Väriterapiaa

Uutisten mukaan tänään oli poikkeuksellisen lämmin syyskuun viimeinen päivä. Siitä en tiedä mitään, sillä olen kökkinyt sisätiloissa koko päivän, pukkaa flunssaa. Nyt iltasella tein pienen kierroksen kameran kanssa. Miten ihania värejä löysinkään! Tulin heti paremmalle tuulelle.
 

Tuhkapensas. Taustalla keltaiseksi värjäytynyt kiinanlaikkuköynnös.

Nukkapähkämö ja herttavuorenkilpi ovat uskollisia ystäviäni keväästi myöhäiseen syksyyn.

Vaahtera ei ole tänä vuonna näyttänyt parasta väriloistoaan, mutta lehdet nurmikolla ovat silti näky, josta ilahdun.

Omenapuun alla maailma tuntuu jotenkin erilaiselta, lohduttavalta ja turvalliselta.

Kotakuusama ja hurmehappomarja näyttäytyvät näissä väreissä koko kesän. Mutta vasta syksyllä, kun kukkaloisto ehtyy, ne nousevat erityisesti esiin.

Riittäisikö jo...

Edellisten asukkaiden tekemä laatoitus on tehty kaikkea muuta kuin oikein. Alla ei ole soraa eikä hiekkaa. Laatat ovat painuneet keskeltä kuopalle, jolloin rankkasateilla syntyy suuri lätäkkö. Asian ainoa hyvä puoli on se, että vieressä kasvaa koivu. Se varmaankin hyötyy lisäkastelusta, kun vesi imeytyy lätäköstä hiljalleen maaperään. Laatat kaivetaan ylös ensi- tai seuraavana kesänä, kun mittava salaoja- ja terassiremontti päätetään aloittaa. Siihen saakka saamme elää lätäkön kanssa. Onneksi sisäänkäynti on talon toisella puolella.

  
Murjotuspäivän marinoita: Nyt kun olisi aikaa, sataa koko ajan. Pieni tihku ei saa minua pysymään sisällä, mutta tällaiset rankkasateet kyllä. Tätä on jatkunut jo päiväkausia.

Tämä muistukseksi itselleni, kun taas syyskauden ulkopuolella romantisoin mielessäni "kuulaita ja kirpeitä syyspäiviä" että märkiä ja hiostavia ne ovat. Ei ole vielä kunnolla ruskaakaan, joka piristäisi vähän. Ei nyt ole mitään hyvää näissä keleissä - eikä ole vielä edes mätäkuu. Ja ei, ei huvita tunnelmoida vaahtokylvyssä tai takkatulen ääressä. Sen sijaan tuijotan happamana ikkunasta ja luettelen mielessäni mitkä kaikkia asiat puutarhassa on tekemättä. Työkalutkin jäivät tuonne hujanhajan ruostumaan.

Kasvitkaan eivät pidä siitä, että kasvualusta on jatkuvasti märkä. Ainoa, jota sade pukee, on poimulehti. Se kerää suuria pisaroita lehdilleen eikä näytä olevan moksiskaan.

Paluu tulevaisuuteen

Tein tänään töitä puutarhassa aamusta aina siihen saakka, kun tuli pimeää. Olin niin keskittynyt työhön, että muistin kuvaamisen vasta, kun hämärä oli jo laskeutunut. Käsivarsien lihakset ovat niin hellänä, että teekupin piteleminen tuottaa vaikeuksia. Mutta päiväkausia vaivannut selkäsärky on poissa: kroppani tarvitsi liikuntaa puutarhassa yhtä paljon kuin puutarha tarvitsi minua.

 
Olen viikonlopun aikana palannut työputkesta takaisin elämään. Minua on kaivattu, totesin sen omin silmin, kun istuin aamukahville terassin portaille. Näky oli lohduton. Laiminlyöty puutarhani osoitti mieltään. Tunnelma oli kuin hylätyssä hiljalleen metsittyneessä aavekaupungissa. Pääni vieressä roikkui amppeli, jossa muinoin kukoistanut krassi roikotti kellastuneita rönsyjään kuin paljaaksi kaluttuja luita. Pitkään jatkuneet syyssateet olivat turmelleet krysanteemit ja viimeiset orvokit. Kukat olivat muuttuneet irvokkaan ruskeiksi ja niihin oli liimautunut mätänemisprosessin aloittaneita koivun lehtiä. Rikkaruohot irvistelivät kaikkialla, mihin pääni käänsin. Puut olivat pudottaneet lehtiä ja kuivia oksia röyhkeästi kaikkialle, mihin ylettyivät. Terassin lattia, pöydät, tuolit ja hylly olivat roskien, tomun ja kuran peitossa, nurkissa lymysi hämähäkinseittiä. Kurkkujen ja koristekurpitsojen lehdet olivat härmän runtelemia ja niiden yksinäiset onnettomat hedelmät huusivat apua roikkuessaan riutuneissa kasveissa kuin ohuissa elämänlangoissa. Kasvihuoneessa vastaan pelmahti homeitiöitä. Kypsät tomaatit tuijottivat minua syyllistävästi: "missä olet ollut". Märkä ylipitkä nurmikko oli paikoin laonnut kuin armoa anoen. Jättimäiset myrkkysienet ilkkuivat minulle kasvimaalla.

