Voittajia ja luovuttajia

Terassin ikkunalauta sai uuden kokoonpanon, kun ränsistyneet kesäkukat saivat lopullisen tuomion. Ruukuissa kasvaa (etualalla olevaa kallaa lukuunottamatta) perennakarkulaisia, joita siivosin kevällä purkkeihin kasvamaan. Kalliita kukkakaupan taimia ei tarvita, jos on vähän viitseliäisyyttä. Värikkäässä ruukussa vaatimatonkin kasvi voi olla kaunis.

Noolanat lähtivät, tilalle tuli käpyjä. Korissa kasvaa ketoneilikkaa ja yksi eksynyt sormustinkukan lapsi. Ketoneilikka sietää näköjään hyvin kuivuutta, sillä se on ainoa kasvi, joka tässä matalassa astiassa on minulla säilynyt hengissä. Tökkäsin keväällä siihen pari pientä ruipulaa, jotka lähtivät vahingossa irti, kun kaivoin ketoneikan vieressä kukkapenkkiä. Kesän aikana se on kasvanut tuuheaksi mättääksi. Istutan sen maahan ennen yöpakkasia. Paikkaa en ole vielä keksinyt.

 
Syksy lähestyy, ei voi mitään. Osa kesäkukista alkaa olla tiensä päässä. Vielä muutama päivä sitten noolanat, orvokit ja petuniat näyttivät ihan hyviltä. Mutta eivät enää. Heitin huonoimmat kompostiin. Kiskoin myös sormustinkukat maasta (olisi pitänyt tehdä se jo aikaisemmin, mutta nyt ainakin ehtivät hyvin siementää). Leikkasin kokonaan matalaksi jalokärsämöt, lupiinit ja särkyneetsydämet. Kuivat lehdet ja oksat ja/tai kukinnot lähtivät rohtosuopayrteistä, mirrinmintuista, salvioista ja ketoneilikoista.

Nyt yleisnäkymä on siisti, mutta ei enää yhtä värikylläinen. Patenttikonstini syksyisin syntyvien kolojen täyttämiseen on nostaa kukkajakkara ja suuri ruukku koloon. Jos en muuta keksi, laitan koloon sinkkiämpärin nurinpäin ja kasaan sen päälle koristekurpitsoja tai hauskoja esineitä. Siten parhaan loistonsa ohittaneisiin kukkapenkkeihin saa edes vähän väriä.
 

Riippapetunia on vähentänyt kukintaa. Samaan ruukkuun istuttamani mirrinminttukarkulainen on sen sijaan vallannut ruukussa yhä enemmän tilaa ja näyttää elinvoimaiselta.

Isosamettikukat ovat edelleen komeita ja täynnä nuppuja. Näitä laitan ensi vuonna myös. Vaikka edelleen väitän, että väri ei ole valkoinen, vaikka siemenpussissa niin luvattiin.

Säleikössä hyvin viihtynyt krassi ränsistyi ällistyttävän nopeasti sen jälkeen, kun kirvat iskivät siihen. Vaikka tuholaiset myrkytettiin, ei kasvi enää toipunut. Pihan puoleta se oli yhä kaunis ja täynnä kukkia, mutta terassin puolella näky oli kaikkea muuta kuin miellyttävä. Niinpä kiskoin kasvit alas. Tilalle ripustin koristekurpitsoja.

 
Yksi syksyn pelastajista on koristekurpitsa. Se on hauska ja helppo kasvi. Paitsi, että se tekee kauniita hedelmiä, se on tähän aikaan vuodesta myös todella rehevä. Kasvatan koristekurpitsoja siemenestä ikkunalaudalla joka kevät. Kesän alussa istutan ne ulos, milloin minnekin. Pidän siitä, että puutarhassa tapahtuu kesän aikana yllätyksiä. Koristekurpitsat järjestävät niitä aina. Yhtenä vuonna halloween-kurpitsa ryömi kasvimaan reunalta ensin ojaan ja kiipesi siitä useiden metrien matkan korkealle naapurin sireeniaidanteeseen. Kyllä oli ohikulkijoilla ihmettelemistä. Harmi vaan, että suurimmat kurpitsa kehittyivät juuri ojan puolelle. Ne katosivat vähin äänin. Joku keräsi ne ilmeisesti halloween-juhliaan varten.

Tänä vuonna istutin ojaan perinteisiä koristekurpitsoja. Ne ovat tehneet rinteestä ihanan vehreän ja täyttäneet pinta-alaa tehokkaasti. Hedelmät ovat alkaneet kehittyä. Keräsin ensimmäisen erän jo talteen. Käytän niitä koristeina ulkona ja sisällä. Kuivassa paikassa ne säilyvät hyvinä koko talven.