sullakin on kiva blogi. Käyn lukemassa tarkemmin, kun tulee vähän rauhallisempi hetki.

      Poista