Katselin hetken lamaantuneena ympärilleni. Mistä pitäisi aloittaa? Päätin olla ajattelematta urakan valtavuutta ja tehdä asian kerrallaan. Pikkuhiljaa puutarha tuli esiin, värit palasivat. Monta asiaa jäi kesken, mutta paljon tuli tehtyäkin. Terassi on nyt puhdas ja siisti ja koristeltu syysvärein. Tomaatit ja kurkut on kerätty. Laatat on lakaistu ja sora-alueet haravoitu, risut kerätty. Kuolleet kasvit on heitetty kompostiin ja rikkaruohot on nypitty ainakin näkyvimmiltä paikoilta. Sienet ovat saaneet lähteä. Nurmikon leikkaus on aloitettu ja tyhjät kukkaruukut on puhdistettu ja viety varastoon.

Olin unohtanut kottikärryt ja siihen keräämäni kivet talon nurkalle sateen armoille. Vettä oli piripintaan. Kun kaadoin sen pois, syntini jäljet tulivat näkyviin: Kottikärryn pohja on ruosteessa.

Vaikka pallokrysanteemi (vasemmalla) näytti ruskealta limapallolta, kuolleiden kukkien alta tuli esiin terveitä nuppuja. Myös samettikukat (oikealla) säästyivät kompostilta: Niissä oli vielä terveitä kukkia ja tuoreita nuppuja, jotka pääsivät oikeuksiinsa, kun nypin kuolleet kukinnot pois.

 

Puutarhaunelmia Tallinnassa

Karkasimme kahdestaan viikonlopuksi Tallinnaan juhlimaan 15-vuotis hääpäiväämme. Lapset lähetettiin junalla Tampereelle tädin hoiviin. Mitä teimme ensimmäiseksi? Kävimme tietenkin merimuseossa. Huomautan, että vasta TOISENA listalla oli puutarha. Kolmantena tuli taidemuseo. Siinäpä ne, elämän tärkeimmät.

Tallinnassa on muutakin nähtävää kuin vanha kaupunki. Kadriorgin muotopuutarha ja suuri puisto ruusuineen ja joutsenlampineen ovat näkemisen arvoisia. Kävimme alueella molempina päivinä, emmekä silti ehtineet näkemään kaikkea, mitä olisimme halunneet. Jotain sentään: Uusi upea taidemuseo KUMU sijaitsee alueen laidalla. Matkan varrelta löytyi myös Tallinnan vanhin kahvila sekä tasokas ravintola. Puistoon pääsee kätevästi ratikalla. Tosin me jouduimme kävelemään toisena päivänä, koska liikenne oli suljettu citymaratonin takia.

Kadriorgin linnan yläkukkatarha on entisöity 1700-luvun mallin mukaiseksi. Näimme paikalla useita hääseurueita, jotka kävivät ottamassa siellä kuvia. Värikkäät ja matalat istutukset muodostavat symmetrisiä kuvioita. Samantyyppisiä olen nähnyt aiemmin vain "mini Versailleksi" kutsutussa Linderhofin linnassa Baijerissa Saksassa. Oikeassa Versaillessa en ole (vielä) käynyt, mutta sieltä aikansa muoti-ilmiö on alun alkaen levinnyt muuallekin Eurooppaan.

Altaan keskellä on pieni "saari", jossa on kupolikattoinen huvimaja. (Näkyy kuvassa huonosti.) Sinne ei ole siltaa, vaan perille pääseen ainoastaan soutamalla tai uimalla - mikä arvatenkin on kielettyä.

Vaikka puiston puolella istutukset ovat vapaamuotoisempia, on barokkityylisiä kiemuroita sielläkin. Tämän penkin anatomia näkyy selvästi nyt, kun se on ilman istutuksia: reunaa kiertää metallinen maahan upotettu kanttausnauha, multa on hieman kohollaan.

Tämä kiemura on täytetty värinokkosilla.

