Makasi eilen selälläni maassa, kun yhtäkkiä tajusin, mitä olen unohtanut. Kesällä siniseen taivaaseen ja kumpupilviin tottuu niin, että niitä alkaa pitää itsestäänselvyyksinä. Mutta ihan kohta ystävät, ihan kohta: taivas muuttuu. Siitä tulee sävytön peitto, jonka takaa ei näe aurinkoa ja jonka alla kaikki muuttuu värittömäksi ja ankeaksi.
Säilöin äkkiä kameraan sen, mitä yläpuolellani näin. Ehkä kuvat tuovat lohtua sitten, kun syksy saapuu ja mieli alkaa epäillä, että ikiaikainen valo on meidät ainiaaksi unohtanut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti