Naapurisopu koetuksella

Höyhenpensas kukkii hunajantuoksuisin pienin pölyhuiskukukin.

Kaksi vuotta sitten perustin suuren pensas- ja perennapenkin keskelle pihaa. Olin etsinyt kokonaisuuteen helmipensasta, mutta en löytänyt sitä miltään taimitarhalta tai puutarhaliikkeestä. Plantagenissa sain päähänpiston ja ostin tämän höyhenpensaan helmipensaalle tarkoitetulle paikalle.

Heräteostoksissa on aina se vika, että asioista ei ole ottanut selvää ajoissa. Olin jo ehtinyt istuttaa pensaan kalkkia tarvitsevan ketoneilikan viereen, kunnes sain selville, että kasvi viihtyykin mieluummin happamassa maassa. Jätin kasvin paikoilleen ja ajattelin ratkaista asian myöhemmin. Nyt pensas on ollut paikalla pari vuotta, enkä ole vieläkään keksinyt, minne sen istuttaisin. Uutta penkkiä ei nyt ole suunnitteilla. Yksittäiskasviksi tämä on liian pieni. Ehkä jätän asian silleen tänäkin vuonna. Vaikka kasvit viihtyvät nyt naapureina, jompi kumpi alkaa ennen pitkää voida huonosti. Heitin keväällä neilikalle kalkkia todennäköisesti liian varoen, koska en halunnut hermostuttaa höyhenpensasta. Luulen, että se on neilikka, joka alkaa ensimmäisenä oirehtia.

Etualalla ketoneilikka, joka kukkii ihanin vaaleanpunaisin kukin myöhemmin kesällä. Olen kasvattanut sen itse siemenistä pari vuotta sitten. Neilikan vasemmalla puolella pikkuinen höyhenpensas ja oikealla rentoakankaali. Kuva on viikon vanha, tänään akankaali kukkii jo paljon näyttävämmin. Otan siitä kuvan, kunhan ehdin.

Sillä välin puutarhassa

Riippaherne kukki vielä, kun tänään palasimme. Kuva on kolme päivää vanha. Pieni puuksi varrennettu pensas on varsin suloinen yksityiskohta keskellä rinneangervoaidannetta. Riippuvat oksat ovat kauniit myös talvella. Puu on lähellä oleskelualuetta paikassa, jonka ohi kuljetaan usein. Keskeisellä paikalla se kiinnittää huomion, vaikka onkin pihan muihin puuvartisiin nähden pieni.

.
Olepa pari päivää sukuloimassa Keski-Suomessa, niin huomaat palatessasi, että:

• Tuuli on lennättänyt koivuista kymmenittäin valtavia oksia pitkin pihamaata.
• Nurmikko olisi sittenkin pitänyt ajaa ennen lähtöä. Ne ainoat voikukat, jotka jätit nyppimättä, ovat tilaisuuden tullen siementäneet.
•  Ruukkukasvit, jotka olit unohtanut kastella, ovat heittäneet veivinsä.
• Orvokit, jotka muistit kastella, ovat nuutuneet, mutta nippanappa hengissä.
• Kasvilavan kansi olisi ollut syytä jättää raolleen. Avomaankurkuissa on keltaisia lehtiä.
• Karhunvattu on tehnyt taas lisää lapsia ja uhkaa jo vakavasti vallata koko mansikkamaan.
• Viimeisetkin tulppaanit ovat lopettaneet kukintansa, ja lehdet alkavat nuutua ja kellastua.
• Herttavuorenkilven kukkavarret ovat muuttuneet ruskeiksi.
• Rikkaruohoja on siunaantunut niin, että epäilet niiden sotastrategiaan kuuluvan, että massiivinen maa- ja ilmavoimien yhteishyökkäys tehdään aina silloin, kun emäntä on poissa.
• Pallotuija, jota et ehtinyt istuttaa ennen lähtöä, on juuripaakustaan huolestuttavan kuiva.

