sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Pottitehtaalla

Puutarhaharrastuksen ei tarvitse olla kallista. Riittää, kun on kekseliäs. Istutusastioita saa sanomalehdestä askartelemalla, maitotölkeistä, munakennoista ja kirpputoreilta. Taimia saa halvalla kasvattamalla ne itse siemenistä. Ainoat asiat, joista ei kannata pihistää, on rakkaus, hyvä multa ja kastelulannoite.
 
Vuosien varrella ruukkuvarastoni on kasvanut mittavaksi. Olen säästänyt jokaisen taimikaupasta hankkimani kesäkukan ja perennan muoviruukun ja ostanut ruukkuja vuosittain vielä erikseen lisää. Olen myös nikkaroinut taimikasvatuslaatikoita jätelaudoista. Pulma ei ole istutusastioiden vähyys vaan tilanpuute. Miten saada mahdollisimman paljon taimia hyvään valoon kattoikkunoiden alle ja ikkunalaudoille? Pyöreät ruukut ja aluslautaset vievät suhteessa eniten tilaa. Neliönmalliset ovat hyviä, mutta nekin ovat aika leveitä. Maitotölkkien puolikkaat toimivat oikein hyvin, mutta ne eivät ole erityisen nättejä. Viime vuonna maalasin tölkkejä akryyliväreillä, mutta tänä vuonna jätän väliin - hidasta ja hankalaa.

Ratkaisu löytyi Taitava puutarhuri-kirjasta, josta bongasin paperipottien teko-ohjeen. Paperipotit ovat kapeita ja korkeita ja ne saa ladottua tiiviisti. Sitä paitsi sanomalehtitötteröt ovat aika hauskan näköisiä. Alla pitää olla lautanen tai jokin muu astia, johon ylimääräinen kasteluvesi valuu. Olen käyttänyt useana vuonna muovipusseilla suojattuja uunipeltejä ja tarjottimia alustoina, mutta viime vuonna satsasin pysyvään ratkaisuun. Ostin Plantagenista suorakaiteen muotoisia laidallisia aluslautasia, joiden päällä potit seisovat siististi rivissä kuin roomalaiset sotilaat.

En idätä suoraan poteissa mitään, mutta koulin itäneet taimet niihin jatkokasvatukseen. Kesäkukat selviävät poteissa koko esikasvatuskauden. Tomaatit ja paprikat pitää istuttaa vielä myöhemmin suurempiin ruukkuihin. Siinä vaiheessa heitän pois kitukasvuisimmat ja säästän vain suurimmat.

Ruukuttamisen kanssa tulee usein kiire. Ensin tuntuu, että itäminen on tuskaisen hidasta. Sitten kasvu räjähtää käsiin muutamassa päivässä. Siinä vaiheessa ei ole enää aikaa pottiaskarteluille. Siksi teen potit valmiiksi etukäteen. Koska minulla ei ole pottimuottia, olen kehitellyt oman sovelluksen, joka toimii yhtä hyvin. Ohessa ohje:

Molemmilla lapsillani on kirppissilmää. Poika löysi parilla lantilla laatikollisen frisco- ja pepsilaseja. Paitsi että ne ovat oivallisia juomalaseja, ne toimivat myös pottimuotteina oikein hyvin: Leikkaa suikale sanomalehteä, kääri lasin ympäri. Taittele pohja tiiviiksi ja kastele se noin sentin syvyydeltä vesikulhossa. Hiero pohja tiiviiksi kuivan kulhon pohjaa vasten. Leikkaa yläreuna tasaiseksi. Kuivata pystyasennossa. Liima tai teippiä ei tarvita.

Henkireikä

Vihdoin pääsin itse asiaan! Idätän laakeissa astioissa. Pohjalle laitan lannoitettua taimimultaa, pinnalle kaktus- ja kylvömultaa, jossa itäminen tapahtuu varmemmin. Kun lannoitettu multa on valmiiksi ravinneköyhän mullan alla, taimia ei ihan heti tarvitse koulia uuteen ruukkuun.
  
Olen tehnyt kahta työtä ja ympäripyöreitä työpäiviä 7 päivää viikossa kuukauden ajan ja sama meno jatkuu vielä toisen kuukauden. Perhe ei kohta muista, miltä minä näytän. Mies on hoitanut kodin ja lapset. Siemenpussit ovat saaneet lojua lipastonkulmalla odottamassa. Mutta nyt viikonlopun ajaksi vähän rauhoittui. Olen saanut nukkua ja viettää aikaa perheen kanssa. Myös rakkaalle harrastukselle on jäänyt aikaa.

Joka vuosi viljelyvillitys paisuu hieman edellisestä. Miten niitä siemeniä tuleekin aina tilattua niin tolkuttomasti? Yritän vähän jaksottaa ja kylvää osissa. Hitaimmat jo nyt helmikuussa, nopeimpia (kuten krassit, avomaankurkut, pavut ja kurpitsat) vasta huhtikuun lopulla.
 
Tätä sanoisin jo huijaukseksi. Petunian siemenpussissa oli siitepölyä ja kolme pikkuruista siementä. Pitää laittaa Korpikankaalle asiakaspalautetta.
 
