lauantai 16. kesäkuuta 2012
Pitkän päivän iltana
Käsivarret ovat täynnä karhunvatun ja orapihlajan repimiä naarmuja ja peukalossa on piikki niin syvällä, että en saa sitä pois. Oli mulla hanskat - tosin yleensä siinä jalkojen juuressa nurmikolla. Jalat ovat saaneet nokkosenpistoja vuoden tarpeisiin. Niska on palanut. Tukka on tuhannentakussa. Käsivarsia särkee. Jalkapohjat ovat värjäytyneet niin mustiksi, että en saa niitä puhtaiksi edes saippualla ja harjalla.
Olin aamusta myöhäiseen iltaan ulkona. Leikkasin, kitkin, kaivoin, kannoin, istutin, kastelin, lakaisin, lannoitin, sotkin ja siivosin.
Kun työ oli valmis, istuin hiljaa penkillä ja katselin ympärilleni. Kaikki vaiva ja selän kolotukset tulivat palkituiksi. Ohikiitävän hetken tunsin ylpeyttä. Niin kuin jokainen äiti ajattelee lapsistaan, että he ovat maailman ihanimpia, niin minä ajattelin tänään myös puutarhastani.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Työskennellessä sattuu ja tapahtuu. Ja hanskat, niiden kanssa vain on niin vaikea työskennellä, ei saa kunnon tuntumaa:)
VastaaPoistaKyllä puutarhastaan saakin olla ylpeä, sehän on omin kätösin tehty!
Monta kertaa olen ajatellut ihan samoin. Mulla on noiden lisäksi vielä kuolleita itikoita hiukset täynnä :D ja jalat ym. itikanpuremia täynnä.
VastaaPoistaJuuri niin Pioni, ei saa tuntumaa :D Se piikki on yhä peukussa. Yöllä oli pakko nousta laittamaan särkygeeliä, kun käsivarsien pakotus ei muuten loppunut. Joskus mietin, että onko ihan pakko niin paljon kerralla... Mut eihän sitä malta, kun on homma kesken.
VastaaPoistaItikat on kyllä inhoja. Sitten kun paukamia vielä raapii märillä ja multaisilla sormilla, niin tukassa itikoiden lisäksi multaa ja savea :)