Herttavuorenkilpi kukki tänä vuonna runsaammin kuin koskaan aiemmin. Kuva on viikon takaa, nyt kukinta on jo päättynyt. Pidän tästä kasvista siksi, että se on niin hyvä reunus- tai maanpeittokasvi sellaisiin paikkoihin, joita on vaikea hoitaa. Se viihtyy oikeastaan missä vaan. Tiiviin lehdistön alla ei rikkaruohot viihdy. Ikivihreät lehdet tuovat ilmettä ja väriä puutarhaan jo silloin, kun muut perennat uinuvat vielä mullan alla. Aikainen kukinta palkitsee kärsimättömän puutarhurin. Ainoa miinuspuoli on se, että kukkavarret pitää leikata kukinnan päätyttyä, koska ne muuttuvat ruskeiksi ja rumiksi.

 .

Kun olet kartoittanut vahingot ja laskenut uhrit, huomaat että:

• Lumipalloheisi on täydessä kukassa. Nyrkin kokoiset kukkapallon nuokkuvat romanttisesti perennapenkin kulmassa.
• Vaaleanpunaiset lupiinit ovat aloittaneet kukinnan.
• Liljoissa on nuppuja.
• Ukonlaukka availee ensimmäisiä nuppuja.
• Kurkut kukkivat.
• Sormustinkukat ovat hyvässä kasvuvauhdissa.
• Rohtosuopayrttipöheikkö on tuuheampi kuin lähtiessä.

 

Nämä valkoiset papukaijatulppaanit kukkivat yllättävän myöhään. Nyt, kun palasimme kahden päivän matkalta, viimeisetkin terälehdet olivat pudonneet.

Ystäviä ja vihollisia

Poikani on kiltti ja ihana mussukka. Mutta hänen skeittilautansa on kaamea riiviö. Se ei jostain syystä tule toimeen ruukkujeni kanssa - aina haastamassa riitaa. Yleensä skeitti voittaa tappelun. Nyt on riippukeinukin rekrytoitu rähinäremmiin. Se pisti pirstaleiksi toisen korkeista ja huippukauniista valkoisista ruukuistani.

Väkivallan uhrit odottelevat loppusijoitustaan risukasan vieressä aitan takana.

Onneksi toinen ruukuista säästyi. Olin kieltämättä sijoittanut ne aika lähelle riippukeinua, mutta en voinut aavistaa, että se on NIIN reviiritietoinen, että oikein katkaisee köyden, jotta voi lennättää viattoman lapseni ruukun päälle niin, että molempiin sattuu.

 
Ruukkuharmiin auttaa se, että naapurin valtavat sireenit kukkivat kuin viimeistä päivää ja levittävät tuoksua ihanasti myös meille. On ilta, istun parhaillaan kannettavan kanssa terassilla. Tällaisena hetkenä tuoksu tuntuu ihmeellisen voimakkaalta. Meidän sireenimme ovat vielä pieniä ja tekevät vasta vähän kukkia. Unkarin sireenimme ovat reilusti kookkaampia, mutta ne ovat nyt vasta nupuilla.

Myös rakas rönsyleimu ilahduttaa minua tänään. Se muodostaa pinkin maton kukkapenkissä. Se on kovin innokas leviämään ja kiihkeä kukkimaan. Otin siitä varhain keväällä muutamia rönsyjä ja laitoin aitan nurkalle suuriin ruukkuihin. Se täytti ne hetkessä. Ehkäpä kokeilenkin tätä kasvia ojan kulmalle, miten se siinä viihtyisi. Rönsyistä lisääminen on lapsellisen helppoa.

Rönsyleimu leviää nopeasti. Verikurjenpolvet ovat hätää kärsimässä. Pitää siirtää ne toiseen paikkaan.

Toukokuussa leikatut pistokkaat ovat jo vallanneet jättiruukut! Taustalla kukkii akileija.

Nämä akileijat ostin valmiina taimina. Ne ovat nyt puutarhassa toista kesää. En osaa arvioida, miten ne leviävät. Viihtyvät ainakin tässä aurinkoisella paikalla hyvin. Istutin ne ruusuorapihlajan juurelle. Metsästin ruusuorapihlajaa monta vuotta ennen kuin viime kesänä löysin taimen. Hyvin se on selvinnyt ensimmäisestä talvestaan. Leikkaisin sitä keväällä, jotta se lähtisi heti alkuvaiheessa kasvamaan kauniin muotoiseksi. Kasvi on keskeisellä paikalla, se näkyy terassilta ja keittiön ikkunasta. Olen nähnyt Hollannissa suureksi puuksi kasvaneen yksilön täydessä kukassa, jonka jälkeen sain pakkomielteen. Tiedän, että siinä menee vuosikymmeniä, mutta tahdon sellaisen puun. Kukkiessaan se muistuttaa valtavaa vaaleanpunaista hattaraa. Leikkaamisesta pitää kuitenkin huolehtia, ettei tule sellaista harvaa ja rumaa muotopuolta.