Eilen laitoin itämään hyötykasveista:
- paprikat (keltaisia suippomallisia ja punaisia tavallisia)
- tomaatit (neljää laatua)

kesäkukista:
- isosamettikukat (vanilla)
- petuniat (riippa)
- leijonankidat (värisekoitus)
- noolanapussin jämät (edelliseltä vuodelta - mahtavatko itää...)

Perennoista:
- syysesikot (sinisiä)
- tulikukat (valkoisia)
- ritarinkannukset (valkoisia korkeita ja sinisiä matalampia)
- punahatut (niitä kaksihattuisia)
- monivuotiset orvokit (pieniä sinisiä)
- laventelit
- tupsulaventelit
 
Yläkerran vessassa kattoikkunan alla on paras paikka kasvattaa taimia. Toukokuuhun mennessä paikka muuttuu perinteisesti viidakoksi, jossa pöydältä ei enää löydy tilaa hammasmukeille.

Idättämisen ajaksi peitän astiat kelmulla, jotta kylvös säilyy kosteana. Välillä pitää vähän availla ja tuuletta, jotta multa ei homehdu.

    lauantai 28. tammikuuta 2012

    Lupaus keväästä

    Vilpolan ikkunalaudalla verhon takana päivää paistattelee joukko unohdettuja esineitä. Huone on kanien valtakuntaa talven ajan, eikä sitä ole muuten käytetty kuukausiin. Hämähäkit ovat saaneet rauhassa kutoa verkkoja nurkkiin. Kevät alkaa aina vilpolan siivouksesta. Nyt ei mene enää kauaa, kun paikan valtaa joukko taimipurkkeja.
     
    Valon määrä on jo lisääntynyt - tänään paistaa pilvettömältä taivaalta. Lumi on puhdasta ja sitä on paljon. Pakkanen on kireä, mutta jokin määrittelemätön kevättunne on jo täyttänyt ajatukseni.

    Viime viikolla posti toi ensimmäisen siementilaukseni. Myös toisesta paketista tuli saapumisilmoitus, mutta en ehtinyt vielä käydä hakemassa sitä. Miten ihanaa, kohta se taas alkaa! Ensi viikko on vielä todella kiireinen töissä, mutta sen jälkeen aloitan ensimmäiset esikasvatukset. Mieli virkistyy jo pelkästä ajatuksesta.

    Lampi uinuu lumen alla. Missähän meidän vesiliskot ovat juuri nyt?

    Varjoliljan siemenkodat ovat saaneet olla kuivakukkakimppuna ikkunalaudalla koko talven.

    Tästä se alkaa. Miten maltan odottaa...

    Ruukuissa talvetettu maahumala on jo ottanut varaslähdön vilpolassa.

    lauantai 21. tammikuuta 2012

    Lunta tulvillaan

    Tammikuun alkuun asti maa oli sula. Pari viikkoa sitten lunta alkoi tulla meillekin päin. Nyt sitä onkin sitten tupruttanut muutamassa päivässä yllin kyllin. Viime vuonna kasvihuoneen laseja meni rikki lumikuorman alla. Tänä vuonna muistin asian ajoissa.

    Viikko sitten orapihlajan oksilla oli kevyt kerros puuterilunta.

    Tänään sama paikka näyttää tältä. Lumi on kosteaa ja painavaa. Nyt jos joskus pitäisi tehdä lumiukko.

    Kurjenmiekat ova menneet sekaisin vuodenajasta. Leuto sää houkutteli ne työntämään esiin uutta kasvua. Viikko sitten vihreä kasvu pilkisti esiin lumikerroksen alta. Tänään paikalla on pelkkää umpihankea.

    Lumityöt ovat mukavia - varsinkin silloin, kun ne tekee joku muu. Tyttäreni sai vuoron tällä kertaa: lapioi ensin kulkuväylän kasvihuoneelle ja pudotti sitten lumet sekä kasvihuoneen että kasvilavan päältä.

    lauantai 7. tammikuuta 2012

    Karua kauneutta

    On ollut harvinaisen leuto talvi. Lunta on satanut muutaman kerran, mutta se on sulanut parissa päivässä pois. Mutta nyt on maa pysynyt valkeana jo muutamia päiviä. Pienikin lumikerros piirtää esiin oksistojen rakenteet ja tuo esiin maiseman muodot. Talven estetiikassa on jotain surumielistä ja riipaisevaa. Se saa ihmisen muistamaan oman pienuutensa.

