tiistai 17. heinäkuuta 2012

Ihanat yrtit

Olen tänä kesänä innostunut ihan uudella tavalla yrteistä. Ostin keväällä ensimmäistä kertaa valmiita yrttitaimia. Aikaisemmin olen kasvattanut yrttejä vain siemenistä, eivätkä tulokset ole aina olleet hääppöisiä. Persiljaa olen kasvattanut aina. Myös oregano, salvia ja ruohosipuli ovat olleet puutarhassa kauan. Tilliä, viinisuolaheinää ja kirveliä olen kokeillut silloin tällöin. Tänä vuonna siemenistä kylvetty kirveli voi hyvin, mutta viinisuolaheinä ei itänyt ollenkaan ja persilja on myöhässä. Sen sijaan tilli yllätti positiivisesti. Myös työkaverilta saatu basilika ja ostotaimet voivat paksusti. 

Ostin valmiina taimina rosmariinia, timjamia, minttua ja sitruunamelissaa. Kaikkia niitä on käytetty paljon. Ensimmäisiä lämpimissä ruuissa ja leivän päällä, jälkimmäisiä jälkkäreissä ja salaateissa. Varsinkin minttu sopii todella hyvin salaattiin. Laitoin ruukut terassin portaille vanhaan puukoriin ja pienelle sivupöydälle heti portaiden alle, jotta ne ovat mahdollisimman lähellä keittiötä. Latvominen on vain tuuheuttanut niitä. Muutamasta taimesta tulee jo satoa enemmän kuin ehditään syödä.
Salviaa on kahdessa kukkapenkissä. Sen syömisestä ei tule oikein mitään. En millään raaski leikata sitä, kun kukat ovat niin tavattoman kauniita.
Oregano kasvoi aikaisemmin kasvimaalla. Siirsin sen ruukkuun keväällä. Nyt sitä on tullut käytettyä paljon enemmän. Sitä paitsi se viihtyy aurinkoisemmassa paikassa paremmin kuin raparperin katveessa kasvimaan pimeimmässä kulmassa. Taustalla näkyy minttu. Taidan istuttaa ne molemmat kasvimaalle syksyllä, jotta talvehtivat hyvin. Ruukussa talvettaminen on aina vähän riskialtista.
Oreganoa on latvottu ahkerasti, mutta niin se vaan ehtii työntää muutamia kukkavarsiakin.
Otan takaisin kaiken sen, mitä sanoin tillin epäonnistumisesta aiemmin. Päin vastoin tänä vuonna olen onnistunut tillin kanssa paremmin kuin koskaan. Kylvin sen keväällä laatikkoon. Satoa on kerätty lähes päivittäin harventamalla. Silti jouduin jo ottamaan muutamia nippuja kuivatukseen, sillä se kasvaa niin tiheänä laatikossa, että hennoimat uhkasivat kuihtua. Taimista ei tule tiiviissä kasvustossa kovin korkeita, mutta se on vaan hyvä. Henkilökohtaisesti tykkään enemmän nuorista versoista. Vanhemmiten varsi kasvaa minun makuuni liian paksuksi ja maistuu puisevalta.
Lipstikka kasvaa puutarhassa toista kesää, mutta vasta tänä kesänä olemme oppineet käyttämään sitä. Se sopii erityisen hyvin lihakastikkeisiin ja keittoihin. Joudun vääjäämättä pakastuspuuhiin, sillä puska on jo reilun metrin korkuinen ja kasvaa leveyttäkin kokoajan. Ei sitä millään ehdi niin nopeasti syömään!

4 kommenttia:

  1. Jätä persiljat talveksi maahan, ne saattavat pärjätä talven yli. ainakin minulla täällä Oulussa meni viime talven. Kannattaa ainakin kokeilla. Aluksi keväällä näytti siltä, ettei nouse, mutta kun annoin olla rauhassa niin sieltähän ne viime kesän persiljat nousee. Samoin kävi sitruunamelissan kanssa. minulla ne kasvavat kasvimaalla sellaisissa kolkyt senttiä korkeissa laatikoissa. Ja lunta vaan talvella niskaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Kokeilen ilman muuta. Sitä en tiennytkään, että sitruunamelissakin on monivuotinen.

      Poista
  2. Voi ku sinulla on kiva ja ihana puutarha! Pitänee tutkia tarkemmin vielä lisää ku ennättää.=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Laura. Kävin kurkistamassa blogiasi. Kukkapenkkisi, joissa on suuria kiviä ovat jo nyt upeita vaikka ovatkin vielä kesken. Ja kukkasidonnat ovat myös komeita!

      Poista