Yllätyksenä ja pyytämättä

Päivänkakkarat ovat siementäneet viime vuonna nurmikolle. Mikäs siinä, antaa kukkien kukkia. Jätimme nurmikon ajamatta noin viiden neliön alalta pihan reunalta, jotta päivänkakkarat saavat ensin kukkia. Ne ovat vielä nupulla, mutta sillä välin on tullut esiin muutakin mukavaa. Nurmitädyke kukkii ihanasti. En pidä nurmikkoa pyhänä. Saa siinä kasvaa muutakin seassa, vaikka voikukat kyllä käyn nyppimässä poimintalaitteen kanssa.

Päivänkakkarat ovat vielä nupuilla. Ne tulivat tontille papan siementuliaisina. Niitä oli ensin vain yhdessä kukkapenkissä, mutta nyt niitä on vähän joka puolella puutarhaa. Tuuli lennättää siemeniä tehokkaasti. Filosofiaani kuuluu, että puutarha saa ohjailla myös itse itseään. En kitke päivänkakkaroita, vaan annan niiden asettua sinne, missä ne valitsevat paikkansa kasvaa. Nurmitädykettä ei ole aiempina vuosina näkynyt - tai sitten en vaan ole huomannut sen olemassaoloa, kun nurmikko on leikattu niin usein. Kyllä ilahduin, kun nämä ilmestyivät!

Työntäyteinen helatorstai

Tomaattien kanssa on tänä vuonna ollut murhetta. Siemet itivät huonosti ja kasvu on ollut hidasta. Aikaisempina vuosina taimet ovat tähän aikaan olleet jo puolta suurempia. Voi olla, että sato ei ehdi kypsyä tänä vuonna. Toivon pitkää ja lämmintä syksyä.

Sain tänään paljon aikaan. Ensin harvensin retiisit kasvimaalla. Sitten siivosin kasvihuoneen ja istutin loputkin tomaatit ja paprikat sinne. Pavut saavat jäädä huomiselle.

Kokeilen nyt ensimmäistä kertaa Mavras-paprikaa, joka tekee mustan hedelmän. Luulin ensin, että taimet ovat sairaita, kun lehdet tulevat esiin käpristyneinä, mutta ilmeisesti kasvi vaan tekee niin: aukaisee lehdet sitten, kun ne ovat suurempia. Taimet ovat jo kukassa, vaikka ovat selvästi tavanomaista paprikaa pienempiä kooltaan.

Kasvihuoneen jälkeen kävin kadunpuoleisen ojan kimppuun. Tonttimme on kulmatontti, joten ojaa on pitkästi. Se on syvä ja leveä. Toinen piennar on meidän puolta, toinen kaupungin puolta. Kaupunki niittää oman puolensa kahdesti kesässä, mutta toinen puoli meidän on niitettävä itse. Työ on tylsää ja epämotivoivaa, koska oja ei näy puutarhan puolelle lainkaan, mutta tekee kuitenkin hoitamattomana talon julkisivusta epäsiistin. Koska haluamme ajan oloon päästä ojan niittämisestä eroon, olemme aloittaneet pitkän projektin sen kunnostamiseksi. Tarkoitus on istuttaa koko rinne täyteen sellaisia monivuotisia kasveja, jotka ovat mahdollisimman huoltovapaita ja tiiviitä kasvutavaltaan niin, että rikkaruohoja ei tarvitse kitkeä. Olemme aloittaneet ojan lyhimmältä pätkältä ja laittaneet sinne vuorenkilpeä, nukkapähkämöä ja rentoakankaalia. Koska kasvit on lisätty itse jakamalla, niitä ei tietenkään kerralla ole ollut riittävästi koko alueen täyttämiseksi.