    Riippakoivun paljaat oksat ovat ihmeen kauniita.
    Pyykkipojat värjöttelevät narulla kuin parvi lintuja puhelinlangalla.
    Pihallamme kasvaa neljä suurta koivua. Ne imevät tolkuttomasti vettä ja kasvattavat juuriaan kiusallisen laajalle alueelle.  Siten ne tekevät perennapenkkien ja kasvimaan kasvuoloista vaikeat. Mutta pidän niistä silti. Korkeat puut tuovat turvallisuuden tunnetta. Ne nousevat korkealle talojen kattojen ylle ja tekevät maisemasta luonnonläheisen tiiviistikin asutulla alueella. Onneksi naapurimmekin ovat tämän ymmärtäneet. Lähes kaikilla pihoilla lähialueellamme kasvaa suuria puita: koivuja, kuusia, haapoja ja vaahteroita.
    Penkki sai jäädä talveksi ulos. Mieheni maalasi sen veneisiin tarkoitetulla kaksikomponenttimaalilla, joten sen PITÄISI kestää. Keväällä sen sitten näemme, onko ruostetta tai maalin hilseilyä.
    Riippaherne on hupaisa talviasussaan. Se näyttää karvaiselta.
    Rinneangervo on kaunis aina, sekä talvella että kesällä. Talvella sen oksiston tyylikäs muoto pääsee esiin. Kesällä se kukkii runsaasti vaaleanpunaisin kukin. Lisäksi se on helppo, sitä ei tarvitse leikata tai tukea tai erityisemmin muutenkaan hoitaa. Se ei kärsi lumikuormasta eikä pallellu kovilla pakkasilla. Keväisin heitän sille runsaasti kanankakkaa. Pitkillä helteillä kastelen. Siinä se.
    Alppiruusut ja minä emme ole vielä oikein löytäneet yhteistä säveltä. Muutaman yksilön tapettuani olen kiitollinen, että nämä kaksi etupihalla kasvavaa ovat säilyneet hengissä parin talven yli. Mutta eivät ne varsinaisesti kukoista. Olen kai kastellut ja lannoittanut liian vähän.

    sunnuntai 4. joulukuuta 2011

    Aidan takana ruoho on vihreämpää

    Talvi ei tahdo tänä vuonna tulla. Ulkona sataa taas. Välillä pakastaa ja sitten taas sataa. Pimeys ilman lunta tuntuu entistä painostavammalta. Katselin eilen turisteja Helsingin kaduilla ja mietin, että voiko huonompaan aikaan tähän maahan tulla.

    Lueskelin tänään sunnuntai-päivän iloksi (vai harmiksi) puutarhakirjoja ja käteeni osui monta vuotta vanha Gardens diary, jonka Hollannissa asuva siskoni oli minulle ostanut. Se on kuvitettu hollantilaisten ja englantilaisten puutarhojen kuvilla. Ymmärrätte tämänpäiväisen murjotukseni, kun katsotte nämä kuvat. Miten ihanaa olisi tehdä puksipuusta matalia penkinreunuksia ja muotoon leikattuja palloja ja kasvattaa tuuheita laventelikumpuja. Ei onnistu näillä leveysasteilla...
    Puksipuureunukset ovat yksi suurimmista syistä, miksi Suomessa englantilaistyylisen puutarhan rakentaminen on lähes mahdotonta. Ei ole toista kasvia, jolla sen voisi täysin korvata. Menetpä minne tahansa Keski-Euroopassa, huomaat, että muotoon leikattuja puksipuita on kaikkialla. Muiden kasvien kirjo vaihtelee, mutta puksipuilla luodaan puutarha ryhti ja raamit. Nämä kuvat ovat ovat hollantilaisesta kuvakalenterista. Kuvat on ottanut Marijke Heuff. Huomatkaa miten pieneen tilaan hollantilaiset tekevät reheviä puutarhoja!

      
    On surullista, että itsenäisyyspäivä on juuri tähän aikaan. Kyllä minä tätä maata rakastan (keskikesällä etenkin), mutta en juuri tänään. Juuri nyt haluaisin asua Englannissa. Tai Tanskassa. Etelä-Ruotsikin kävisi. Välimerenmaat eivät minua kiehdo, sillä en pidä liian kuumasta ilmastosta. Mutta juuri siinä puksipuun, laventelin ja muratin menestymisen rajalla olisi puutarhaintoilijan kaikkein parasta asua. Olen miettinyt, miten puksipuuta vastaavia reunuksia voisi tehdä tässä maassa. Joku ehdotti taikinamarjaa. Toinen sepelvarpua. En oikein innostu kummastakaan. Mutta tuijaa voisin kokeilla. Tässä kuva, jonka olen ottanut muutama vuosi sitten tanskalaisella hautausmaalla. Siellä reunuksia on tehty pikkuruisilla tuijilla, joiden muotoonleikkaus on tehty ilmeisen tunnollisesti pienistä taimista alkaen.

    Matalia reunuksia voi tehdä tuijistakin. Tosin ne kasvavat ajan oloon selkeästi suuremmiksi kuin puksipuu, jota voi pitää leikkaamalla todella pienenä, jos niin haluaa.
    Samalla hautausmaalla oli myös likusteriaidanteita, mutta ne olivat sitten jo selkeästi korkeampia, lähes aitoja. Jos ja kun haluan tehdä vihreät penkinreunukset, ei likusteri sittenkään liene paras vaihtoehto. Sen sijaan tuo kuvan keltainen pallotuija korvaisi menen tullen puksipuupallon! Olen monta vuotta kärkkynyt, jospa löytäisin Suomesta näitä tämän värisiä, mutta eipä ole vielä tullut vastaan.