Lupaus keväästä

Vilpolan ikkunalaudalla verhon takana päivää paistattelee joukko unohdettuja esineitä. Huone on kanien valtakuntaa talven ajan, eikä sitä ole muuten käytetty kuukausiin. Hämähäkit ovat saaneet rauhassa kutoa verkkoja nurkkiin. Kevät alkaa aina vilpolan siivouksesta. Nyt ei mene enää kauaa, kun paikan valtaa joukko taimipurkkeja.

 
Valon määrä on jo lisääntynyt - tänään paistaa pilvettömältä taivaalta. Lumi on puhdasta ja sitä on paljon. Pakkanen on kireä, mutta jokin määrittelemätön kevättunne on jo täyttänyt ajatukseni.

Viime viikolla posti toi ensimmäisen siementilaukseni. Myös toisesta paketista tuli saapumisilmoitus, mutta en ehtinyt vielä käydä hakemassa sitä. Miten ihanaa, kohta se taas alkaa! Ensi viikko on vielä todella kiireinen töissä, mutta sen jälkeen aloitan ensimmäiset esikasvatukset. Mieli virkistyy jo pelkästä ajatuksesta.

Lampi uinuu lumen alla. Missähän meidän vesiliskot ovat juuri nyt?

Varjoliljan siemenkodat ovat saaneet olla kuivakukkakimppuna ikkunalaudalla koko talven.

Tästä se alkaa. Miten maltan odottaa...

Ruukuissa talvetettu maahumala on jo ottanut varaslähdön vilpolassa.

Lunta tulvillaan

Tammikuun alkuun asti maa oli sula. Pari viikkoa sitten lunta alkoi tulla meillekin päin. Nyt sitä onkin sitten tupruttanut muutamassa päivässä yllin kyllin. Viime vuonna kasvihuoneen laseja meni rikki lumikuorman alla. Tänä vuonna muistin asian ajoissa.

Viikko sitten orapihlajan oksilla oli kevyt kerros puuterilunta.

Tänään sama paikka näyttää tältä. Lumi on kosteaa ja painavaa. Nyt jos joskus pitäisi tehdä lumiukko.

Kurjenmiekat ova menneet sekaisin vuodenajasta. Leuto sää houkutteli ne työntämään esiin uutta kasvua. Viikko sitten vihreä kasvu pilkisti esiin lumikerroksen alta. Tänään paikalla on pelkkää umpihankea.

Lumityöt ovat mukavia - varsinkin silloin, kun ne tekee joku muu. Tyttäreni sai vuoron tällä kertaa: lapioi ensin kulkuväylän kasvihuoneelle ja pudotti sitten lumet sekä kasvihuoneen että kasvilavan päältä.

Karua kauneutta

On ollut harvinaisen leuto talvi. Lunta on satanut muutaman kerran, mutta se on sulanut parissa päivässä pois. Mutta nyt on maa pysynyt valkeana jo muutamia päiviä. Pienikin lumikerros piirtää esiin oksistojen rakenteet ja tuo esiin maiseman muodot. Talven estetiikassa on jotain surumielistä ja riipaisevaa. Se saa ihmisen muistamaan oman pienuutensa.

Riippakoivun paljaat oksat ovat ihmeen kauniita.

Pyykkipojat värjöttelevät narulla kuin parvi lintuja puhelinlangalla.

Pihallamme kasvaa neljä suurta koivua. Ne imevät tolkuttomasti vettä ja kasvattavat juuriaan kiusallisen laajalle alueelle.  Siten ne tekevät perennapenkkien ja kasvimaan kasvuoloista vaikeat. Mutta pidän niistä silti. Korkeat puut tuovat turvallisuuden tunnetta. Ne nousevat korkealle talojen kattojen ylle ja tekevät maisemasta luonnonläheisen tiiviistikin asutulla alueella. Onneksi naapurimmekin ovat tämän ymmärtäneet. Lähes kaikilla pihoilla lähialueellamme kasvaa suuria puita: koivuja, kuusia, haapoja ja vaahteroita.

Penkki sai jäädä talveksi ulos. Mieheni maalasi sen veneisiin tarkoitetulla kaksikomponenttimaalilla, joten sen PITÄISI kestää. Keväällä sen sitten näemme, onko ruostetta tai maalin hilseilyä.

Riippaherne on hupaisa talviasussaan. Se näyttää karvaiselta.

Rinneangervo on kaunis aina, sekä talvella että kesällä. Talvella sen oksiston tyylikäs muoto pääsee esiin. Kesällä se kukkii runsaasti vaaleanpunaisin kukin. Lisäksi se on helppo, sitä ei tarvitse leikata tai tukea tai erityisemmin muutenkaan hoitaa. Se ei kärsi lumikuormasta eikä pallellu kovilla pakkasilla. Keväisin heitän sille runsaasti kanankakkaa. Pitkillä helteillä kastelen. Siinä se.

Alppiruusut ja minä emme ole vielä oikein löytäneet yhteistä säveltä. Muutaman yksilön tapettuani olen kiitollinen, että nämä kaksi etupihalla kasvavaa ovat säilyneet hengissä parin talven yli. Mutta eivät ne varsinaisesti kukoista. Olen kai kastellut ja lannoittanut liian vähän.