Satoa tai sitten ei

Mansikoita tuli tänä vuonna mukavasti. Ne ja karhunvatut ovatkin marjoista ainoita, jotka tekevät meillä kunnolla kauppansa. Vähäiset kirsikat katoavat lintujen suihin niin nopeasti, että ei niistä jää meille kuin muutama maistiainen. Ei haittaa: kiva vaan, jos voin tehdä linnuista onnellisia. Meillä marjat syödään tuoreina mieluiten suoraan puskasta. Inhosin lapsuudenkotini hillo-, mehu- ja pakastusstressiä, jonka liika marjasato sai aikaan. En ole halunnut samaa taakkaa itselleni.

Kasvatan marjoja vain sen verran, mitä tuoreina syödään. Jos satoa tulee liikaa, annan naapureille ja ystäville tai jätän lintujen syötäväksi. Pakkaseen laitan mahdollisimman vähän. Ei niitä tule talvella syötyä. Meillä ei juurikaan leivota, enkä ole hillo- tai kiisseli-ihmisiä. En yksinkertaisesti tahdo tässä kohtaa jatkaa sukuni naisten perintöä, anteeksi vain. Meidän perheen ruokaympyrästä puuttuu sokerisektori.

  
Mikä onni, että vihanneksia saa kaupasta. En ole mikään hyötyviljelijä, se on pakko tunnustaa. Juurekseni jäävät pieniksi, salaatit ovat olleet milloin kitkeriä, milloin etanoiden valtaamia. Välillä tulee joku onnistuminen, mutta jo seuraavana vuonna voi sama kasvi epäonnistua. En ota siitä paineita. Pyrin pitämään puutarhaharrastukseni mahdollisimman etäällä kaikesta sellaisesta, mihin liitetään sana "hyöty". Puutarhainnostukseni lähtikin ennen kaikkea kukista. Niistä ei ole kenellekään mitään "hyötyä", siksi niihin ei liity samanlaista suorittamista tai pakkoa. Ensimmäisinä vuosina kasvatin ainoastaan koristekasveja.

Pikkuhiljaa aloin kuitenkin kokeilla hyötykasvien viljelyä. Koska halusin pitää sen rentona harrastuksena ilman satotavoitteita, sijoitin hyötykasvit ja koristekasvit iloisesti sekaisin ikäänkuin protestina oikeaoppisuudelle. Sain lapsena riittävän annoksen kasvimaan kitkemistä, perunoiden kuokkimista, omenien ja viinimarjojen keräämistä ja mehujen ja hillojen keittämistä. Oman puutarhani halusin olevan ensisijaisesti muotojen ja värien taidetta ja oman tilan luomista. Perunamaata en missään nimessä halunnut ja kasvimaasta tein pienen. Siellä on kaikki nämä vuodet kasvanut enemmän perennoja välivarastossa kuin salaattia tai muita vihanneksia. 
 
Hedelmäpuut sijoitin talon seinustalle ja viinimarjapensaitakin laitoin vain muutaman - nekin siten, että edessä ja väleissä on perennoja. Myöhemmin olen sijoittanut hedelmäpuita myös varsinaisen puutarhan puolelle perennapenkkeihin. Mutta näissäkin tapauksissa enemmän esteettisistä syistä luomaan kokonaisuuteen korkeutta.

Kasvihuoneen halusin, koska ajatus tomaattien ja paprikoiden kasvattamisesta tuntui hauskalta. Niiden kasvattamisessa olenkin joten kuten aina onnistunut. Kasvilavan sain anopiltani, joka oli saanut sen äidiltäni. Kummallakaan ei ollut sille käyttöä. Enimmäkseen olen kasvattanut lavalla perennoja, kunnes neljä vuotta sitten kokeilin avomaankurkkuja. Se yllättäen onnistui, jonka jälkeen lavalla on aina ollut kurkkuja. Tänä vuonna laitoin lavalle myös kolme kesäkurpitsaa, joiden kanssa olen nyt ongelmissa.

Kurkut ovat kummallisen kelmeitä väriltään ja kypsyvät hitaasti. Kesäkurpitsat ryökäleet kasvavat niin tuuheina, että kurkut eivät saa valoa. Harkitsen nostavani ne köynnöstuen varaan kesäkurpitsojen ylle. Viinisuolaheinää kasvatan ensimmäistä kertaa. Hidas, mutta vaivaton kasvi, sopii hyvin laatikossa kasvatettavaksi. Maku on todella hieno, vähän kirpeä.

Kokeilin tänä vuonna mustaa mavras-paprikaa. Hauskan värinen se ainakin on. Mausta en osaa vielä sanoa. Syömme ne vasta, kun hedelmät ovat kasvaneet vähän lisää kokoa.

Tomaatit ovat tänä vuonna myöhässä. Ei yhtään kypsää vielä. Se johtuu siitä, että ensimmäinen satsi siemeniä ei itänyt. Laitoin uudet taimet reilusti myöhässä vähän sillä ajatukselle, että voihan sitä kokeilla.

Kolme kesäkurpitsaa ovat vallanneet tilan kurkuilta. En oikein tiedä, miten tämän kasvin kanssa pitäisi toimia. Se työntää tolkuttomasti hedelmiä, mutta osa mätänee päästä. Ilmeisesti kuihtuva kukka pitäisi nyppäistä pois. Vai kastelenko liikaa? (Lisäys 21.7. Löysin vastauksen, kyseessä on harmaahome.)