Laitoin tänään työn alla olevan ojan tasaiselle reunalle tyhjiin koloihin loput koristekurpitsat, krassit ja noolanat, joille ei pihan puolelta löytynyt paikkaa. Rinteen jyrkimpään kohtaan kylvin apilaa ja viherlannoiteseosta, jossa on sekaisin hunajakukkaa, veriapilaa ja viljatarta. Hunajakukalla on pitkä paalujuuri, jolla se porautuvat syvälle maahan, veriapila sitoo typpeä ja parantaa siten rinteen kasvuoloja tulevaisuutta ajatellen ja viljatar sitoo maan pinnan. Em. kasvit ovat yksivuotisia, joten ratkaisu ei ollut lopullinen, mutta kun pinta-alaa on niin paljon, että jollain se piti saada täyteen siksi aikaa, että saan perennoja lisättyä riittävästi. Rikkaruohot olimme myrkyttäneet jo kahteenkin kertaan, mutta edelleen siellä oli muutamia sinikkäitä. Yritin nyppiä ne pois alta ennen kuin tein uudet kylvöt. Eniten minua huolestuttaa nyt, miten itäminen onnistuu, kun kylvös on aika vaikea pitää kosteana. Rinne on jyrkkä ja paahteinen. Laitan kuvia ojasta myöhemmin.

Ennen istutusta upotan aina juuripaakut hetkeksi vesiämpäriin imemään vettä. Kuvan krassi on pensaskrassi.

Koristekurpitsa on kiitollinen kasvi. Laitan niitä lähes joka vuosi. Jos penkissä on kolo, tökkään siihen kurpitsan. On hyvä, että isossa puutarhassa on kolontäyttökasveja, joilla keskeneräisetkin paikat saa helposti näyttäviksi. Maalasin tänä vuonna maito- ja mehutölkit akryyliväreillä läpikuultavan turkooseiksi. Näin ne näyttivät ikkunalaudalla paljon hauskemmilta kuin ilman maalia. Pieni vaiva, mutta ilo silmälle. Purkkeja katsellaan kuukausia, joten mieluummiin niitä katselee, jos ne ovat kivan värisiä.

Siemenestä kasvu alkaa

Mirrinminttua on helppo kasvattaa siemenistä. Se on upea reunuskasvi, kukkii pitkään ja on kasvutavaltaan tiivis. Kissamme rakastaa sitä ylenpalttisesti, kierii sen päällä ja näykkii hampaillaan. Kasvi ei pane rakkaudenosoituksia pahakseen. Taipuisat varret eivät katkeile kissan käsittelyssä.

Sain ensimmäisen pienen pihaplänttini vuonna 2000. Rivitalopihassa oli valmiina muutama perennapenkki, mansikkamaa ja pensaita. Aluksi en tiennyt niistä mitään, en tunnistanut enkä osannut hoitaa. Lukemalla tieto lisääntyi. Samassa suhteessa myös kiinnostus heräsi. Ensimmäinen todellinen puutarhatekoni syntyi pakon sanelemana: Taloyhtiön päätöksellä etupihan orapihlaja-aidat leikattiin maata myöten matalaksi. Halusimme jonkinlaisen näkösuojan. Kun en muutakaan osannut enkä keksinyt, idätin linnuille tarkoitettuja auringonkukan siemeniä talouspaperin päällä. Olin kuullut, että se on helppoa. Kas, ne itivät. Tökkäsin ne maahan. Ne kasvoivat. Ja kasvoivat. Ja tekivät hienon näkösuojan pihan laidalle. Tunsin valtavaa ylpeyttä!

Sitten raparperi kukki. Oi voi. Kuulin jälkeenpäin, että sen ei saisi antaa kukkia. Mutta kukasta tulee siemeniä. Uteliaisuuttani otin siemenet talteen ja pistin purkkiin seuraavana vuonna. Nekin itivät! Silloin viimeistään hurahdin. Olinko minä omin pikku kätösin todella tuottanut raparperin taimia? En ehtinyt istuttaa niitä rivitalon pihaan, kun jo muutimme nykyiseen paikkaan. Ne kasvavat nyt täällä. Niitä on jo jaettu ja siirretty ja annettu muillekin. 

Innostukseni lähti siis ennen kaikkea siemenistä ja kasvun ihmeestä. Ostan kyllä välillä valmiitakin taimia, mutta kaikkein suurimman ilon saan siitä, jos penkissä rehottaa itse siemenistä kasvatettuja perennoja tai kesäkukkia.

Piiankieli on minulle uusi tuttavuus. Mitähän näistä tulee?