Muotopuutarhan laitoja kehystää köynnöskaarien muodostamat tunnelit. Vaikka laitoin pään kallelleen ja räpsyttelin silmäripsiä, en saanut miestäni lupaamaan, että meillekin saataisiin tällaiset. Wonder why?

Kaarissa kasvaa villiviiniä ja piippuköynnöksiä. Osa lehdistä hehkuu jo ruskan väreissä.

Kiireisen naisen puutarhassa

Tillin siemeniä ensi kesää varten.

  
On se niin väärin, että työ haittaa vapaa-aikaa. En ehtinyt puutarhaan viikonloppunakaan. Syyslannos on edelleen levittämättä - maksaako enää vaivaakaan. Osa ylös kaivetuista perennoista odottaa edelleen uutta kotia laatikkoon sulloittuina. En ole edes kastellut niitä, sade on saanut huolehtia. (Ovat ihmeen kaupalla hengissä.) Nurmikko on niin pitkä, että se alkaa pian muistuttaa luonnonniittyä. Kasvihuoneessa osa tomaateista on päässyt kypsymään yli.

Mutta niin kiire ei saa olla, että ei ehdi ottaa siemeniä talteen. Viimepäivien mottoni on ollut: kun ei ehdi kunnolla, tekee edes vasurilla. Saksin siemeniä tuottaneita kukintoja purkkeihin ja purnukoihin. Varistelkoot siemenensä omia aikojaan, keräilen ne sitten astioiden pohjilta kun työsuma on purettu ja elämään mahtuu muutakin.

Onneksi postimyynnistä tilaamani kukkasipulit eivät ole vielä tulleet. Se se vasta kidutusta olisi istua sisällä, kun on sellainen herkkupaketti odottamassa.

Yleensä olen kerännyt ukonlaukan kukinnot kuivakukiksi siinä vaiheessa, kun siemenkodat ovat vielä kiinni. Tänä vuonna se jäi. En tiedä, onko mitään järkeä ottaa tämän kasvin siemeniä talteen. Mahtaa olla hankalasti ja hitaasti siemenistä lisättävä, kun on sipulikasvi. Mutta tiedän, että jotkut sitä kuitenkin tekevät - pakkohan se on kokeilla.

Japanilainen testissä

Tänä vuonna tuli vähän omenia. Se saattaa johtua osittain pölyttäjien vähäisestä määrästä, mutta myös siitä, että leikkasin kevättalvella kaikkia hedelmäpuitamme runsaalla kädellä. Kävin työväenopistossa pensaiden ja puiden leikkaamista käsittelevän kurssin. Heti sen jälkeen menin sekatöörien ja sahan kanssa puutarhaan ja leikkasin usean vuoden rästit kerralla. Työ tuotti ison kasan oksia. Luulen, että pitkässä juoksussa operaatio kannatti, mutta tämän kesän satoa se verotti.

Poikkeuksen teki nuori ja erittäin harvinainen japanilaisesta lajikkeesta lisätty omenapuumme. Olen saanut taimen Keski-Suomessa asuvalta omenatarhuri-sukulaiselta, joka ei ole saanut puuta menestymään enää sillä korkeudella, mutta arveli, että meillä se saattaisi talvehtia. Se on selvinnyt meillä nyt kahdesta ankarasta talvesta lumen suojassa. Mutta vielä emme tiedä, miten sen käy sellaisina talvina, kun lunta ei ole. Se kasvaa terassin ja pistotien välissä lähellä taloa. Talvella sen viereen syntyi valtava kinos, kun kulkutiet kolattiin auki. Pieni puu jäi lumen alle muuten, mutta sen latvus pilkisti esiin kasasta. Eipä tullut silloin mieleen, että jänikset osaavat kiivetä myös kasojen päälle: latva oli kauttaaltaan kaluttu. Ehdin jo ajatella, että se siitä puusta, mutta eipä mokoma kuollutkaan. Sen sijaan se kukki ensimmäistä kertaa. Hedelmiä tuli kokonaista kahdeksan kappaletta. Olemme kytänneet niitä koko kesän. Muutama päivä sitten koemaistoimme ensimmäisen hedelmän.

Keskikokoinen, terve ja siisti, ei rupia tai muita virheitä. Väri rusehtava. Kaikki omenat yllättävän saman kokoisia ja tasalaatuisia, muodoltaan pyöreitä.

Rakenne: kiinteä, mehukas. Maku: sopivasti kirpeä, mutta kuitenkin makea, muistuttaa kaupan vihreitä omenia. Erinomainen syöntiomena. Tämä hedelmä taisi olla vielä vähän raaka. Maku saattaa olla täysin kypsissä hedelmissä vielä makeampi.